Puutarhuri lomalla

Nyt iskee kauhea puutarhansiivoamisstressi! Olen poissa 6 päivää ja sehän on tähän vuodenaikaan ikuisuus. Vaikka kuinka moni ihanuus ehtii avautua tai tulla esille muiden varjosta tai hujahtaa hurjasti pituutta. Nyt teineinä keikkuvat vadelmat ehtivät alkupunastella ja paisua ja ties vaikka saavuttaa poimimiskypsyytensäkin tässä helteessä.

Ennen lähtöä ruoho pitää kyniä, kaikki kukkapenkit ja aluset siivota, on kasteltava niin paljon kuin ehtii, nypittävä kesäkukat ja sidottava leveilevät perennat. Toki kissavahti tulee pitämään mökkiäni pystyssä, mutta eiköhän kissan ruokkimisessa ja punkkitarkastuksissa ole urakkaa riittämiin, ei vierasta voi tyrmätä puutarhanhoitovelvoitteilla.

Capekin mainio pikkukirja ”Puutarhurin vuosi” kuvastaa lomailun tuskaa loistavasti. Ensin puutarhuri väittää lomittajalleen, että yhtään mitään ei tarvitse tehdä, ei yhtikäs mitään, kolme minuuttia päivässä riittää.

Lomallaan Capekin puutarhuri pommittaa lomittajaa jatkuvasti uusilla tehtävillä. "Ai niin, unohdin sanoa, että pitää kastella aamulla tunnin verran ja illalla tunnin verran." ja lähettää kasveja matkaltaan ja antaa istutusohjeita ja nykykasvejakin pitää siirtää jotta uudet mahtuu ja ja ja.

Ja kun lomittaja-parka on niska vääränä raatanut puutarhan parhaaksi, palaa omistaja vihdoin lomalta ja on aivan järkyttynyt puutarhansa huonosta kunnosta ja päättää, ettei ikinä enää lähde puutarhastaan mihinkään.

Ugh ja aamen.

"Aikuinen lilja mä ooooon"

Jotenkin varjolilja (Lilium martagon) on yhtä härski kuin Paula Koivuniemen ”Aikuinen nainen”. Peittelemättömän pitelemätön ja puumamainen. Roikottaa avujaan kaikkien näkyvillä, vaikkei kukaan niitä haluaisi edes katsella. 

Varjolilja kuitenkin seisoo tukevasti omalla paikallaan ja tuntee arvonsa, joka on monin kerroin enemmän kuin karaokebaarin varma humalahitti. Varjoliljalla on vuosien kokemusta ja ehkä se on oppinut maailmasta sen verran, ettei kynttiläänsä kannata pitää vakan alla, vaan näyttää kaikki ”what you see is what you get”.

Pitääkö tuntea myötähäpeää vai ihastusta? Aikuinen lilja on yrityksessään aito ja rohkeasti oma itsensä. Ottakaa tai jättäkää.

Toisten juhannusonni

Siirtolapuutarhassa toimii ajatus ”Kell’ onni on, se onnen jakakoon”. Eikä se suinkaan johdu mistään siirtolapuutarhureitten normisuomalaisia avarammasta sydämestä, vaan pelkästään tilanahtaudesta.

Kaikkea ihania kasveja ei siis tarvitse itse omistaa, vaan niistä voi nauttia katsomalla aidan yli naapuriin. Nautinto on lähes yhtä suuri ja vaiva kasvin hoidosta on pyöreä nolla.

Jo jonkin aikaa olen nautiskellut naapureiden juhannusruususta (Rosa pimpinellifolia), tuosta koko kesäkuun ihanuuden kulminoivasta symbolista. Sen kermahtavan valkoiset kukat ja syvänvihreät lehdet yhdistettynä huumaavaan tuoksuun ilmentävät täydellisesti suomalaisen kesän lyhyyttä ja armottomuutta.

Eräänä juhannuksena olin lähdössä äitini, juhannuslapsen, synttäreille. Juhannusruusuni oli ihanasti nupussa. Palasin kolmen päivän päästä takaisin. Rupsahtanut ruusu tiputteli lehtiään.

Juhannus oli ohi. Kesän herkin ja kaunein aika oli ohi. Valo saavuttanut taistelussa viimeisen voittonsa.

Jotta nyt ei menisi slaavilaishenkiseksi synkistelyksi, pitää sanoa, että onneksi sentäs loma ja sadonkorjuu ovat vielä edessäpäin.

Leijonaprinsessa

Niin suloiset värit! Niin kauniit mekot! Niin ujosteleva ja vaatimaton käytös! Niin hieno sukutausta! Niin hehkeä kuin prinsessa Madelaine rikkaan amerikkalaismiehensä kainalossa!

Viattomuuden symbolina akileijaa (Aquilégia vulgáris) on maalaustaiteessa käytetty Neitsyt Marian symbolina. Mutta sopiikos se nyt olleskaan, kun säännöllisin väliajoin akileija saa joka kukkapenkissä vähän oudon värisiä perillisiä, you know…

Itse kukkaistohtori Linnén kertoman mukaan lapsille annettiin akileijan siemeniä tuhkarokkoa ja isorokkoa vastaan. Akileijaa on käytetty myös lemmenrohtona ja haavojen hoidossa.  

Sitten viikon self help -vinkki. Yhden muinaistarinan mukaan akileijaa pidettiin leijonan mieliruokana. Eli kun hieroi akileijan kukkaa sormiensa välissä, tuli rohkeaksi kuin leijona. 

Ei kun hieromaan akileijoja sitten vaan! Ja sopihan tuo vinkki siihen lemmenrohto-satuunkin, sillä rohkeuttahan lempimisessäkin tarvitaan.

(Lähteenä käytetty Turun museokeskusta)

Violetti pallopää

Ymmärrän täysin muotopuutarhureita. Voiko olla upeampaa kun puutarha, jota ryhdittävät selkeät geometriset muodot: pallot, kolmiot, neliöt, suorakulmiot….  Ah Versailles, sitä muotojen jykevää sinfoniaa!

Onneksi kotipuutarhassakin jotkut peruskasvit tyydyttävät tätä selkeää muotoajattelua. Kuten suosikkini Allium (anteeksi, en tiedä tälle tarkempaa nimeä tai lajiketta). 

 
Ylväästi se heiluttaa tuulessa violettia pallopäätään kuin Pirkko Liinamaa Levyraadissa ikään. Sorjan varren jatkeena oleva pallukka on ensin tuuhea, sitten se alkaa vaalentua ja harventua kuin pälvikaljun vaivatessa ja lopulta se surullisesti varistaa viimeisetkin haivenensa.

Kasvi on joteskin satumainen ja siitä tulee mieleen se H.C.Andersenin satu "Pikku-Iidan kukat". Palloon voi melkein kuvitella silmät ja suppusuun. Vai olisiko se kuin avaruuskävelijöiden kypärä, ja allium sieltä tiirailee planeetan ihmeitä?  Tai lähtisikö se iltaisin vierailulle naapurikukkapenkkiin ja matkalla nyökkäisi pallopäällään tervehdyksiä? Entä jos linnut kisaisivat, kuka saa ekana parturoitua kasvin kaljuksi yksi hede kerrallaan? Vai järkkäisikö ne kisoja tyylikkäimmästä leikkauksesta ja hurjimmasta muotoilusta? Ainakin upea väri olisi jo valmiina.

Myrkyllistä ja tappavaa

Suuri osa ihmisistä kuolee kotonaan. Ja on se hengenlähtö lähellä puutarhassakin tai ainakin sieltä saa kolhuja, vammoja, kipuja, tauteja, myrkytyksiä ja mitä lie. 

Eräs entinen työkaverini oli monta viikkoa sairaslomalla pudottuaan omenapuusta. Mua on vadelmanoksa kahdesti läppäissyt silmään niin, ettei silmää ole melkein vuorokauteen saanut auki. Yksi omenapuuni sai nimekseen Tällipaju, kun löin sen oksaan päätäni säännöllisesti pitkin kesää.

”Lievästi myrkyllinen kaikista osistaan” on tämän viikon Marjiksen kaunotarkin. Mitähän tuo mahtanee edes tarkoittaa? Uskaltaako kasviin edes koskea? No, kaunis se on silti tämä Arovuokko (Anemone sylvestris).

Jos mulla on joskus tulevaisuudessa vaikeutta avata suuta, osaan arvata, että  se on hengenvaarallisen jäykkäkouristuksen (tetanus) ensimmäisiä oireita. Ja mistähän niitä bakteereja muualta saisikaan kuin vaikkapa mullasta.  

Puutarhan kamalin peto on pikkuruinen ruskea sääriään sätkyttelevä punkki eli puutiainen (Ixodes ricinus). En ole edes laskenut, kuinka monta punkkia kesän aikana kaivan kissastani, vaikka annan sille säännöllisesti punkkilääkettä. Itselläni on suuri vaara saada punkkeja paitsi puutarhasta myös omasta sängystäni, jossa kissa nukkuu päiväunia.

Elämä lyhyt - ja puutarhan hoito tekee sen vieläkin lyhyemmäksi.