Ei menny ihan ku Närpiössä

Tarvitaanko tomaatinviljelyyn joku rannikkoruotsalaisten oma kuorolaulugeeni, kun kasvatus ei näköjään onnistu tällaiselta suomea puhuvalta sisämaan kasvatilta? Kahtena vuonna olen yrittänyt ja nyt kyllä saa jäädä. Saisinkohan EU:lta katokorvauksia, kun tomaatteihin urhattu rahamäärä (3 tainta yht. 10  e) oli moninkertainen verrattuna huikeaan kahden tomaatin satoon?

Torilla kirsikkatomaatin taimia ostaessani minulle neuvottiin ummet ja lammet siitä, että pitääkö varkaat nyppiä pois vaiko eikö. Ei ehditty siihen ongelmaan asti tänä kesänä, ei ollenkaan. Tai että latvus pitää tietyn pituusmitan, oisko ollu 1,5 metriä, jälkeen katkaista. Hah, unta vain sellaiset pituuskasvut.

Ensi vuonna heittäydyn kevytmieliseksi ja siirryn tomaatin hyötyviljelystä kärhöjen hupiviljelyyn. Dolce far niente, se on köynnösviljelyni tulevaisuuden teema!

Metsäkukkia

Tämä kesä Marjiksessa on ollut entistäkin täydellisempi, eikä suinkaan puutarhan ansiosta. Karkasin puutarhan porttien ulkopuolelle ja elin koko kesän lähimetsässä kuin Henry Thoreau konsanaan.

Aloitin säännöllisen joka-toinen-päivä juoksemisen toukokuussa piskusessa metsässäni, joka rajoittuu Marjikseen, Roihuvuoreen ja Itäväylään. Olen metsänomistajan tytär ja tiedän isästäni, kuinka tärkeä ja suuren onnen ja hyvinvoinnin lähde metsä voi ihmiselle olla. Mutta vasta nyt koin metsän parantavan voiman henkilökohtaisesti.

Keväällä puihin kasvoi lehdet ja ikivihreät kollegat saivat uusia freesejä sävyjä seurakseen. Linnut lauloivat kuin humaltuneet runoilijat, flirttailivat ja kosivat kilpaa. Äitienpäivän tienoilla metsä peittyi valkovuokkoihin ja toukokuun lopussa kielojen tuoksu suorastaan pökerrytti. Tuomet loistivat iltahämärässä.

Kesäkuussa vihreän eri sävyjä oli jo mahdoton laskea. Ja heinäkuu, oi heinäkuu, se räväytti koko metsän kukkamereksi! Miten en alavutelaisena mäntymetsien kasvattina ollut osannut ajatella metsää kukkivana? Enhän edes tunnistanut moisen kangasmetsän kaunottaria! Joku näytti angervolta, joku kärsämöltä, joku piiskulta...

Nyt pihlajanmarjat hehkuvat oransseina ja koivuihin on tullut ensimmäisiä keltaisia sävyjä. Shortsit ja toppi on täytynyt vaihtaa juoksutrikoisiin ja takkiin.

Metsä antaa mielelle rauhaa + ruumiille ja hengelle energiaa. Se asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Se auttaa hyväksymään elämän jatkuvan muutoksen ja näkemään asiat toisestakin vinkkelistä. Metsä on tietoista läsnäoloa ja jatkuvaa meditaatioharjoitusta.

  

Miksi ihmisen on pitänyt kehittää puutarha, kun kaikki ihanuus on jo valmiina lähimmässä metsässä?

Ja vadelman hinta on...

Kesän alussa lupasin laskea tarkalleen, paljonko puutarhavadelman kilohinta on. Monet puutarhamarjat, esim. herukat, ovat kerrassaan ilmaisia: sen kun menee puskaan, poimii ja pakastaa. Mutta vadelma on orjapiiskuri ja vanginvartija, mihinkään et lähde vadelma-aikana, kun puskat pukkaa punaposkista pulskaa marjaa jatkuvalla syötöllä.

Vadelmaindeksi lasketaan näin: kirjataan ylös kaikki hoitoon, poimimiseen ja marjojen pakastuspusseihin saattamiseen kulunut aika, annetaan ajalle hinta ja jaetaan se satomäärällä.

Vadelmia poimin 14.7.-12.8 välisenä aikana yhteensä 30 kiloa. Aikaa poimimiseen + marjojen laittamiseen annospakastepusseihin kului yhteensä 32 tuntia.

Vadelma on kaksivuotinen kasvi mikä tarkoittaa, että kaikki satoa tuottaneet oksat on katkottava ja haketettava. Tähän meni aikaa 5 tuntia.

Rikkaruohojen elämä on pelkkää jytkyä toisensa jälkeen. Raivasin vadelmapenkkini kaksi kertaa kunnolla, aikaa kului 7 tuntia. Vadelmapenkkiin laitettiin uudet sivulaidat  2 tunnissa. Talven pahoinpitelemien tukinarujen virittämiseen meni aikaa noin 1 h.

Mitähän sitten antaisin itselleni tuntipalkaksi? Leikitään, että olen nuori kesätyöläinen, jolle maksetaan minimipalkkaa. Mutta googlettaessa selviää, että eihän Suomessa olekaan virallista minimipalkkaa! No, heitetään hatusta vaikka 10 € tunnilta, joka käsittääkseni on esim. nuorien kahvilatyöläisten sopupalkka.

Tä-däm, puutarhavadelmakilon hinta on:

Puskien hoitotyöt ja rikkaruohot ja vadelmien poimimiseen kulutettu yhteisaika 47 h.. Tälle ajalle annetaan tuntipalkaksi 10 euroa eli yhteensä 470 euroa. Tämä summa jaetaan vadelmasaaliilla eli 30 kilolla. Vadelmakilon hinta omassa puutarhassa on siis 15,6 euroa!!!

Vertailun vuoksi katsoin sekä Citymarketissa että Hakaniemen torilla vadelman hintaa. Cittari myi kasvihuonevadelmaa (mitä lieneekään) 250 g / 4 € eli 16 euroa kilo. Torilla hinta oli pikkurasioissa sama, paitsi että 2,5 kiloa sai paljousalennuksella 33 €.

Ja mikähän oli tarinan opetus? Parasta vain nauttia omasta puutarhastansa ja puuhastelusta ilman hintalappuja. Marjis on elämää, jossa välillä on ikäviäkin asioita, kuten nyt vaikka vadelmavankeus, eikä sille mitään voi. MOT.

Chez Minna ja Otto

Ihka ohut keittokirjani "Chez Minna ja Otto"  esittelee taas vuosittaisen kesäkeittiöherkun. Kasvatin pitkästä aikaa pinaattia ja muistin tehdä vanhaa suosikkiani pinaattimuhennosta, joka on kerrassaan mainiota uusien perunoiden kanssa.

Pinaattimuhennos on ulkonäkönsä ja rakenteensa puolesta jotensakin vanhanaikainen ruoka, vai tuntuuko se vain tällaisesta ei-kokkaajasta siltä, koska siinä käytetään maitoa ja jauhoja?

No, resepti menee suurin piirtein näin:

Haetaan pinaatti kasvimaalta ja ryöpätään sitä n. 5 minuuttia. (Keitinvesi heitetään kiveyksille rikkaruohojen tuhoamiseksi.) Sillä aikaa haetaan pellolta sipulit ja pilputaan pieneksi. Sipulia haudutetaan luomuvoissa. Vähäsen vehnäjauhoja suurustetaan ruokakermassa. Sipulin joukkoon lisätään pinaatti ja hetken päästä suuruste. Sekoitellaan ja ihmetellään ja heitetään joukkoon suolaa, pippuria ja mikä tärkeintä – muskottipähkinää!

Sitten pistellään herkku poskeen uusien perunoiden ja salaatin kera ja nautitaan kesästä. 

Hmmm, pitäskö munkin joskus osallistua ravintolapäivään ja tarjota omia Marjis-herkkujani: kesäkurpitsakeittoa, feikkipestoa, uusia perunoita ja pinaattimuhennosta ja sit jälkkäriksi marjapiirakkaa ja vielä lähtijäisiksi kirsikoita rommiruukussa?

Vanhoja viidakon sanontoja

Kyllä puutarhakasvit ovat ihmeellisiä. Joku voisi jopa luulla, että kasvi esimerkiksi tarvitsisi multaa, mutta ehei, se on pelkkää liitoittelua ja huhupuhetta, tuleehan kasvit toimeen ilman multaakin. Sen todistaa tämä innokas Malva (Malva), joka kotona Alavudella kukoistaa pergolassa betonin ja tiililaattojen välissä sillä pikku-pikkuriikkisellä hiekkamäärällä, jonka muurahaiset (!) ovat rakoseen kantaneet.

Toinen esimerkki kasvien supervoimista on Marjiksesta, jossa keskelle nurmikkoani päätti tänä kesänä kasvaa Sinipiikkiputki (Eryngium planum). Ajan nurmikon kerran viikossa sellaisella kätevällä kaurapuurokäyttöisellä vekottimella, mutta hittojakos sinipiikkiputki siitä piittaa. Juoni menee näin: ajan koneella kasvin yli, kasvi taittuu, mutta nostaa välittömästi päänsä taas ylös ennenkuin ruohonleikkuri kerkee edes sanoa "No voihan himputti!". 

 

Eli jos nyt haluaisi analogisesti ottaa esimerkkiä kasvien elämäntaistelusta, niin tässä tapauksessa tulee ihan ekana mieleen vaikka nämä vanhat viidakon sanonnat:

- Viisas taipuu vaan ei taitu. 

- Olosuhteet eivät muovaa meitä vaan me muovaamme olosuhteet.

Kesis vai perenna - päätä jo!

Ymmärrän, että joillakin ihmisillä on vaikeuksia laittaa rasti ruutuun, kun pitää valita kohdista mies tai nainen. Mutta tuntuu sitä tapahtuvan florankin parissa: jotkut eivät kerta kaikkiaan osaa päättää, ovatko ne kesäkukkia vai perennoja.

Esimerkiksi kesäneilikka  (Dianthus Barbatus). Eikö jo nimestä voisi päätellä, että kyseessä on iloluontoinen kesäkukka, joka kukkii koko kesän taukoamatta ja sitten kuukahtaa hyvin ansaittuun kuolonuneen? Näin olin uskonut vuosikaudet, kunnes viime vuoden keväällä huomasin vanhan poisrepimättömän kesäneilikan olevankin hyväkuntoinen ja vehreä. Jätin sen kukkapenkkiin ja kuinkas ollakaan: sehän otti ja kukki! 

Nyt tämä kesäneilikka ilahduttaa minua jo kolmatta kesää peräkkäin. Tietolähteiden mukaan ne "voivat talvehtia suotuisina talvina". Ja millaisiahan "suotuisia" talvia meillä on nyt ollut? Kaksi järjettömän kylmää talvea ja viime talvenakin lunta enemmän kuin lääkäri määrää ja lumilapio kestää.

Ja sitten toinen esimerkki, ikuinen suosikkini kaunokainen (Bellis).

Kaunokainen on siis ehdottomasti perenna, mutta sen käytös on kesäkukkamaisen kevytmielistä. Siis jos se sattuu kasvamaan nurmikolla ja silloinhan se joutuu vähän väliä ruohonleikkurin giljotiiniin. Mutta ennen seuraavaa leikkuukertaa se on taas innolla kehittänyt uudet kukat leikattavaksi! Masokistiaineista?

Jos Bellis taas kasvaa kukkapenkissä, niin se käyttäytyy kuin perenna tai entisaikojen valtion virkamies (ei toki nykyisin, ymmärtääkseni valtiolla ja kunnilla on jo lähes yhtä kurjat oltavat kuin yksityisellä sektorilla). Eli yhdet kukat ja sitten on sen kesän työt tehty ja voikin rauhassa huilia.

Salaattitorni

Ylös ylös kurkottaa, kohti tähtiä tähystää. Salaatti nimittäin.

Kun lehtisalaattia noukkii syötäväksi aina uloimmat lehdet ensin, niin loppukesästä salaatin evoluutiogeenit ovatkin päässeet näyttämään todellisen luontonsa. Hassukainen salaatti nimittäin kapeutuu ja kasvattaa korkeutta. 

Aiemmin lähes pyöreät lehdet ovat muuttuneet suorakaitaleen muotoisiksi pitkulaisiksi suikaleiksi. Lehdet kumpuavat salaattikerän keskelle kasvaneesta varresta, joka on niin vahva, että kohta Jaakkokin voisi kavuta sitä pitkin yläilmoihin.

Mutta mitäs tuosta - ulkonäkömuutoksistaan huolimatta salaatti on edelleen yhtä hyvää ja maittavaa kuin ennenkin. Oikeastihan salaatin pitäisi alusta asti kasvaa tällä tavalla, sillä se olisi tilankäytöllisestikin järkevää. Ja tornimaisuus olisi ah niin trendikästä ja suuren maailman tyylistä, tai no ainakin Jätkäsaaren ja Keski-Pasilan kaupunkisuunnittelijoiden mielestä.