maanantai 12. kesäkuuta 2017

Itkevä omenankukka

"Hänen sydäntään kouristi äkkiä kipeä tuska, hän oli kompastunut tuollaiseen oman elämän menneeseen tuokioon, joiden kauneutta ja hurmaa hän ei ollut osannut pidättää, jotka olivat kiitäneet hänen ohitseen kohti tuntematonta." (John Galsworthy: Omenapuu)



Omenapuutuska kouraisi minua tänä kesänä. Suunnaton suru. Tyhjyys. Koko elämän lamauttava pettymys. Haave palata menneeseen, elää uudelleen onnellisemmat päivät.

Kaikki siksi, että omenapuuni kukinnot olivat pieniä, mitättömiä, surkeita, anteeksipyytäviä. Masentuneita. Omenapuuni tuottivat vain muutaman säälittävän kukkasen, kuin viimeisen korahduksen ennen tuntematonta pimeyttä.

Itken kuin orpo omenankukka sateessa.


 

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin pettymyksesi. Valkoisenaan kukkivat omenapuut, niiden ympärillä kuuluva iloinen surina ja kukkien tuoksu, kun ehkä parhaiten viestittävät kesästä.

    VastaaPoista
  2. Niinpä. En voi käsittää, mikä omenapuitani vaivaa. Minulta on nyt kuin riistetty kesän kaunein hetki ikiajoiksi.

    VastaaPoista