keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Keltatautiset värinvaihtajat

Tiesin jo monta päivää ennen ratkaisevia lätkämatseja, että Ruotsi voittaa. Ai mistäkö? No kukkapenkkihän sen kertoi.

Penkistä putkahti sinisten helmililjojen viereen oikein kauniita keltaisia tulppaaneja. Ongelma oli vain siinä, että en ollut istuttanut keltaisia tulppaaneja, en tod!

Sitten toinenkin kukkapenkkini alkoi lykätä isoja keltaisia tulppaaneja ja olin aivan ällikällä lyötynä. Oliko minulla syksyllä keltatauti?

No, köyhä unohtaa ja aika parantaa. Niin kävi nytkin. Pienet keltaiset tulppaanit muuttuivat valkoisiksi, joissa on punaisia raitoja. Isot keltaiset tulppaanit muuttuivat oransseiksi. Juuri niin kuin käärepapereiden kuvissa. Mutta miksei niissä varoitettu sivuoireista, kuten sydänkohtauksesta, jonka puutarhuri saa, kun maasta tunkee aluksi totaalisen väärän värisiä kukkia?

lauantai 11. toukokuuta 2013

Äitienpäiväksi hiiriä, valkovuokkoja ja perunoita

Läheinen metsäni herkistelee valkoisena tähtimattona. Muutama valkovuokko (Anemone nemorosa) on ilokseni lennähtänyt myös puutarhani perennapenkkiin.
Äitienpäivä on merkittävä etappi puutarhatöissä, sillä se on perunanistutuspäivä. Ainoasta oikeasta perunanistutuspäivästä on tosin yhtä monta mieltä kuin viljelijääkin. Yleisimpiä sanontoja on, että peruna pitää olla maassa kun tuomi kukkii. (C'mon, se on ihan liian myöhään). Toiset vannoo, että Kustaan päivä 6.6. on perunapäivä. (Oikeasti se on Gustavin päivä ja siten Pauligin julistama Hyvän kahvin päivä. Joten jos ei nyt sekoitettaisi perunoita ja kahvia, eihän?). Jotkut katsoo lisäksi kuun asennosta, koska on otollisin hetki piilottaa mukula maahan (tiedoksi vaan, että se on alakuu).

Paras ja oikein hetki on tietenkin äitienpäivä, joka seisoskelee juuri sopivassa kohdassa kevätkalenteria. Multaussessio tapahtuu sitten viikkoa ennen juhannusta ja ekat perunat ovat kypsiä kun loma alkaa heinäkuun alussa. MOT, mitä tästä kiistelemään, itsestään selvästä asiasta.
 
Ja mitenkäs ne hiiret tähän aiheeseen liittyy? No Otto-lapsoseni kautta tietenkin. Viime äitienpäiväaamuna minua odotti kuistilla hyvin kissamainen lahja, kuollut hiirenretale. Arvattavasti en valmistanut siitä meille äitienpäivälounasta.

torstai 9. toukokuuta 2013

Usko koetuksella

Näin kirkollisena juhlapäivänä halusin minäkin kokea puutarhassani pienen ylösnousemuksen ihmeen. Mutta  köpsästipä kävi.

Syksyllä kaivoin runkoruusun (Rosa Royal White) perunamaahan talvehtimaan (Werraton-hautaus-Winkki). Nyt käärin hihat, hain lapion ja aloin kaivaa ruusua ylös istuttaakseni sen ruukkuun ja nauttiakseni sen loistokkaasta kukinnosta. Mutta voi itku. Iskinpä vahingossa lapiolla ruusulta pään poikki, minä haudaryöstäjäklaanin tumpeloin noviisi :-( (

Ei auta itku markkinoilla ja puutarhassa ei senkään vertaa. Joten kokeilin uskoa ja istutin giljotiinilla katkaistun juuren ruukkuun. Merkkinä uskoni vajavaisuuden ruukku on kuitenkin ensimmäinen aitasta vastaan tullut ankean ruskea epeli. Varren laitoin maljakkoon odottamaan, josko siihen tulisi juurikasvua. Tai yllärinä vaikka ruusuja...?
 Ken uskoo, se näkee.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Rakkauden kirous

Tiesittehän, että tämän sinisen kevätkaunottaren kuusi kukanlehteä edustavatkin merihirviön kuutta verenhimoista päätä?

Kukkien kieli ei suinkaan ole rakkaus vaan latina, ja latina taas on antiikin myyttien kieli. Tämänkin viikon Marjiksen kaunottaresta löytyy mytologiasta tarina, jonka draaman kaarta Hollywoodkin kadehtii.

Idänsinililjan eli Scillan (Scilla siberica) nimi juontaa juurensa Skyllaan, joka on siis se Odysseuksesta tuttu merihirviö. Kapeikkoa vartioivat kauhea Skylla ja pelottava Kharybdis eli suo siellä vetelä täällä.

Alun perin Skylla oli kuitenkin kaunis neito, johon merenjumala Glaukos rakastui. Wikipedia kertoo asiasta näin: ”Epätoivoisena Glaukos pyysi Kirkeä valmistamaan taikajuoman, joka saisi Skyllan rakastumaan häneen. Hänen kertoessa rakkaudestaan Kirke rakastuikin itse Glaukokseen, joka kuitenkin torjui tämän lähentelyn. Mustasukkaisena Skyllalle Kirke valmisti myrkyn ja kaatoi sen lähteeseen, jossa Skyllan oli tapana kylpeä. Heti kun nymfi astui veteen, hän muuttui hirviöksi kuusine koiran päineen, ja kykenemättä surkeudessaan edes liikkumaan, hän tuhosi kaiken ympäriltään. Jos laiva purjehti liian läheltä häntä, jokainen päistä sieppasi yhden miehistöstä.” 

Kaunis kukka sai kärsiä kirouksesta. Luontoportti tietää, että kukkaa on taikauskoisesti kammottu ja pidetty noitien ja pahojen henkien kukkana. Siksi kukan päälle ei uskaltanut edes astua. 

Se muuten on mahdotonta, sillä oikeasti scillat muodostavat laajoja sinisiä mattoja, joita ei kerrassaan voi olla talloamatta. Hullusta rakkaudesta alkunsa saanut kirous siis seuraa puutaruhuria satavarmasti joka kevät. Auts!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Puutarha-aakkoset Aasta Äähän

Kolmessa vuodessa on puutarha-aakkoset kahlattu läpi, joten ennen kuin aloitetaan alusta uusilla teemoilla, kerrataan vielä tähänastiset kirjaimet:

A niin kuin Aktiivisuus
"Verta, hikeä ja kyyneleitä – ne ovat erottamattomia osia kokonaisuudesta nimeltä puutarha."

B niin kuin Banaali
"Viimeisenä vaan ei vähiten banaalina on tietenkin vuorenkilpi. Se ei kaipaa edes perusteluja."

C niin kuin Citykani
"Voihan olla, että rusakon poikaseksi luulemani elukka onkin ollut tuo hirviö ja kaiken pahuuden ruumiillistuma itse Belsebub, jota nykyisin citykaniksi kutsutaan."

D niin kuin Dilemma
"Mustavalkoiseen ajatteluuni on pakko ottaa mukaan mieletön määrä harmaita sävyjä ja oppia ajattelemaan, että aivan vastakkaisetkin asiat ovat totta ja mahdollisia yhtä aikaa."

E niin kuin Evoluutio
"Puutarhassa mikään ei pysy paikallaan.

F niin kuin Flow
"Sitä ikään kuin leijailee yltäkylläisyyden armoitetuissa sfääreissä." 

G niin kuin Gigantti
"Ostin taimet minttua ja oreganoa ja joteskin ajattelin, että ne pysyvät yhtä pieninä ja sievinä kuin kaupan ruukkuyrititkin. Mutta mitä vielä!"  

H niin kuin Hipelöinti
"Jotkut kasvit ovat ihanan pehmeitä, suorastaan eläimellisen turkkimaisia. Esimerkiksi helminukkajäkkärä, jota voi silittää kuin ohutkarvaista kissaa."  

I niin kuin Ikkuna
"Voin tarkastella puutarha-ikkunani läpi/kautta melkeinpä mitä tahansa asiaa elämässä, vaikka Nikkei-indeksiä tai Bodomin murhia tai 24 tv-sarjan logiikkaa."  

J niin kuin Ja
"Suosittu mentaalitekniikka on korvata 'mutta'-konjuktio 'ja'-konjuktiolla ja näin avata aivan uudenlaisia ajatusjatkumoita."  

K niin kuin Kierrätys
"Parissa vuodessa kompostiin mätetty kasvi- ja ruokajäte muuttuu mullaksi, josta puutarhurilla on aina yhtä suuri puute kuin toimistorotilla it-tuesta." 

L niin kuin Lebensraum
"Menkää ja täyttäkää maa" on varmaan hyvästelypuheessa sanottu paratiisista karkotetuille kasveillekin." 

M niin kuin Marjis
"Marjis on sitoutumista, tulevaisuutta, luovuutta, vapautta ja vastuuta." 

N niin kuin Nyt
"Joka mennyttä muistaa, sitä vadelmanoksatikulla silmään!"
  
O niin kuin Otto niin kuin Onni
"Lakeuden ja vapauden lait sykkivät sakeina sydänveressämme, vaikka esi-isien maat ja mannut olisi jätetty selän taa ja muutettu kauas Helsingin Marjaniemeen."

P niin kuin paljous
"Runsaus-näkökulmaa voi joustavasti mallittaa muuhunkin elämäänsä, koska kokemus puutarhan ylenpalttisuudesta on niin todellinen."

Q niin kuin 10 kysymystä siirtolapuutarhasta
"Miten ihmeessä sieltä saa mökkejä? Eikö ne ole kauhean harvoin myynnissä?"

R niin kuin Ruoho
"Oikeastaan paljain jaloin nurmikolla kävely on perusoikeus, joka pitäisi lailla tehdä mahdolliseksi kaikille suomalaisille."

S niin kuin Sallimus
"Se jotenkin pakottaa uskomaan elämään ja vähän ehkä johonkin enempääkin, kun millä muulla tätä voi selittää?"

T niin kuin Televisio
"Englantilainen "Puutarhurin ABC" vasta viehättävä sarja olikin! Sen juontaja puutarhuri Alan Titmarsch jopa äänestettiin jossain vaiheessa yhdeksi brittien seksikkäimmistä miehistä (mikä kyllä mielestäni kertoo enemmänkin saarivaltion miestarjonnasta)."

U niin kuin Unikko
"Ensin pörhelö pallukka, johon ratkeaa pieni repeämä, sitten isompi, kohta se ylipaisuneena ei enää millään mahdu lehtiensä sisälle ja jonain aamuna aivan yllätten unikko onkin antautunut tälle maailmalle ja se haukkoo happea ja imee aurinkoa jumalaisella elämännälällä."

V niin kuin Vesi
"Äsken kun syreenit olivat parhaimmillaan, oli Marjiksen läpi ajaminen suurta nenän juhlaa."

W niin kuin WOW
"Onko puutarha WOW? Se on ehdottomasti WOW kun omenapuut hehkuvat kuin kalpeat ylioppilaat tulevaisuutensa kynnyksellä." 

X niin kuin X-files ja X-factor
"Kaikkein kummallisin X oli ekolähiö-kukkapenkissäni kasvanut liukuvärjätty valko-vaaleanpunainen, sormen paksuinen ja korkuinen limainen kasvi. Vai eläin?"  

Y niin kuin Yhdistys
"Kaikki maksaa ja kukas muu sen maksaisi kuin me mökkiläiset." 

Z niin kuin Zetor
"Pitääkö siirtolapuutarhurin luopua monesta kivasta pihansa parannusjutskasta sen takia, että tiet on lähes mahdottomia isoille autoille ja pihoille ei pääse?"  

Ä niin kuin Ääni
"Usein kun ihmiset  tuntuvat unohtavan, että vaikka esim. pensasaita peittää näkyvyyden, niin äänipäs kulkee keposesti aidan yli ja läpi ja ohi."