torstai 28. heinäkuuta 2016

Liljankukka verenpunainen

Ah lilja, lilja, lilja!

Tuo puutarhan kuningatar. Miss Maailma. Kaunotar vailla vertaa.

Joka vuosi liljat jaksavat hämmästyttää kauneudellaan ja lumovoimallaan.

Talvi vei monta upeaa liljaa, mutta muutama jäi jäljellekin. Puutarhani liljaloistoa videoformaatissa löytyy täältä:
Liljankukka verenpunainen

https://www.youtube.com/watch?v=imVo9-3k-IA


tiistai 24. toukokuuta 2016

Mä SYÖN ne kaikki!

Hortoilu on mielestäni aina ollut ihan hourulasta. Voikukka on oikeasti typerä ikuisesti elävä rikkaruoho. Nokkonen on salakavalasti vadelmapuskassa pistävä paskiainen. Vuohenputki on Jumalan asettama vitsaus kaikille puutarhureille.

Mutta kun nykypäivänä niin korostetaan ketteryyttä, niin minähän käänsin kelkkani ja päätin SYÖDÄ kaikki voikukat puutarhastani!

Ensin keräsin pari kourallista kiinteitä nuppuja, joissa oli vasta sisäsyntyisenä haaveena upea keltainen loistokkuus ja värikylläisyys.
Sitten heitin ne paistinpannulle runsaan hyvälaatuisen oliiviöljy kera ja paistoin hetkisen. Jos niitä katsoi läheltä, niin nehän näyttivät ihan Kaakkois-Aasiassa syömiltäni hyönteisiltä. (linkki blogikirjoitukseeni  Eläimellinen päiväretki)
Mutta kun sain ne lautaselleni ja ripautin suolaa päälle, niin avot! Nehän olivatkin herkullisia! Suorastaan makoisia ja täyteläisiä, mukana maan muheva suutuntuma.
Olen nyt kaksi kertaa syönyt voikukkien nuppuja ja kertonut siitä ihan jokaiselle vastaantulijalle ja arvatkaas mitä? Mun puutarhassa on ihan minimaalisesti voikukkia!!! Ne nynnyt! Pelästyivät heti kannibalismiani ja lisääntymistahti heikkeni hetkessä.

Milläs mä nyt herkuttelen???

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Omenankukkien kevätepistola

Joka ikinen alkukevät kuuntelen Tavaramarkkinoiden Kevät-biisiä ja liikutun lähes kyyneliin. Vähän kun aikaa kuluu ja omenapuu alkaa kukkia, liikutun vieläkin enemmän ja ajattelen kaiken elämän katoavaisuutta.
Miksi kukinto on niin lyhyt? Miksi se loppuu, ennen kuin on oikeasti ehtinyt alkaa? Miksi ensimmäiset lehdet kukista ovat jo tippuneet lumena maahan ennen kuin toiset ovat edes avautuneet? Miksi aika ei seisahdu ja kunnioittaen kumarra omenankukkien huumaavaa kauneutta?

Vaikka pysähtyyhän se. Aina silmänräpäykseksi.

Nyt otan lonkerolasini ja menen omenapuun alle katsomaan kukkia ja miettimään elämän tarkoitusta. Luulen, että se on omenankukka.

Puutarhatarinoiden sisarvideo "Omenankukkien kevätepistola" löytyy YouTubesta Puutarhatarinoiden kanavalta https://www.youtube.com/channel/UC21i9SaDeeAE7UE__fu1WKQ. Nähdään siellä!

perjantai 20. toukokuuta 2016

Tervetuloa Tulppaanikävelylle!

Päätin tehdä Puutarhatarinoille videosisaria, sillä joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ensimmäinen on nimeltään Tulppaanikävelyllä. Siinä esittelen kukkapenkkini nimeltä ja näytän, millaisia monenkirjavia tulppaaneja niissä rehottaa.

Tervetuloa  Tulppaanikävelylle YouTubeen
https://www.youtube.com/channel/UC21i9SaDeeAE7UE__fu1WKQ

Nähdään Tulppaanikävelyllä-videolla!



Paras kompostivinkki

Puutarhan hoito voi keväällä täysmääräisesti alkaa vasta, kun kompostit on tyhjennetty ja täytetty. Aargghhhh, se on viheliäisintä puuhaa! Likaista ja raskasta ja aikaavievää. Koko ajan saa myös pelätä, että hiiri yhtäkkiä pompahtaa vieteriukon tavoin esille kompostiin tekemästään pesästä. Karmivaa!

Kehokin on talvella unohtanut, että puutarhatyöt ovatkin pelkkää kyykkyyn-ylös-alas-kurota -jumppaa ja niinpä hommasta tulee ihan kipeäksi.

Käytän kahta kompostia, joista isompaa täytän koko kesän. Seuraavana keväänä siirrän sisällön pienempään kompostiin tiiviiseen muhintaan, josta se sitä seuraavana keväänä levitetään pensaiden ja puiden juurille.

Paras kompostivinkki tulee tässä:

Puutarhassa pitää aina olla aikaa ja sakset. Viimeistään kun aikoo kumota satsin kompostiin, kannattaisi ottaa sakset kauniiseen käteen ja silputa-leikata-repiä-hajottaa kaikki mahdollisimman pieneksi.

Pienempi yksikkö hajoaa nopsemmin ja ei aikaakaan, kun se uudessa olomuodossaan edesauttaa kasvien jatkuvaa uudestisyntymää.

Pieni on oikeasti kaunista. Kompostissa.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Aika uskoa ja luottaa

Kevät on se aika, jolloin pitää uskoa ja luottaa, vaikka ei näe. Maa on vielä paljasta. Nurmikko on märkää ja kuollutta. Ojassa on lumen jäljiltä vettä ja sammalta. Puut ja pensaat näyttävät ankeilta risukasoilta. Viime vuonna istuttamani patjarikko vaikuttaa täysin menetetyltä tapaukselta.

Sitten ilmestyvät ennusmerkit, nuo uskon vahvistajat. Krookukset ilahduttavat pienen hetken viattomuudellaan ennen kuin ahnaat citykanit popsivat ne parempiin suihin. Tulppaanit työntyvät sentti sentiltä itsepintaisesti maan uumenista. Naapurin talventähdet ovat valloittaneet kukkapenkin ja toisen naapurin scillat heräilevät aamu-unisina ja tuntevat suurta halua oikoa nupussa olevat lehtensä täydelliseen sinisyyteensä.
Jos elämä on ihmisen parasta aikaa, niin olisiko varhainen kevät elämän parasta aikaa? Kevät on kuin positiiviseen elämänasenteeseen hurahtanut elämäntapacouch - sillä erotuksella, että kevääseen voi uskoa täydestä sydämestä. Keväällähän joka päivä elämään avautuu uusia mahdollisuuksia ja ennennäkemättömiä asioita. 

Keväällä ei ole mitään vaikeuksia sanoa menneisyydelle soronoo. Mitäs vanhasta, kun kaikkea uutta on elämä pullollaan! Talventörröttäjät ja muut muistot entisistä vuosista voi ilomielin leikata pois ja ottaa uusi kasvusto avosylin vastaan. 

Keväällä luterilaisuuden ajatus ”Joka aamu on armo uus” on kaikkein helpointa ottaa tosissaan. Aivan kuin runsauden hanat olisi avattu ja autuutta jaettaisiin ihan jokaiselle.

Tervetuloa kevät! Tervetuloa uusi alku joka ikinen päivä!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Kukkaterveiset kaukomailta

Puutarhatarinoita on talveksi muuttanut osoitteeseen ”Tänne ja takaisin” http://tanne-ja-takaisin.blogspot.com/. Reissublogissa kierretään Kaakkois-Aasiaa ja ihastellaan ihmisiä ja ihmeitä, temppeleitä ja Buddhia ja kaikkea kiinnostavaa, mitä eteen sattuu. Käyhän lukemassa! Reissun puutarhakuulumiset toki päivitän tänne.

Kun hirveän kaukana kotoa törmää tuttuihin puutarhakasveihin, se on kuin lämmin läikähdys kotia ja omaa puutarhaa. Juuri näin kävi tänä aamuna.

Chiang Mai sijaitsee Pohjois-Thaimaassa ja siellä tein päiväretken Doi Sutep –temppeliin ja Phu Phingiin, joka on kuninkaan talvipalatsi.  
Ikävä kyllä, palatsiin ei päässyt siään.
Puutarha oli upea, eikä vähiten siksi, että Thaimaassa näkee niin vähän puutarhoja. Ruusutarha oli mittava ja monet ruusut paitsi kukkivat, myös tuoksuivat huumaavasti.



Tämä on Peace pinkkinä versiona normaalin keltaisen sijasta.
Monet suomalaispuutarhan kesäkukkijat olivat pääosassa täälläkin: orvokki, ahkeraliisa, leijonankita, pelargonia, atsalea, sinisilmä… Jopa tulppaanit kukkivat yhtä aikaa noiden muiden kanssa, mikä tietysti meikäläisittäin on luonnotonta.

Tässä on käytetty ruukkuja kivasti koristeena. Oikeasti kyllä luulen, että niissä normaalisti kasvaakin jotakin, mutta mulle kelpaisi ihan näinkin.
Orkideoita rakastan yli kaiken. Kun ne vielä yhdistetään ruukkujen lempikuosiini eli kiinalaistyyliseen sinivalkoiseen posliiniin, olen täysin myyty. Tällaisia voisin ottaa sekä kotini että puutarhani täyteen.


Näin marraskuussa Thaimaata värittää violettina rehevästi kukkiva puu, jonka nimen kyllä kuulin thaiksi, mutten käännöstä englanniksi - saati sitten suomeksi.

perjantai 21. elokuuta 2015

Masentunut omenapuu

Puutarhassani on omenapuu, joka saa minulta vähintään kaksi halausta päivässä. Kumarrun sitä kohti ja kierrän hellästi käteni sen ympärille.

Yleensä olen omenapuun äärellä kiireinen, enkä erityisesti pysähdy hetkeen tai haliin. Olen menossa tai tulossa, täydessä vauhdissa.

Syy halailuun on tässä:
Nyt kun katson omenapuutani, niin halaukseni eivät ole sitä voimaannuttaneet, päinvastoin. Puu on jo toista vuotta surkeana. Viime vuonna oli ne inhat tappajapihlajanmarjakoit tai mitkä lie, tämän kesän surun syytä en osaa edes aavistaa.

Kahtena kesänä puullani on ollut uusi tärkeä ja kaunis tehtävä: se kannattelee siperiankärhöä. Muutama hento kärhön oksa on kurkottanut niin ylös, että ne ovat onnistuneet takertumaan omenapuun auttaviin oksiin.

Voiko puu olla lähtökohdiltaan, geneettisesti masentunut? Kirjassa Pam Grout: E2 oli testi, jossa laitettiin kaksi siementä itämään. Toista kehuttiin ja sille puhuttiin nätisti, toiselle tiuskittiin pelkkiä ikävyyksiä.  Testin mukaan kauniita ajatuksia ja myönteistä huomiota saanut siemen iti paremmin ja kasvatti laadukkaamman taimen.

Minä halin omenapuutani päivittäin, kehun sen maukkaita omienia (joita ei siis nyt tule yhtään ainutta) ja kärhö sulostuttaa sitä upeudellaan. Puu saa huomiota ja sillä on tärkeä elämäntehtävä. Silti se vain muuttuu surkeammaksi vuosi vuodelta, eikä kukoistuksesta ole tietoakaan.

Summertime sadness?

tiistai 18. elokuuta 2015

Kill your darlings

Kaikille kirjoittajille on tuttu William Faulknerin ohje "Kill your darlings". Se ei tarkoita perheenjäsenten lahtaamista kirveellä, kuten kirjailija teki Hohto-elokuvassa, vaan sitä, että kirjoitettu teksti pitää korjata ja kirjoittaa uudelleen ja katsoa sitä raikkain silmin. Joku lause, ajatus, sananparsi, mikä lie, saattaa tuntua maailman parhaalta ja sitä voi hykerrellä tyytyväisenä sen keksittyään, mutta jos se ei palvele kokonaisuutta, niin lahtipenkkiin vaan. Vaikka kuinka sattuisi.

Sama rakkaitten tappo on hyväksi myös puutarhalle.

Olin pitkään halunnut kukkakirjooni myös harmaakäenkukan (Lychnis coronaria). Se on pelkistetyn kukkaestetiikan huippu: harmaat lehdet, harmaa varsi, syvän violetti kukka. Muuta ei absoluuttiseen kauneuteen tarvita.

Sain taimia naapuriltani ja istutin ne keskuskukkapenkkiini. Mikä oli kardinaalimunaus, kuten kuvasta näkyy:
Siis missähän tuolla edes on harmaakäenkukka? Se raukka tukehtuu hukkuu katoaa malvan, leimun ja kellokukkien isottelevaan rönsyilyyn.

Joudun noudattamaan kirjoittamisesta tuttua neuvoa. Kirvelevin sydämin.

perjantai 14. elokuuta 2015

Tuoksulahja

Kyykistelin kukkapenkissä poimimassa rikkaruohoja, sillä kuulin saunassa, että nyt kuukalenterin mukaan on siihen juuri passelein hetki. Yhtäkkiä sieraimeni täyttyivät makeanimelällä tuoksulla. Nostin katseeni etsiäkseni tuoksun lähdettä. Ei leimut tuoksu miltään, eivätkä malvat, ainut tuoksulla siunattu jaloruusunikin on ihan toisella puolella pihaa.

Sitten näin sen: läheisessä Liliumissa oli uusi lilja. Upeaa valkoisuutta pörhistellen se oli avannut siipensä ja antanut tuoksunsa leijailla ympärilleen.

Vein nenäni liljan sisimpään ja nautin yllättävästä lahjasta. Aloin ymmärtää kimalaisia. Ymmärsin feromonien voiman. Ymmärsin parfyymitehtailijoita.

Ymmärsin mikä pyörittää koko maailmankaikkeutta.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kesäherkku eilisen jämistä

Chez Minna -kesäravintolassa nautitaan sadonkorjuusta. Se tarkoittaa vadelmia aamiaisella, vadelmia lounassalaatissa, vadelmia illallisen jälkiruokana...

Citykaneille olen enemmän kuin vihainen. Ensin ne iskivät varsiselleriin, sitten lehtikaaliin ja seuraavaksi sipulin varsiin. Viimeisin täysrouskutus osui papuihin, joten siinä meni haaveet ihanista papu&pekoni-lisäkkeistä.

Onneksi uudet perunat kasvavat fiksusti maan povessa ja näin säästyvät talttahampaisilta tuhokoneilta.  

Erityinen kesäherkkuni ovat eilen keitetyt uudet perunat, joita jalostetaan astetta pidemmälle paistamalla. Kun kaunista ruskotusta alkaa olla perunoiden pinnassa, pannulle on aika laittaa myös ohuita halloumi-juuston viipaleita. Niille riittää ihan kevyt lämmitys/ruskistus.

Lautasella komeus hukutetaan oman maan yrtteihin. Persilja erityisesti täydentää muuten miedohkoja makuja. Ja jos oikein haluaa herkutella, perunoita voi vielä sipaista voinokareella.

NamNamNam!

 

torstai 6. elokuuta 2015

Mitä puutarhanhoito oikeasti on?

Paljastettakoon vastaus kysymykseen puutarhan syvimmästä olemuksesta per heti: Puutarhanhoito ei ole mitään muuta kuin siivousta, joka tapahtuu ulkotiloissa. Gardening is outdoors de-clutter.

Jos joku halajaa hankkia puutarhan, hänen pitää ihka ensimmäiseksi mennä peilin eteen, katsoa itseään vakavasti silmiin ja tehdä koko loppuelämäänsä vaikuttava kysymys: "Tahdotko sinä siivota, siivota ja siivota?" Jos peilikuva puhkeaa hymyyn ja nyökäten vastaa "Oi tahdon! Tahdon!", niin sitten vain puutarhakaupoille ja luvassa on onnellista yhteiselämää siivouksen kanssa hamaan iankaikkisuuteen tai ainakin liikuntakyvyttömyyteen asti.

Tämä kysymys on tehtävä etukäteen, ettei sitten ensitreffeillä puutarhassa huomaa, minkä kiviriipan on hetken hurmassa ristikseen hankkinut.

Puutarha on orgaaninen sotkuhirviö, joka koko ajan kasvaa ja muuttaa muotoaan. Kun yksi siivoustaistelu on voitettu, ratsuväkeä kaivataan avuksi jo kolmessa muussa puutarhan kolkassa. Siisteyssodassa puutarhuri ei tule ikinä voittamaan, sillä eläväinen puutarha on aina nopeampi ja ketterämpi.

Niinpä puutarhurilta vaaditaan siivoamisrakkauden lisäksi myös rakkautta häviämiseen.

Tosin, valheellisen toiveikkuuden ylläpitämiseksi, pari kertaa kesässä voi piskuisen ohikiitävän mikrohetken verran luulla, että nyt puutarhani on täysin siisti. Ah sen tuokion hurmaa ja onnella täyttyvää keveyden ja itsetyytyväisyyden tunnetta! Mutta hetki kestää juuri niin kauan kuin katse pysyy aisoissa, sillä heti kun antaa silmiensä vaeltaa vaikka varaston taakse tai marjapuskien alle, niin hetki on mennyttä ja Pandoran lippaan kaikki piinat on taas päästetty valloilleen.

Onneksi puutarhurin työkalulaatikon pohjalle jää rakkaus ahertamiseen. Sen avulla puutarhaansa jaksaa puunata. Varsinkin kun sydämessään tietää, että kun hoitaa puutarhaa, niin puutarha hoitaa vastavuoroisesti hoitajaansa.

Ja pitäähän ympäristön olla kaunis! Sen tiesi jo Lin Jutang "Niiltä maisemilta, joiden ohitse matkustamme, ei meidän tarvitse vaatia paljoa taiteellisuutta, mutta niiden maisemien taiteellisuudesta, joiden keskelle jäämme asumaan, on meidän oltava pikkumaisen tarkkoja."