Vietimme tänään siskojen kanssa joululaulajaisia. Vaikka lauluääneni ei ihan taida olla Karita Mattilan tasoa, sain silti aina koulussa kasin musiikista, koska äitini oli musiikinopettajan lapsuudenkavereita. Tarkemmin ajatellen tuo taitaa olla niitä ainoita kertoja elämässäni kun olen hyötynyt suhteista... Mutta tämän aasinsillan kautta pääsemme vielä vähän mutkitellen asiaan eli avaamaan MarjisXmasCal luukkua tänään lauantaina 17.12:
Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat jotka parhaiten osaavat.
- Henry van Dyke
- Henry van Dyke
Ja oma käännös puutrhaksi:
Puutarhassa olisi hyvin autiota, jos vain kaikkein kauneimmat kukat saisivat kukkia.
Niin puutarhassa kuin oikeassakin elämässä on meneillään jatkuva casting. Kuorolaisten lisäksi tarvitaan solisteja, kuun seuraksi tähtiä, joulupöytään katetaan herkkujen lisäksi vihreitä herneitä. Puutarhassa aivan erityisesti tarvitaan sekä primadonnia että taustakasveja. Mikään ei korostu, jos kaikki kilpailevat tasapäisesti kauneudessaan.
Kun taustakasvit löytävät paikkansa täydentämässä kokonaisuutta, niin ne vasta upeita ovatkin! Esimerkiki hopeamaruna häikäisee yksinäänkin ja minun penkissäni se valospottimaisella hohdollaan nostaa värikkäät liljat täyteläiseen loistoonsa. Tai tarha-alpi (kuvassa), jota yritin hävittää monta vuotta. Luovutin ja siirsin sen kukkapenkistä omenapuun juurelle, missä se pitkään ilahduttaa keltaisella hehkullaan. Tai violetti syysasteri, joka yksinään olisi täystylsimys, mutta sillä on huippurooli tuoda vastaväriä matalemmille keltaisille kukkasille.
Ei raamatussakaan kai ihan turhaan sanottu, että antaa kaikkien kukkien kukkia. Ja entäs mehiläiset sitten: niille kukinto on tärkeintä ja niinpä se tasa-arvoisen iloisasti lennähtelevät kukasta kukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti