keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Yhdistysihanuutta

Puutarha-aakkonen Y ei voi Marjiksessa olla muuta kuin se meille kaikille rakas yhteinen yhdistys.

Kaupunki siis omistaa maat ja vuokraa ne siirtolapuutarhan yhdistykselle. Jokainen mökkiläinen kuuluu automaattisesti yhdistykseen, ja vuokrat ja yhteydenpito kaupunkiin sujuu mökkiläisten yhdistykselle valitseman hallituksen välityksellä.

Yhdistyksen aktiivinen toiminta on elintärkeää. Esimerkiksi tänä kesänä meille valmistui huoltorakennus, jossa on vesivessat, suihkut ja mikä parasta: pesutupa. Se on kyllä mahtavinta mitä alueelle on viimeisen 65 vuoden aikana tapahtunut!

Yhdistystä kuulee myös jatkuvasti mollattavan, milloin syystä, milloin syyttä. Kaikki maksaa ja kukas muu sen maksaisi kuin me mökkiläiset. Moniin iäisyysnaputuksiin ei yhdistyksellä ole nokan koputtamista, vaan ne ovat maanomistajan eli kaupungin päättämiä. Esimerkkinä vaikka pensasaitojen korkeus 140 cm tai se, ettei puutarhassa saa olla kuin hedelmäpuita eikä nekään saisi olla liian korkeita.

Minulle alue on äärimmäisen tärkeä ja aion olla siellä niin pitkään kuin pystyn ja siksi minua  kovasti kiinnostaa, voinko jotenkin vaikuttaa alueen kehitykseen. Siksi olin viisi vuotta hallituksessa ja nyt edelleen jatkan aktiivista yhdistyselämää. Yhdistystoiminta on kivaa ja siinä oppii tuntemaan alueen ihmisiä, mikä tekee mummonmökissä majailusta ja puutarhailusta vielä entistkäkin kivempaa.

1 kommentti:

  1. Yhdistyselämä on antoisaa ja ilman sitä moni asia Suomenmaassa jäisi hoitumatta. Usein se on myös varsin näkymätöntä työtä, joka ansaitsisi enemmänkin arvostusta. Hienoa, että jaksat olla aktiivinen toimija.

    VastaaPoista