sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Aika uskoa ja luottaa

Kevät on se aika, jolloin pitää uskoa ja luottaa, vaikka ei näe. Maa on vielä paljasta. Nurmikko on märkää ja kuollutta. Ojassa on lumen jäljiltä vettä ja sammalta. Puut ja pensaat näyttävät ankeilta risukasoilta. Viime vuonna istuttamani patjarikko vaikuttaa täysin menetetyltä tapaukselta.

Sitten ilmestyvät ennusmerkit, nuo uskon vahvistajat. Krookukset ilahduttavat pienen hetken viattomuudellaan ennen kuin ahnaat citykanit popsivat ne parempiin suihin. Tulppaanit työntyvät sentti sentiltä itsepintaisesti maan uumenista. Naapurin talventähdet ovat valloittaneet kukkapenkin ja toisen naapurin scillat heräilevät aamu-unisina ja tuntevat suurta halua oikoa nupussa olevat lehtensä täydelliseen sinisyyteensä.
Jos elämä on ihmisen parasta aikaa, niin olisiko varhainen kevät elämän parasta aikaa? Kevät on kuin positiiviseen elämänasenteeseen hurahtanut elämäntapacouch - sillä erotuksella, että kevääseen voi uskoa täydestä sydämestä. Keväällähän joka päivä elämään avautuu uusia mahdollisuuksia ja ennennäkemättömiä asioita. 

Keväällä ei ole mitään vaikeuksia sanoa menneisyydelle soronoo. Mitäs vanhasta, kun kaikkea uutta on elämä pullollaan! Talventörröttäjät ja muut muistot entisistä vuosista voi ilomielin leikata pois ja ottaa uusi kasvusto avosylin vastaan. 

Keväällä luterilaisuuden ajatus ”Joka aamu on armo uus” on kaikkein helpointa ottaa tosissaan. Aivan kuin runsauden hanat olisi avattu ja autuutta jaettaisiin ihan jokaiselle.

Tervetuloa kevät! Tervetuloa uusi alku joka ikinen päivä!