Kaikki alkoi noin puolitoista viikkoa sitten. Alku oli lupaava, eikä ennustanut mitään mysteeriota. Menin tapani mukaan Hakaniemen torille ostamaan kukat pation komeimpiin ruukkuihin. Päätinkin tänä kesänä elää loisteliaasti ja ostin normipelargonioiden tilalle uhkeat ja tuplasti kalliimmat dahliat, jotka ihan pursuivat vaaleanpunaisen-pinkin voimaannuttavaa elämäniloa.
Kunnes viime viikolla tapahtui jotakin outoa ja odottamatonta. Eräänä aamuna unisia silmiäni availlessani en voinut uskoa näkemääni: toinen dahlia oli katkennut! Kukkavarret makasivat rähmällään patiolla ja niin lupaavasti alkanut elämä päättyi yhtäkkisesti.
Tuuli oli kyllä ollut voimakas viimeiset päivät, mutta silti. Miksi toinen dahlia porskuttaa eloisasti? Miksi hennompivartiset tulppaanit ovat edelleen pystyssä samaan aikaan kun hyvinkin kovaa tekoa olevan dahlian selkäranka oli katkennut? Kuka tämän on tehnyt?
Päätin suhtautua asiaan myötämielisesti ja tuumailin, että ehkä surkeista katkovarsista vielä kehkeytyisi uudet kukat.
Kunnes tänä aamuna - tänä kauniina toiveikkaana maanantaiaamuna kun koko kesän kukkaloisto on vielä edessä - dahliamysteerissä tapahtui uusi yllättävä käänne.
Myös dahlian katkenneet varret ovat hävinneet!
Niitä ei näy missään, ei patiolla eikä lähistöllä, ne ovat kadonneet taivaan tuuliin kuin vaalilupaukset.
Monsieur Hercule Poirot, mon ami, tule avukseni!
