sunnuntai 28. marraskuuta 2010

O niin kuin Otto niin kuin Onni

Puutarha-aakkonen O herruudesta oli kova kisa: onko se O niin kuin OTTO vai O niin kuin ONNI. Kunnes tajusin, että nehän ovat täysin yhteen sulautunut kokonaisuus. Otto on suurinta Onnea ja Onni ilmentyy Oton hahmossa joka ikinen päivä ja hetki.
Puutarhaan kissarotikkoni Otto ja Ville liittyvät erottamattomasti. Ostaessani siirtolapuutarhamökkiä prioriteeteissa oli korkealla myös kissojeni onnellisuus ja hyvä elämä. Ja kyllä sitä on Marjiksessa riittänytkin! Se energia, elinvoimaisuus, elämän hallinta!

Suurimpana kaikesta on vapaus: kissat saa tulla ja mennä omasta kissaluukustaan miten haluavat, milloin haluavat, miksi haluavat. Ovi on aina avoinna lähteä luontoon, hiiriretkelle, reviirikävelylle, aurinkolepuuttelulle, pensaspäiväunille…

Sääntöjen mukaan lemmikkieläinten pitää pysyä omalla tontillaan. Koiranomistajat sitä noudattavatkin ja suuri osa kissanomistajistakin. Mutta miten kahlita Ottoa, jossa virtaa eteläpohjalainen vapauden veri? Jonka suonissa kuohuu oma laki ja oman elämänsä herruus? Lakeuden ja vapauden lait sykkivät sakeina sydänveressä, vaikka esi-isien maat ja mannut olisi jätetty selän taa ja muutettu kauas Helsingin Marjaniemeen.

Vapaus on elämääkin tärkeämpää, niin minulle kuin kissallekin.

Nyt tällä hetkellä Otto on äärettömän onneton. Se on suljettu kaupunkiasuntoon, neljän seinän sisälle. Se on vanki ja kahlehdittu. Vain alkeellisimmat tarpeet nukkuminen ja syöminen on jätetty ja kaikki elämän ilo, itsensä toteuttaminen, selviytyminen, harrastukset ja haasteet on viety pois.

Eläinlääkärin mielestä Otto on harvinaisen hyväkuntoinen, terve ja upea vanha kissa. Yöulvomiseen on syynä vain ja ainoastaan kaipuu Marjaniemeen ja vapauteen. Oton moukuna on vaihdellen masentunutta, ahdistunutta, kaipaavaa, raivoisaa – välillä jopa jo lannistunuttakin. Kuuntelen sitä kaiket yöt, kärsin Oton puolesta – itseni puolesta yhtä lailla.

Näytän Otolle kalenterista, ettei huhtikuun puoliväliin ole enää viittäkään kuukautta. Kyllä me se kestetään.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Tonttu Tietävän salainen tehtävä

Marjiksen kaunottaret uinuvat valkoisen lumen alla ja haaveilevat tulevasta kesästä. Talventörröttäjien seassa on silti aitoja työläisiäkin hommissa, ainakin puutarhan alati uutterissa vahtijoukoissa. 
Tonttu Tietävä vartioi portin pielessä ja ratsaa tulijat kiinteällä laserkatseellaan. Vaikka en puutarhatonttuja arvostakaan, tämä pieni ja pelkistetty tonttuveijari huteran kepin nokassa tarttui jo aikaisin keväällä matkaani.

Puutarhatonttujen esikuvana pidetään antiikin Hefaistosta, rumaa ja rampaa Heran poikaa. Lyhytkasvuinen Hefaistos oli taitava seppä ja takoja ja omasi muitakin tonttumaisia piirteitä. Varsinaisesti puutarhatonttuteollisuus roihahti Saksassa 1800-luvulla ja sieltä se villitys levisi ympäri maailmaa kulovalkean lailla, niin kuin nyt saksalaisilla aatteilla on joskus tapana.

Ranskasta vuorostaan alkoi tonttujen vapautusliike: tonttuja viedään puutarhoista läheisiin metsiin luonnonolosuhteisiin. Onko vapauttajilla esteettisiä tarpeita siistiä lähipuutarhojaan vai vapautetaanko tonttuja kuin kettuja turkistarhoilta? Jotkut vapautetut tontut kuulemma lähtevät myös matkoille ­- kuten Amelie-elokuvassa.

Vaikea uskoa, että Tonttu Tietäväiseni päättäisi yhtäkkiä lähteä valomatkalle Thaimaaseen tai että se joutuisi aktivistien kaappaamana värjöttelemään talvensa keskellä
Roihuvuoren synkkää metsää. Siksi uskallankin jättää sen talveksi portinpieleen hoitamaan omaa arvokasta vartiointitehtäväänsä. Tosin ei se ainakaan rusakoita pidä poissa tontillani - jäljistä päätellen ristihuulilla oli ollut kunnon pikkujouluhipat pihallani.

torstai 18. marraskuuta 2010

Lisääkö ruukkukasvi luovuutta?

Luin Richard Wisemanin kirjaa "Minuutissa muutokseen". Luovuutta käsittelevässä jaksossa siteerattiin tutkimuksia, kuinka vehreässä ympäristössä kasvaneet lapset olivat luovempia kuin betoniviidakossa peuhanneet ja kuinka toimistoon tuotu ruukkukasvi sai työntekijät ideoimaan enemmän.

Yksi selitys näille oli evoluutioon perustuva: vihreys tulkitaan niin,  että lähistöllä on riittävästi ruokaa ja silloin ihminen on rauhallisempi, rennompi ja luovempi. 

Pelkkä vihreä väri riitti kirjassa esitettyjen tutkimusten mukaan luovuuden kasvattamiseen. Kun koehenkilöt tekivät helppoja anagrammitehtäviä niin ne, joiden nimi oli joka tehtävään kirjoitettu punaisella, saivat huonommat tulokset kuin ne, joiden oma nimi oli vihreällä.

Omassa työhuoneessani on isoja (muovisia) limoviikunoita, kuolemaisillaan oleva kaktus sekä vaihtuva ruukkukukka. Syksyllä ihastelin ihanaa syklaamia, nyt vuorossa on joulukaktus ja seuraavaksi hankin runkoatsalean.

En tiedä kasvieni luovuutta edistävästä vaikutuksesta, mutta pidän vihreydestä ja katselen mielelläni alati muuttuvaa kukkaa. Se ihan oikeasti rauhoittaa ja saa ajatukset myönteisiin asioihin kuten kesään ja omaan puutarhaan, minulle merkityksellisiin ja rakkaisiin aiheisiin. Näin se lyhyestikin katkaisee työpaatoksen ja antaa virkistävän ajatus- tai haaveilutuokion, jonka seurauksena myönteisempää energiaa virtaa aivoihin ja näyttöpäätteen ääressä kuihtuvaan kehoon. 

Joskus jään tarkoituksellisemminkin ihastelemaan kukkaa ja käytän sitä mindfulness-harjoituksena. Mitä juuri sillä hetkellä näen, kuulen, tunnen, maistan, haistan. On vain tämä hetki - siihen pysähtyminen rauhoittaa.

Eli summa summarum: kauniisti kukkiva ruukkukasvi työhuoneessa on elämää sulostuttavaa silmäniloa ja se luo onnellisia ajatuksia. Se on jo aivan ylittämätön suoritus pieneltä ruukkukukalta tässä jatkuvaa tuloskuntoa vaativassa kvartaalitaloudessa!

maanantai 15. marraskuuta 2010

N niin kuin nyt

Puutarha-aakkosissa ollaan edetty jo ännään asti ja sehän ei puutarha-kontekstissa voi olla mitään muuta kuin NYT.

Puutarhassa on aina NYT tai sitten ollaan tulevaisuudessa. Joka mennyttä muistaa, sitä vadelmanoksatikulla silmään!

Puutarhassa kaikki kasvaa, kehittyy, muuttaa muotoaan. Jos kasvuaikana päivänkin on poissa, ei voi ymmärtää, koska on ollut se salaperäinen NYT, kun kaikki uusi kasvusto, nuput, versot ja ties mitkä ovat ilmestyneet kasveihin. Kukan puhkeamista ei näe koskaan. Haaveeni onkin joskus viettää koko yö stalkkaamalla puhkeamaisillaan olevaa kukkaa.

”Paras hetki istuttaa omenapuu oli 20 v. sitten. Toiseksi paras hetki on nyt.” Luin sanonnan kesällä ja se taitaa olla aika totta. NYT voi tehdä monia asioita, jotka vaikuttavat nyt heti ja tulevaisuudessa. Miksi odottaa tulevaisuuteen kun voi toimia jo nyt? Ja onko tulevaisuutta edes olemassa, kun koko ajan on nyt???

Puutarhan aika on yhtä aikaa lineaarista ja syklistä. Kevään neitseellinen kasvu on ainutkertaista ja yksilöllistä. Lineaarisesti ajatellen puutarhassa kaikki kasvu tapahtuu once in the lifetime. Kuitenkin vuoden päästä tulee taas uusi kevät ja kasvu toistuu. Ei samanlaisena, mutta samat vaiheet läpikäyden.

Puutarhasta voi siis nauttia samalla kertaa sekä täysin ainutlaatuisena että toistuvana kokemuksena. Esimerkiksi liljat ovat yllättävän upeita ja ihania – joka kesä.

Mitä puutarhajuttuja kannattaisi ajatella lineaarisesti ja mitä syklisesti? Ruohonleikkuu on toistuvuudessaan puuduttavan tylsää. Voisiko siinä kokeilla jotakin ainutkertaisuuden asennetta: nyt leikkaan tällä lailla, onpas jännittävä reitti, ai täällä maasto vierii näin, mihin tyyrään seuraavaksi…

Meditaatiossa ja mindfulnessissa keskitytään NYT-hetkeen. Puutarhassa se onnistuu, kun NYT kasvaa, kukkii, lemuaa ja rönsyää ympärillä ylenpalttisesti koko ajan.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Marjiksen kaunotar vko 45

Vähiin käy ennenkuin loppuu, sano demari tulevista eduskuntapaikoista. Sama valitusvirsi kaikuu myös marrastavasta puutarhastani. Talventörröttäjiksi jätetyt perennat ovat ruskeita, rumia, ränstyneitä. Nurmikolla lojuu kuolleita lehtiä, eikä niistä tule yhtään säveltä mieleen, mutta melankoliaa sitäkin enemmän. Kesän ahkerimmat kukkijat, pelargoniat, ovat nekin jo joutuneet luopumaan leikistä. Ainoat näkyvästi elävät sielut ovat enää persilja sekä tämän viikon syyskaunotar Koristekaali Brassica oleracea var. sabellica.


Tein tänä vuonna syysistutuksen, johon laitoin pinkkejä syklaameja ja vaaleaa koristekaalta. Syklaamit olivat suloisia kuin karkit, mutta eivät nirppanokkaisina kestäneet kovin monta hallayötä. Toisin on koristekaalin laita: sehän porskuttaa väsymättä kuin teinipoika IRCissä.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Marrasmurhetta ja kevätkaihoa

Kukkasipulien istutus on syksyn viimeisimpiä hommia ja ehdottomasti suurimpia iloja. Ja lisäksi vielä käsittämättömän ongelmallista - aina ja joka kerta!

Kaupassa houkuttelevien sipuliröykkiöitten ääressä menee tolaltaan kuin blondi alennusmyynnissä. On aivan pakko saada lisää punaisia tulppaaneja ja eikös siihen Tähtelään sopisi vierekkäin vastaväreinä oranssit ja violetit tulppaanit ja oohh, kuinka kauniita valkoisia tulppaaneja! Sitten sitä tulee mökille järjettömän sipulikasan kanssa ja ihmettelee, että mihin aivovaurioon sitä onkaan hourahtanut ja mihinkäs mää nää kaikki ny sitte istuttaasin?

Vielä kun kesän kuumuus on pehmittänyt aivot ja peruuttamattomasti pyyhkinyt muistista, mitä kukkia keväällä kasvaa missäkin. Niinpä sipulien työntäminen maahan onkin aikamoista arpapeliä. Ja siitähän seuraa se, että keväällä voi vain ihmetellä, miten kummassa olen voinut istuttaa jumalaisen kauniiden punaisten tulppaanien viereen jotakin noin rahvaanomaisen oranssia?

Kun kukkasipulit istuttaa näinkin myöhään kuin marraskuussa pyhäinpäiväviikonloppuna, saa sipulit hävyttömän halvalla. Tosin muutamaksi viikoksi kylmään puulatooni unohdetut krookuksen sipulit jo lykkäsivät vähän vehreää taintakin, mutta sehän on vain liian lämpöisten säiden vika se. Ja eiköhän ne mullassa ota pienen järkensä käteen ja odota kevättä ihan kiltisti.

Eipä psykologit ole tainneet tehdä lykätyn tarpeentyydytytyksen ja sitä kautta suurempien voittojen tavoittelutestejä  kukkasipuleilla. Perustestihän menee niin, että pysäytetään ihmisiä kadulla ja kysytään, otatko 1000 euroa nyt vai 1100 euroa kahden viikon päästä. Lähes jokainen koehenkilö ottaa tonnin käteen heti tällä sekunnilla. Mutta miten kävisi, jos koehenkilöiltä kysyttäisiin, otatko 100 kukkasipulia nyt vai haluatko puolen vuoden päästä saada 100 upeasti kukkivaa kevätkukkaa?

Lahjoitan testi-idean psykologeille vapaasti käytettäväksi.