lauantai 30. huhtikuuta 2011

R niin kuin ruoho

Puutarha-aakkosissa R voisi kuvastaa rakkautta, rikkautta, rauhaa, rajuutta, rehevyyttä, ruusuja tai jopa rusakkoja. Aiheeksi valikoituu kuitenkin puutarhan perusyksikkö, suorastaan tunnusmerkki eli ruoho.

Keväisin vanha märkä ruoho lemuaa tunkkaiselta, mutta kuitenkin siinä on mukana ripaus tulevaisuudenuskoa. Ja kun ekat uudet vihreät ruohot alkavat nostaa päitään vanhojen seasta, voi helposti uskoa kaikki vanhat myytit ylösnousemuksen ihmeestä.

Yksi kesän parhaista asioista on nurmikolla kävellä paljain jaloin nurmikolla. Ja heti aamulla ensimmäiseksi! Oikeastaan se on perusoikeus, joka pitäisi lailla tehdä mahdolliseksi kaikille suomalaisille.

Se ruohon pehmeys ja pieni pistely, yllätyksetkin ­- välillä voi jalka arvaamatta osua vaikka täydessä touhussa kukan päällä äheltävälle mehiläiselle. Oih, paljaalla nurmikolla pötköttelyä parempaa puuhaa on vaikea keksiä! Se ihanan väkevä ruohon ja maan tuoksu, se kokonaisvaltainen juurtuminen äiti maan syliin. Elämä tuntuu niin käsinkosketeltavan todelliselta!
Ruoho ja nurmikenttä tuo puutarhaan avaruuden ja tilan tuntua. Olen nurmikon kannattaja ja välillä surenkin sitä, miten kukkapenkkini valtaavat tilaa tuolta meditatiiviselta viherpeitolta. 

Rakentamisen aikaan puutarhassani oli lautakasoja, jotka tukahduttivat aidon nurmikon. En ole istuttanut näihin paikkoihin oikeaa nurmea, vaan olen mielenkiinnolla katsonut, mitä puutarhani siemenpankki haluaa sisuksistaan lykätä. Apilat ja minulle tunnistamattomat rikkaruohot ovat vallalla. Alueet erottuvat selvästi ympäröivästä nurmikosta erilaisen värinsä ja epätasaisemman rakenteensa vuoksi.

Suuremman alueen mökin ja orapihlaja-aidan välillä kylvin nurmikoksi. Ajattelin ensin siirtonurmea, mutta mitäs iloa sellaisesta olisi? Parasta puutarhassahan on kasvun ihme. No, nurmikko sojottaa yhden hellekesän jäljiltä epätasaisena kuin teinipojan viiksikarvat.

Ruohon leikkaaminen - aaarrrggghhhhhh. Siihen on toivottavasti vielä pari viikkoa aikaa, sillä se kyllä rasittavuudellaan syö miestä. Se on otettava vain mindfulness- ja kärsivällisyysharjoituksena, ei sitä typerää tontin ympäri pörräämistä muuten kestä.


keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

MarjisMarjisMarjis

Miten onnea voi kuvailla? Sitä pulppuilevaa mielen helmeilyä kuin kallisarvoisia kuplia aidossa shampanjassa? Sitä kihelmöintiä ja odotusta? Tietoa, että tämä tunne tulee jatkumaan ja jatkumaan ja jatkumaan aivan hamaan syksyyn asti, monta monituista kuukautta? Sitä pientä jatkuvaa virnettä suupielissä? Sitä iloisuutta ja hyvää tahtoa koko maailmaa ja kaikkia sen ihmisiä ja ötököitä kohtaan? Sitä kun ei malttaisi kävellä, kun haluaisi vaan juosta, juosta, juosta!!! Ja laittaa silmät kiinni, hengittää loputtoman syvään ja pysähtyä iäisyydeksi joka sekuntiin tunteakseen sen miljardeilla yksittäisillä solulla. Kun koko maailman pulssi sykkii harmonisesti ja ihmiskunnan kultakausi on aamunkoitossaan.

MarjisMarjisMarjis. Huomenna muutetaan.