Omenankukkien "mono no aware"

Omenpuiden kukat saavat minut sanattomaksi. Tai päinvastoin, ne saavat minut hakemaan loputtomasti uusia sanoja ja yhdistelmiä, jotka kuitenkaan eivät tavoita omenankukkien todellisinta sisintä.

Onneksi en ole yksin, tälle kaihoisalle sanattomuudelle on termi: mono no aware. Tutustuin siihen Mia Kankimäen kirjassa "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin".

Kirjassa Mia kuvailee termiä näin:  "Maailman kauneuden ja sen katoavuuden aiheuttamaa liikuttuvuuden tunnetta, asioiden määrittelemätöntä mutta pakahduttavaa surullisuutta."

Mia ihailee Kiotossa kirsikankukkia: ”Ehkä nyt olen saanut mono no awaresta aavistuksen. Ehkä se viittaa juuri tähän, kirsikankukkien ylimaalliseen kauneuteen ja tietoon siitä, ettei se kauneus kestä kuin hetken, että se on pian ohi, mutta sitä ennen sen kokeminen (ja samalla sen katoavuuden tajuaminen) on niin pakahduttavaa, ettei sitä pysty ilmaisemaan muuten kuin huudahtamalla ah, sielunsa syvyyksistä, tunteen täsmällistä olemusta milloinkaan tavoittamatta.”

Ja jatkaa: ”Siihen liittyy totaalista kauneutta, annos kaihoa, aavistus epätoivoa, tunne siitä, ettei kaikesta tästä pysty koskaan nauttimaan niin paljon kuin pitäisi, sillä siitä ei saa otetta, sitä ei saa mukaansa, sitä ei voi omistaa, sille ei pysty täysin antautumaan, se jää aina hieman tavoittamattomiin, vaikka on täysin sen ympäröimä. Tunne on sietämätön ja ihana, ja vaikea kestää.”

MOT ja AMEN