Ruma ruusunpoikanen

Olipa kerran Ellen ja Jussi ja heidän kaunis puutarhansa. Paraatipaikalla, kaikkien katseiden hellimässä keskipisteessä, kukoisti ruusupenkki täynnä toinen toistaan ihanampia Europeana-ruusuja, joita Jussi hoiti ja helli lakkaamatta.

Keväällä, uuden kasvukauden kynnyksellä, ruusupenkkiin ilmestyi vieraita. Mullasta pisti esiin vihreitä päitä, jotka kasvattivat vartta vauhdilla. Jussi mulkoili tulokkaita ihmetellen. Silti hän ruusuja paapoessaan lahjoitti siinä samalla myös rumille uudisasukkaille yhtäläisesti rakkautta ja ravinteita.

Diivaiset ruusut inhosivat koleannäköisiä vieraita. "Tuollaisia ruusuja en ole koskaan nähnyt! Noin pehmeävartisia ja väärän vihreitä! Hyi olkoon", ne sanoivat niskoja nakellen.

Tulokkaat, rumat ruusunpoikaset, häpeilivät itseään. Totisesti, heidän vartensa ei ollutkaan puuta, ei merkkiäkään aatelisista piikeistä ja kuinka ällöttävän tukevia he olivatkaan! He painoivat päänsä alas ja kuuntelivat nöyrinä kauniimpien tovereidensa pilkkaa.

Jussikin alkoi saada kylläkseen epähienoista ruusunpoikasista. Sumeilematta hän repi niitä juurineen irti, ja jäljellejääneet toverit itkivät menetettyjä sukulaisiaan kuunnellen samalla isompien ruusujen ilonpitoa muukalaisten hävittämisestä.

Sitten Jussi ja Ellen saivat vieraita. Iloiset päiväkahvit nautittiin puutarhassa, jonka keskikesän loistoa joukolla ihasteltiin. Yksi vieraista katsahti arvioivasti ruusupenkkiä ja lausui "Ai sulla kasvaa tuossa auringonkukkia".

KA BOOM, koko puutarha järkkyi! Tunnistaminen repäisi epätietoisuuden verhon Aristoteleen Runousopin rajuudella. Nimen ja identiteetin saaneet rumat ruusunpoikaset nostivat kumaraisen päänsä, oikaisivat vartensa ja kääntyivät kohti aurinkoa.

Loppu onkin sitten silkkaa satua. Rumiksi ruusuiksi leimatut auringonkukat saivat niin paljon itsetuntoa, että ne alkoivat kasvaa, kasvaa, kasvaa... Ylpeät ja kauniit ruusut eivät mitenkään pysyneet perässä. Kaikista kauheinta ruusuille oli, kun hävyttömät auringonkukat ensin kasvoivat lähes taivaallisiin korkeuksiin ja sitten ne kehtasivat avata kukkansa ja antoivat kultaisen keltaisen hehkunsa kiiriä puutarhan kaikkiin sopukoihin.

Sen pituinen se.