Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomentatar (Aconogonon x fennicum). Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomentatar (Aconogonon x fennicum). Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Oleskelulupa evätty

Puutarhassani aina riekkuu kasveja, joita en sinne haluaisi, ja nyt en puhu rikkaruohoista tai tarha-alpista. Suurimman osan näistä nyt ikäväksi kokemistani kasveista olen  täysin oikeustoimikelpoisena avosylin hankkinut plantaasilleni.

Tietenkin puutarhaan kuuluu raparperi, siitä tulee ihanaa piirakkaa ja hellejuomaa! Niinpä kerjäsin naapuriltani onnistuneesti taimia. Mutta raparperi veikin järjettömästi tilaa. Raparperipiirakka on yliarvostettua ja vaatii litratolkulla jäätelöä tai vaniljakastiketta. Eikä niitä hellepäiviäkään kesään monta siunaannu, joten hellemehuakaan ei kaivata.

Päätin karkottaa raparperin ja käyttää senkin tilan uusille perunoille. Kaivoin raparperin muhkeat juuret maasta ja homma oli sillä selvä.

Tai no. Keväällä varhain kasvimaasta kuitenkin nousi tuo aivokudokselta näyttävä ufo ja siinä sitä taas hengailtiin se kesä kimpassa raparperin kanssa. Syksyllä kaivoin juuret pois viimeistä palaa myöden. Ja sitä seuraavana syksynä. Peräti kolme (!) vuotta elämästäni käytin raparperin hävittämiseen.

Pyynnöstäni toinen naapurini antoi minulle valkosipulia ja avot se onkin syksyllä hyvää! Käytin sitä kaikessa ruoassa niin, että löyhkäsin varmaan Transsilvaniaan asti.

Sitten kynsilaukan lumo vain otti ja hävisi. Päätin riuhtaista valkosipulit irti elämästäni ja antaa senkin tilan - yllätys yllätys - ikuiselle rakkaudelleni uusille perunoille. Mutta mikäs se taas tänä keväänä ensimmäisenä nosti vehreän päänsä pellosta ellei valkosipuli!

Puuladon nurkalle ihan itse hankkimani Suomentatarin (Aconogonon x fennicum) kaivoin viime syksynä pois. Mutta siinä se nyt vaan ilkkuu minulle hyvinvoivava ja valkoiset kukinnot röyhöllänsä. Mutta odotas kun tulee syksy, niin otan lapion ja sittenpä nähdään kumpi meistä on pomo!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Hevonen vai etninen vähemmistö vai joulupukki vai...

Jotkut kasvit ovat puutarhassani vain siitä syystä, että ne tuovat mieleen lapsuuteni. Siksi pihassani esimerkiksi (yrittää) kasvaa hopeapensas. Muistan, kun kerran neli-viisivuotiaana otin äitin kanssa aurinkoa meidän Niinimaan punamultakoulun kuumalla seinustalla hopeapensaan takana. Äitillä oli jonkinlaiset bikinit (?) yllään eikä hän halunnut kenenkään vieraan yllättävän häntä siinä asussa. Niinpä joka kerta äänen kuullessaan äiti pomppasi pystyyn ja minusta se oli tosi outoa. Niinpä otin asian rohkeasti puheeksi ja kysyin: Äiti pelkääkkö sä joulupukkia?  

Niinimaalla kasvoi myös tämä töyhtöpää, jonka yksimielinen raati I, me and myself valitsi viikon 25 Marjiksen tähdeksi.  Kuten kuvastakin näkyy, kyseessä on Suomentatar (Aconogonon x fennicum).

Tatar röyhyää isosti puuladon nurkalla. Sinne se kuuluukin, koska se vie valtavasti tilaa ja on kaunis vain tämän pienen röyhähdyshetkensä. Muuten se on hyvin vaatimaton -  jotenkin hyvin maalainen ja vanhanaikainen, perinteinen menneen ajan muistomerkki.

Nimikin on kuin kansakoulun aapisesta. Suomentatar-nimestä minulle tulee ihan ekana mielleyhtymä hevoseen. Sehän kuulostaa ihan perussuomenhevoselta (ei persu vaan oikea perus-!) joka vetäisi auraa jossakin eteläisessä Hämeessä, Toukolan kylässä. Sellainen vaaleanruskea leveä ja voimakas kanta-astuja, työjuhta, valkoinen läikkä otsassa.

Seuraava mielleyhtämä Suomentatarista on tietenkin ihka oikeat Suomen tataarit. Googlen mukaan ensimmäiset tataariperheet saapuivat Venäjältä Suomeen kauppiaiksi Suomen sodan 1808-1809 jälkeen ja nykyään heitä on Suomessa noin 900. Mäkin tunnen etäisesti yhden, kovin kauniin naisen.

Mutta kaunishan on tämäkin puutarha-tatarini ja onpa se päässyt vielä itseäänkin kauniimpaan seuraan, naapurin Irjalta saadun pionin aveciksi: