Ei nimi ruusua pahenna...?

Muoto ja sisältö käyvät tässä universumissa jatkuvaa kamppailua. Milloin on vallalla sievä bling-bling, milloin on taas aika keskittyä syvällisempiin arvoihin. Tämä on pohdinnan aiheena tänään vuoden pimeimpänä päivänä 22.12. ja sitaatti tulee itseltään William Shakespearelta näytelmästä Romeo ja Julia:

What's in a name? That which we call a rose by any other name would smell as sweet. 

(Vapaa käännös: Mitä nimellä on merkitystä? Vaikka kutsuisimme ruusua jollain muulla nimellä, se silti tuoksuisi ruusulta.)

Kielellä on kautta aikojen koristeltu asioita, mistä esimerkkinä sairaala > terveyskeskus, sateenkaarirautu > kirjolohi, Mustalahti > Aurinkolahti jne. Hyvä niin! Sanat kantavat merkityksiä, joten se, minkä nimen asioille annamme, määrittää myös suhtautumistamme.

Oikeastihan asiat, tunteet, ihmiset eivät ole hyviä tai pahoja. Ne vain olla möllöttävät tässä maailmankaikkeudessa. Mutta sitten leimakirves leiskahtaa ja asialle annetaan arvottava nimi tai tunne. Maahanmuuttaja = roisto! Koira = pelottava! Pinaattikeitto = pahaa! BB = roskaa! Pomo = epäoikeudenmukainen! 

Sanotaan ettei nimi miestä pahenna. Haluaisin olla hyvä buddhalainen ja ajatella noin, mutta ei. Mitäpä jos ruusun nimi olisi vaikka "maksaruoho". Ruusun lumoava ulkonäkö ja tuoksu eivät siitä mihinkään häviäsi, mutta ruusun markkina- ja ihanuusarvosta kyllä putoaisi puolet pois. Meikäläisen kaltainen sanojenrakastaja ei moista ainakaan kestäisi. Olenhan jo omassa käytössäni muuttanut maksaruohonkin nimeksi Syysihastus.

Joulu zen

Olin joskus iäisyyksiä sitten Kiinassa ja siellä tutustuimme myös puutarhakaupunkiin Suzou. Täytyy myöntää, että itämainen pelkistetty puutarha on rauhoittavaa. Ehkä puutarha kuvastaa ihmisluonnetta: länsimaisen puutarhan räiskyy värejä ja koreilee ja kukkii, itämainen puutarha muodostuu materiaalien ja mittasuhteiden harmoniasta ja pyrkii mielenrauhaan.

Kun ekan kerran eläissäni näin Akateemisen Kirjakaupan kassalla myytävänä pikkuruista zen-puutarha-laatikkoa, purskahdin nauruun. Tiskillä kökötti varmaan 10 x 15 cm matala puukehikko, jossa oli hienoista hiekkaa, pari kiveä (muovisia?) ja pieni nuken leikkeihin sopiva harava. Myyjä sanoi, että se rauhoittaa, kun päivittäin haravoi hiekkaa ja siirtää kivien paikkaa. Nauroin entistä kovempaa.

Jos ihmiset ihan oikeasti haluavat haravoida hiekkaa, niin hommatkoon kissan. Siinä tulee Zen gardeniin yllättävää eloa monta monituista kertaa päivässä.

Have fun:              http://www.youtube.com/watch?v=W1Pg2LJ9pvk

Montako siementä?

Joulu on yltäkylläisyyden ja ylettömän runsauden aikaa. Kaikkea on suorastaan liikaa, tuhlaavaiseen turhuuteen asti. Niinpä MarjisXmasCal luukusta avautuu tänään tällainen mietelmä:

Tiedän montako siementä on omenassa, mutta kuinka monta omenaa on siemenessä?

Luonto on loputon resurssien tuhlaaja ja kaikkea on moninkertainen määrä tarpeeseen nähden. Aivan kuin luonto holtittomasti viettäisi kulutusjuhlia ja jatkuvaa joulua. Ja siinäpä se viisaus ja loputtoman runsauden sampo onkin: luonto antaa kaikkensa elämälle ja palkaksi se saa - kaiken ja vieläkin lisää. Energia kiertää, runsaudella ei ole mitään pidäkkeitä!

Kukkia ja mehiläisiä

Vietimme tänään siskojen kanssa joululaulajaisia. Vaikka lauluääneni ei ihan taida olla Karita Mattilan tasoa, sain silti aina koulussa kasin musiikista, koska äitini oli musiikinopettajan lapsuudenkavereita. Tarkemmin ajatellen tuo taitaa olla niitä ainoita kertoja elämässäni kun olen hyötynyt suhteista... Mutta tämän aasinsillan kautta pääsemme vielä vähän mutkitellen asiaan eli avaamaan MarjisXmasCal luukkua tänään lauantaina 17.12:

Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat jotka parhaiten osaavat.
- Henry van Dyke

 

Ja oma käännös puutrhaksi:

Puutarhassa olisi hyvin autiota, jos vain kaikkein kauneimmat kukat saisivat kukkia.

Niin puutarhassa kuin oikeassakin elämässä on meneillään jatkuva casting. Kuorolaisten lisäksi tarvitaan solisteja, kuun seuraksi tähtiä, joulupöytään katetaan herkkujen lisäksi vihreitä herneitä. Puutarhassa aivan erityisesti tarvitaan sekä primadonnia että taustakasveja. Mikään ei korostu, jos kaikki kilpailevat tasapäisesti kauneudessaan.

Kun taustakasvit löytävät paikkansa täydentämässä kokonaisuutta, niin ne vasta upeita ovatkin! Esimerkiki hopeamaruna häikäisee yksinäänkin ja minun penkissäni se valospottimaisella hohdollaan nostaa värikkäät liljat täyteläiseen loistoonsa. Tai tarha-alpi (kuvassa), jota yritin hävittää monta vuotta. Luovutin ja siirsin sen kukkapenkistä omenapuun juurelle, missä se pitkään ilahduttaa keltaisella hehkullaan. Tai violetti syysasteri, joka yksinään olisi täystylsimys, mutta sillä on huippurooli tuoda vastaväriä matalemmille keltaisille kukkasille.

Ei raamatussakaan kai ihan turhaan sanottu, että antaa kaikkien kukkien kukkia. Ja entäs mehiläiset sitten: niille kukinto on tärkeintä ja niinpä se tasa-arvoisen iloisasti lennähtelevät kukasta kukkaan.

Puutarhapukuloistoa

Puutarha on aina ollut taiteilijoiden hehkeän hekumallinen muusa. Sitä on maalattu, runoeltu, sävelletty, muotoiltu, kirjattu romaaneihin. Jos ei live-puutarhaa ole ollut lähimaisemissa, on korvikkeeksi maalailtu vatiin nahistuvia still life -omenia (se oli tosin aikaa ennen ikuisesti eläviä vahanukkienkin kadehtimia Golden Deliciousiksia).

MarjisXmasCal nautiskelee tänään 12.12. kesäisestä pukuloistosta:

Taidegraafikko Kirsi Neuvosen "Wild srawberry dress" on herkullisen mausteinen. Triptyykki luo rakenteena vahvan ja perinteisen draaman, jossa pääjuoni saa tuekseen täydentävät sivuhenkilöt ja tarinaa edistävät pikkujuonteet.

Kuka puvun omistaa? Barokkipuutarhassa elävä prinsessa? Pariisilainen kulta-ajan midinetti? Köyhä ompelijaopiskelija, joka syö nälkäänsä metsämansikoita? Kaappihomopankkiiri, jonka salainen harrastus on pukujen ompelu? Cityvihreä luomumorsian? En tiedä, sillä kunnon taideteoksen tavoin taulu innoittaa katsojansa lukemattomiin tulkintoihin.

Työn orjat

Huh, palkkatyöviikko vihdoin takana ja siitä ilosta MarjisXmasCal haluaakin nyt makustella sen vastapainolla eli vapaa-ajan työllä. Päivän luukusta avautuu tällainen totuuden siemen:

Haluat punaisen tuvan ja kukkamaan.
Joudut maaorjaksi itsellesi.
Helena Anhava

Niin-pä! Varsinkin toukokuussa puutarhaa kunnostaessa ja heinäkuun vadelmatulvassa olo on kuin orjalla: hikinen, kiireinen, väsynyt, kipeä. Ihmettelenkin välillä, miten kukaan ehtii pitää perhettä ja puutarhaa yhtäaikaa, kun pelkkä puutarha jo niin syö miestä – puhumattakaan naisesta ja kissasta.

Puutarhakin asettaa dead-linet ja asiat on pakko saada tehtyä tietyssä aikaikkunassa (mikä typerä sana ja niin yök-taajaan käytetty). Mutta ankeasta palkkatyöstä, jota siis tehdään vain siksi, että kissa saisi päivittäiset Latz-pussinsa ja kalliit Royal Canin -naksunsa,  puutarha-ahertaminen eroaa kuin yö päivästä, vesi viinistä ja persut demokratiasta: työllä on ihan oikeasti merkitystä (!!!) ja se tuottaa iloa nyt heti, kohta ja tulevaisuudessa.

MOT.

Äkkilähtö Ranskaan

Näin sateisena päivänä, kun kaikki ympärillä vain valittavat väsymystä ja pimeyttä ja elämän ankeutta, tarvitaan edes puutarhajoulukalenterin panostus johonkin kauniiseen ja mielenrauhaa lisäävään. Otetaan siis äkkilähtö Ranskaan ja kuljeskellaan hetki upeassa puutarhassa!

http://www.youtube.com/watch?v=JgVpxD4QwGA&feature=related

Yksi maailman kuuluisimmista puutarhaturismin kohteista on impressionisti Claude Monet'n Giverny, josta mm. löytyvät livenä ne ihanat maalauksiin ikuistetut lummelammet.

Monet oli ensisijaisesti kuvataitelija ja hän toteutti taiteen lakeja puutarhassaankin: väreissä, muodoissa, kompositiossa. Hän esimerkiksi valitsi kukkia penkkeihin aina niin, että ne näyttivät perspektiivisestikin oikeilta, vaaleita eteen ja syvyysvaikutelman vahvistamiseksi tummia taakse.

Puutarha on järkyttävän iso ja eihän Monet siellä itse häärännyt, vaan hänellä oli muutama ahkera puutarhuri juoksutettavanaan. Niinpä sanotaankin, että maalaaminen oli Monet'lle kuin vaativa vaimo, jota kohtaan oli velvollisuuksia. Puutarha taas oli ihana vapauttava rakastajatar, jonka kanssa saattoi leikkiä ja luovistella.

Itsenäisyyspäivän joulukalenteriluukku

Tänään Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi MarjisXmasCal liputtaa yhteisöllisyydelle ja niinpä luukusta avautuu kuva viime syksyn yleisistä talkoista:  

Marjislainen jo 70-luvulta, Tasavallan Presidentti Tarja Halonen, tuli syystalkoisiin ja joutui haravan varteen. Kuvassa on myös toinen Tarja Halonen, nimittäin ruusu, jota puunhoitoon erikoistunut mökkiläisemme Ulma leikkaa.

Talkootyö on metka juttu. Siinä kun tehdään asioita yhteisön hyväksi eli se on sitä suuresti kaivattua ja peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä.

Meitä marjislaisia ei yhdistä kuin yksi ainoa asia ja sen Tarja kiteyttää kirjoituksessaan Maineikas Marjis -kirjaan näin: "Meillä kaikilla on yhteinen rakastettu - Marjaniemi."  Kolminkertainen eläköön-huuto Marjikselle ja mökkiläisten talkootyölle, joka pitää paikkaa kunnossa!

Hippiemood in MarjisXmalCal 4.12.

Sunnuntaisateen ja myrskyn innoittamana MarjisXmasCal löysi portin sisältään ja on aurinkoisissa hippitunnelmissa. Päivän luukusta avautuu tällä kertaa musiikkia, Pekka Strengin kipale Perhonen vuodelta 1972. Oi oispa jo kesä!

http://www.youtube.com/watch?v=eUcclNSGfJo&feature=related

Kaunis iloinen perhonen
kukkien mettä maistaa.
Niityillä sinisillä
aina on kiire sillä
Ja ihana aurinko paistaa!

Samaan syssyyn kannattaa kuunnella suorastaan hypnoottinen Pekka Strengin biisi Puutarhassa:
http://www.youtube.com/watch?v=FLffkxNAu6Y

MarjisXmasCal 3.12.

Hyvää joulukuun kolmatta kaikille! Ilma on ollut morsianmainen: aurinkoinen ja terveen raikas, täynnä onnea pelkästä olemassaolosta. Mutta nyt asiaan eli innolla avaamaan kalenteriluukkua, jonka ajatelmasta vastaa joku tuntematon fiksuilija.

I'm in therapy and gardening is cheaper than a psychiatrist. 

Puutarhan hoitamisella on tsunamimaisiin mittoihin ulottuvat määrät fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia. Ensinnäkin saa (ja pitää) olla ulkona. Happea ja aurinkoa ja sadetta ja puhdasta ilmaa ja vapaita radikaaleja ja ties mitä hippionnellisuusyhdisteitä tunkee sisuksiin sellaiset määrät, että se ei voi olla vaikuttamatta muuten kuin mielialaa kohottavasti. 

Toiseksi saa liikuntaa. Tosin se voi olla kummallista pyllistämistä ja kyykkimistä ja kurottamista ja taivuttamista ja muuta outoilua. Ja ruohonleikkuu on parempaa kuin mikään kuntosalimeininki! Tuosta tulikin mieleeni, että pitäiskö ehdottaa Motivukselle, että se ottaisi ohjelmistoonsa tunnin nimeltä "Body&Mind&Ruohonleikkuu".

Henkisesti puutarhastelu on pelkkää plussaa ja bonusta ja etuohjelmaa. Siinä on jatkuvasti läsnä luovuus, itsenäinen tekeminen, kasvun seuraaminen, onnistumisen (ja epäonnistumisen) elämykset, kauneuden kokeminen, luopumisen opettelu ja niin edelleen aivan loputtomasti äärettömiin ja siitäkin peremmälle.

Onko puutarhanhoito sitten niin halpaa, on eri asia.

MarjisXmasCal avautuu!

Nyt kun netti ja FB on ihan täynnä joulukalentereita niin mä kans! Ta-da-daa, juuri nyt tässä avaruuden aikaikkunassa avautuu puutarha-aiheinen joulunodotuskalenteri MarjisXmasCal. 

Aloitetaan kaukaa ja komiasti, päivän ajatus tulee Cicerolta:

 Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään.

Puutarha ja kirjat ovat kuin kaksi marjaa. Täynnä tapahtumarikasta elämää ja yllätyksiä. Ne myös noudattavat Aristoteleen Runousopin peruskaavaa: niissä on alkukohta, keskikohta ja loppu. Alussa on nuppuja ja viattomia päähenkilöitä, jotka eivät tiedä tuon taivaallista tulevista kohtaloistaan. Sitten alkaa kasvu ja rytinä, juoni vie mukanaan vastaansanomattomasti vierivän virran lailla, kasvit ovat kauneimmassa loistossaan ja elämä niin puutarhassa kuin kirjan sivuillakin on niin väkevää, että se nostaa ihokarvat törröllensä. Sitten tulee ilta, asiat lutviutuvat jonkinlaiseen ratkaisuun, on aika karistaa lehdet ja nukahtaa. Kirjan kannet suljetaan, puutarha vajoaa lumen alle herätäkseen taas seuraavana keväänä uuteen loistoon. Parhaassa tapauksessa kirjailijaltakin tulee taas uusi teos.

Puutarha ja kirjakokoelma avaavat aina uusia ihmettelyn aiheita opettaessaan kauniita ja raakoja elämän lakeja. 

Omistan puutarhan ja kirjakokoelman. Eikä minulta mitään puutu.