Ää

Puutarha-aakkosten Ä sukeltaa syvälle aistien puutarhaan ja tuo kuuluviin puutarhan olennaisen piirteen: äänen.

Kun kesällä istuu patiolla kahvilla ja alkaa sataa, sen huomaa ihan ensimmäisenä äänestä. Pisarat eivät vielä tunnu iholla eikä niitä näe, mutta ne kuulee kyllä heti. Vadelmapuskat alkavat rapista aivan tietyllä tavalla, kun sade osuu niihin, yhtä aikaa herkästi ja kuuluvasti.

Puutarhassa puiden lehdet ja nurmikko onneksi loiventavat ääniä. Usein kun ihmiset  tuntuvat unohtavan, että vaikka esim. pensasaita peittää näkyvyyden, niin äänipäs kulkee keposesti aidan yli ja läpi ja ohi.

Naapureiden pulinan ja kaukaisen liikenteen humun lisäksi linnut pitävät itsestään ääntä. Erityisesti keväällä lokit rääkyvät käsittämättömällä volyymillä tehdessään aamu- ja iltakiekan puutarhassa. Ja lokithan ovat loistavia roskiksia. Halutessa kaiken syömättömän kiinteän ruoan voi jättää ulos ja ei aikaakaan, kun lokki napsaa sen.

Syksyä kuvaavin ääni on hanhet. Elokuun lopulta alkaen aina hämärän hähmyssä hanhet lentää trööttäilevät mökin yli. Muodostelmat vaihtelevat viiden poppoosta monikymmenpäiseen laumaan. Ja koko ajan kiistellään! Aivan kuin hierarkia ei olisi ihan kaikille selvä, vaan jatkuvasti pitää rääkyä yhteen ääneen kenen vuoro seuraavaksi olisi olla se hanhiauran terävin kärki.

Kyllä puutarhaan ääntä mahtuu. Ääni tuo tavallaan turvallisuuttakin, tiedon siitä, etten ole yksin, en siirtolapuutarhassa, enkä elämässä, enkä maailmankaikkeudessa.