Kasvit kiertävät ihan itsekseen kylväytyen uusiin kukkapenkkeihin ja sitten niitä kierrätetään ihan vasiten. Verikurjenpolvelle en ole vieläkään löytänyt hyvää paikkaa puutarhastani, enkä nepalinhanhikille. Kultapiiskut ja malvat vaeltelevat suorastaan holtittomasti kukkapenkistä toiseen, lupaa kysymättä.
Monet kasvit on saatu kierrätykseen naapureilta, kasvinvaihtotoreilta, sukulaisilta ja työkavereilta. Mulla on Irjan neilikkaruusut, Heidin sinitähtiatvat, Sallin esikot, Raijan punamintut jne. Ja aivan erityisesti mulla on Maaritin raparperit, jotka jo kolmantena vuonna peräkkäin kiskoin viimeisintäkin juurenpalasta myöden maasta irti – toivottavasti nyt lopullisesti.
Tämä K-aakkonen olisi aivan hyvin voinut olla vaikka komposti, tuo jokaisen puutarhurin ylin ystävä. Parissa vuodessa kompostiin mätetty kasvi- ja ruokajäte muuttuu mullaksi, josta puutarhurilla on aina yhtä suuri puute kuin toimistorotilla it-tuesta.
Niin ja vadelmat! Satoa antaneet varret haketetaan ja levitetään saman tien takaisin vadelmapenkkiin. Myös biovessan kiinteät jätökset kärrätään vadelmapuskiin ja mikäs sen tehokkaampaa lannoitetta. Vielä kun luonnosta vieraantuneille kyläilijöille mainitsee pari sanaa paskavadelmista, niin kukaan ei halua marjoja mukaansa…
Otto-kissani on aivan erityisen innokas kierrättäjä. Juonikuvio menee näin: Otto pyydystää hiiren/myyrän/päästäisen/rotan/linnun ja tuo sen ylpeänä moukuen mulle lahjaksi. Minä nappaan otuksen ja laitan ruumislankulle. Ihan kohta paikalle lehahtaa harakka/varis/lokki/muulintu ja noukkii saaliin mukaansa.
Kierrättäjä-kissani tykkää siis niin paljon linnuista, että se vasiten niitä ruokkii! Ja siilit vasta iloiseksi tulevatkin, kun kranttu Otto ei syökään kalliilla rahalla kaupasta ostettua huippubrändättyä kissanruokaansa, vaan se päätyy kuppiin keskelle vadelmapuskaa siilien naposteltavaksi. Oi sitä onnellista röhkinää ja kierrätyksen auvoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti