Oodi orapihlajalle

Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikilla Marjaniemessä on tienvierusaitana orapihlajaa. Sillä on monta hyvää puolta: se on tasaista, valtavan tiheää ja niin piikikästä, että siitä ei tulla läpi ilman huomattavia naarmuja ja vaatteiden repeämisiä (beleave me, I know). 

Mutta onko maailmassa mitään inhottavampaa kuin orapihlaja-aita? Ei to-del-la-kaan.

-->

-->

Näin juhannuksen alla orapihlajasesonki käy täysillä, koska sääntöjen mukaan aita pitää leikata 140 senttiseksi. Mökkiläiset huseeraavat leikkureiden ja saksien kanssa niin, että piikkejä riittää runsaasti myös ajoteille polkupyörien kumien puhkaisuun.

Minäkin uhrasin helteisen lauantain orapihlajien alttarille välttyäkseni ikävältä huomautukselta hallituksen tarkastuskomission tehdessä ensi viikolla katselmustaan  Hikoilin 3,5 tuntia pitkähihaisissa- ja lahkeisissa vaatteissa ja silti huomasin illalla saunassa olevani ihan naarmuilla ja raadeltu. Vieläkin on aidan kaari siistimättä ja pari kohtaa vaatii tasoitusta plus 5 säkkiä orapihlajajätettä on vietävä kerhotalonmäelle keräykseen.

Aitojen leikkaus on hyvä face lift koko alueelle ja sen täydelliselle nukkekotifiilikselle. Mulle sattui lauantaina jopa dejavu: siistien labyrinttiaitojen keskellä pikkulapsi ajoi kolmipyörää. Jäin kauhuissani odottamaan, mistä Jack Nicholson ilmestyy mielipuolisesti hymyillen...