maanantai 2. toukokuuta 2011

Paratiisi vai pakkotyöleiri?

Marjis-aamiaiset nautitaan ehdottomasti aina patiolla. Ainoastaan sade voi estää tätä kesän parasta rituaalia. Patiolleni ei edes paista aamulla aurinko, joten usein sillä saa värjötellä aikas kylmässä ja syksyllä jopa toppahousuissa.

Erityisesti tähän aikaan keväästä aamiaiset ovat vaihtelevien tunteiden taistelukenttä. Hetken aikaa nautin raikkaasta ulkoilmasta, hyvästä kahvista ja Otto-kissastani, joka istuu viereisellä tuolilla rapsuteltavana. En voi uskoa todeksi onneani, että saan taas koko kesän olla täällä paratiisissa!

Sitten ajatuksiini luikertelee käärme. Sen nimi on työ, kiire, velvollisuus, pakko. Kun katseeni osuu vaikka marjapuskaan, ajattelen heti, että tuokin pitäisi leikata ja koska mä oikeasti ehdin. Katse vaeltaa siitä perunapeltoon: tuo on ihan heti kunnostettava ja laitettava harson alle lämpiämään, jotta sen syliin on sitten hyvä lykätä varhaisperuna. Mutta koska mä ehdin? Silmä osuu vahingossa puutarhan ulommaiseen nurkkaan, johon jo viime kesänä olin tekemässä oleskelusoppia. Aih apua, tuokin on tehtävä!!!

Oikeasti on aamu ja olen menossa töihin ja mulla olisi onni nauttia tästä ihanasta pysähdyksestä ennen ylihektistä työrupeamaa. Duunissa on ihan tarpeeksi deadlineja, tämän puutarhan pitäisi olla enemmän rentoustusta. Ja niinhän se tietenkin onkin, mutta kevät on kaikkein kiireisintä aikaa - niin töissä kuin puutarhassakin. Aaarrrrggghhhhh!

1 kommentti:

  1. Arggghista huolimatta nautit täysillä :)
    T Mervi

    VastaaPoista