Z niin kuin Zetor

Kun olin lapsi, useat koulukaverini olivat kotoisin maataloista. Niinpä koulun pihalla käytiinkin kiivaita keskusteluja siitä, kumpi on parempi traktori, Massikka vai Zetori. Oliskohan Valmet vielä ollut yhtenä ehdokkaana, en muista, kun meillä ei ollut maataloa niin ei ollut traktoriakaan.

Tästä aasinsillasta päästäänkin hyvin päivän Puutarha-aakkonen Z:aan eli Zetoriin eli koneisiin puutarhassa. Joteskin siirtolapuutarhat ovat niin piskuisia plänttejä, että sinne ei kovin suuria koneita edes pysty tuomaan. Varsinkaan kun pihoille ei oikein pääse, kun kulku tapahtuu  ehkä metrin levyisistä kävelyporteista.

Alueen teitten kapeus ja 90°risteykset niillä ylikapeilla teillä tuottavat omat ongelmansa. Luojan kiitos en asu kulmatontilla, muuten olisi ties minkalaiset jättiautot ohimennessään rouhineet aitaani ja portinpieliäni.

Aikoinaan tilasin Muhevaiselta 1000 litraa multaa ja sekös oli operaatio! Opastin kuorma-auton tontilleni, joka sijaitsee keskellä ja keskellä, ja jo siinä oli oma vaikeutensa niine terävine risteryksineen. Koneen kuljettajalla oli joku fiksu nosturin näköinen vehje, jolla valtava multasäkki nostettiin aidan yli tonttini sisäpuolelle. Upea suoritus!

Käsittääkseni joku pääkaupunkiseudun multadiilereistä on jopa kieltäytynyt tuomaan siirtolapuutarhaan isoja multasäkkejä juuri näiden kuljetusvaikeuksien vuoksi.

Ongelma on siis se, että pitääkö siirtolapuutarhurin luopua monesta kivasta pihansa parannusjutskasta sen takia, että tiet on lähes mahdottomia isoille autoille ja pihoille ei pääse? Kyllä ja ei. Pikku paratiiseilla on omat rajoituksensa, ja jos ei halua elää niiden mukaan, niin ei sitten. Voi hommata ihan oman ison puutarhan leveine teineen ja isoine sisäänajoväylineen ihan mistä muualta lystää.

Tai sitten voi uhrata orapihlaja-aitansa ja ajaa ison koneen tontille. Tai sitten voi tehdä hommat pienemmillä koneilla tai jopa käsivoimin. Hätä keinon keksii, kakkoshätä kaksikin keinoa.

Puutarhakesä 2012

Nyt kun aika uhkaavalta näyttää, että kesä olisi lopuillaan, voikin pitää pienen retrospektiivisen tuokion ja arvioida kesän saldoa. Lyhyestä virsi kaunis:

Ihana kesä! 

Kesässä on aina parasta kesä ja kesä ja kesä. Ja loma kans, mutta vieläkin enemmän kesä, joka minulla jatkuu koko Marjis-kauden. Eli tänä kesänä 5 kuukautta ja 10 päivää. 

Uusia perennoja hommasin tänä kesänä runsaasti. Tervetulleita asukkaita ovat Jazz-ruusu ja Aspirin-ruusu sekä salkoruusu (joka ei ehtinyt kukkia) ja patiolla hehkunut runkoruusu. Komean keltasena kukkiva maa-artisokka hellii mukuloitaan vielä hetken ennen sadonkorjuuta. Keväällä voin  myös todeta, tuoksuvatko Heidiltä saamani tuoksuorvokit ihan oikeasti. 

Joku valkoinen vuokkolaji (siis valkovuokkoa huomattavasti isompi) ja joku karhu-alkuinen tummanvihreä saniaisen näköinen kasvi saivat paikkansa puutarhassani, mutta veikö varjoisuus elämänhalut, se nähdään ensi kesänä. Keltaista kukkapenkkiäni korostamaan hommasin vastavärisiä sinisiä kasveja kuten etelänmunkki (Jasione laevis) ja tädyke. Ihmeperenna syyskaunosilmä (Coreopsis verticillata) on nyt kukkinut jo 3 kk putkeen.  Syysvuokko Prinz Heinrich kerkesi sekin vääntää yhden kukkasen. 

Vadelmia tuli normisetti, joka on tän kesän tarkkojen mittausten mukaan 30 kiloa. Mutta mikähän perunoita vaivasi? Normaalisti ylitsevuotavaisen anteliaasta siemenperunasta saa yli 10 uutta perunaa, mutta tänä kesänä vain pari pientä. Viljelykierto lienee ensi kesänä paikallaan. 

Keinutoiveeni toteutui ja sain myös orapihlaja-aidan istutettua, joten yhdistys ei enää jakele minulle huomautuksia sääntöjen laiminlyönnistä.

Mitäs muuta? Otto toi sisälle asti vain 13 jyrsijää ja yhden linnun. Onneksi ulkona on vara-avain, sillä onnistuin sulkemaan itseni mökin ulkopuolelle 4 kertaa. Vietin lepokesää, kun en enää ollut hallituksessa ja tein talkoita vain marjamarkkinoilla ja omenamarkkinoilla ja aluekisoissa ja juhannuksena ja... 

Säät eivät minua hetkauttaneet, eikä sateet. Aivan upea kesä siis kaiken kaikkiaan!

Syksyn vika floristileikki

Yleensä en koskaan poimi puutarhakukkia maljakkoon, paitsi katkenneita tai muuten vioittuneita. Mutta nyt kahmasin kassiin vikoja kukkijoita piristämään kotiani. (Anteeksi sameat värit, se johtuu myöhäisestä illasta ja kännykkäkamerasta.)

Tämä keltainen ihastus tuo piristystä päivään. Kukinta on jatkunut jo yli  kaksi kuukautta, my favorite! Aalto-maljakossa taustatukea antaa hopealehti. 

Mikäs elämässä sen ihanampaa kuin omat ruusut kristallisessa shampanjalasissa! Neilikkaruusut jaksaa vieläkin rulettaa.

Syksyn näyttävä kukkija on tietty syysmaksaruoho kaikessa upeudessaan.

Syysmaksaruohon ihanuutta voi korostaa vain yhtä valloittava syyshortensia, joka on jo vaihtanut värinsä vaaleanpunaiseksi.

Ihmeellinen malva aloittaa kesäkuussa ja jatkaa ja jatkaa aina lokakuulle asti.

Tähän loppuun pitäisi varmaan laittaa kotiani koristavat Hulluilta Päiviltä hommaamani orkideat. Mutta ehkä nää oman puutarhan luomukukat vie kuitenkin voiton kansainvälisesti ties missä tehotyöleirissä lannoitteilla boostatuista kukista. Ainaskin mun mielestä.

Werraton-Ruukku-Winkki

MWWW eli Minnan Werraton-Wiher-Winkki pläjähtää taas ruutuun hyödyllisempänä kuin koskaan! 

Säännöllisin väliajoin sitä saa tai hankkii puutarhaansa kasvin saatesanoilla "Tää sit leviää kuin rutto". Mutta silloin on niin ihastuksissaan puutarhansa uudesta primadonnasta, että vähät välittää noista viimeisistä villiintyneistä sanoista.

Alkukesästä tykästyin Loviisan avoimet puutarhat -tapahtumassa Viiruhelpeen (Phalaris arundinacea 'Picta') ja kulutin kokonaisen euron pääomastani ostamalla taimen omaan puutarhaani. Paitsi että heinät ovat nyt hirmu trendikkäitä puutarhakasveja, tämä viiruhelpi on tosi kaunis tuulessa suhisija. 

Ja nyt vihdoinkin odotettuun Winkki-osuuteen: Kun kasvi leviää nopeammin kuin persujen kannatus, niin sehän kannattaa istuttaa ruukkuun! Niinpä kaivoin vielä ennen yöpakkasia kasvin ylös maasta ja laitoin sen nätisti reiälliseen saviruukkuun...

... jonka kaivoin takasin maahan. Ruukussa se elää kontrolloiduissa olosuhteissa, eikä lähde vaeltelemaan ja levittelemään ilosanomaansa naapurikasvien reviireille.

Voi kun joku olisi kertonut mulle tän winkkelöisen aikoinaan, kun istutin minttua (Mentha) ja mäkimeiramia (eli oreganoa (Origanum vulgare) . Ne olivat niin pikkuriikkisen söpöt taimet ja minähän olin tottunut kaupan yrttiruukkuihin enkä voinut kuvitellakaan, millaisia laajentumishaluisia jättiläisiä ne ovat. Nyt sitten revinkin joka vuosi metritolkulla minttua ja mäkimeiramia marjapuskien seasta.

Tarinan opetus? Kaikki kasvaa, jos sille antaa tilaa.

Yhdistysihanuutta

Puutarha-aakkonen Y ei voi Marjiksessa olla muuta kuin se meille kaikille rakas yhteinen yhdistys.

Kaupunki siis omistaa maat ja vuokraa ne siirtolapuutarhan yhdistykselle. Jokainen mökkiläinen kuuluu automaattisesti yhdistykseen, ja vuokrat ja yhteydenpito kaupunkiin sujuu mökkiläisten yhdistykselle valitseman hallituksen välityksellä.

Yhdistyksen aktiivinen toiminta on elintärkeää. Esimerkiksi tänä kesänä meille valmistui huoltorakennus, jossa on vesivessat, suihkut ja mikä parasta: pesutupa. Se on kyllä mahtavinta mitä alueelle on viimeisen 65 vuoden aikana tapahtunut!

Yhdistystä kuulee myös jatkuvasti mollattavan, milloin syystä, milloin syyttä. Kaikki maksaa ja kukas muu sen maksaisi kuin me mökkiläiset. Moniin iäisyysnaputuksiin ei yhdistyksellä ole nokan koputtamista, vaan ne ovat maanomistajan eli kaupungin päättämiä. Esimerkkinä vaikka pensasaitojen korkeus 140 cm tai se, ettei puutarhassa saa olla kuin hedelmäpuita eikä nekään saisi olla liian korkeita.

Minulle alue on äärimmäisen tärkeä ja aion olla siellä niin pitkään kuin pystyn ja siksi minua  kovasti kiinnostaa, voinko jotenkin vaikuttaa alueen kehitykseen. Siksi olin viisi vuotta hallituksessa ja nyt edelleen jatkan aktiivista yhdistyselämää. Yhdistystoiminta on kivaa ja siinä oppii tuntemaan alueen ihmisiä, mikä tekee mummonmökissä majailusta ja puutarhailusta vielä entistkäkin kivempaa.