Kuoleman puutarha

Itsenäisyyspäivän aatoksissa MarjisXmasCal miettii syntyjä syviä eli kuolemaa.

Puutarha marrastaa lumen alla. Kasvit nukkuvat levollisina koomassa välittämättä tuon taivaallista maailman menosta.

Ehkä ne voivat olla niin rauhallisia, kun niillä onkin talvella omat puutarhurit.

Hugo Simbergin taulu esittää kuolemaa sympaattisesti ja helposti lähestyttävästi. Miten kuolema, joka on tuhoaja, kaiken lopettaja, voi hoitaakin puutarhaa ja edistää kasvua? Onko kyse sielunvaelluksesta tai sielun kuolemattomuudesta: vaikka ruumis katoasi, niin sielu on osa iankaikkista maailmankaikkeutta?

Puutarha on erittäin hyvä kuolemavalmentaja. Kukoistusta seuraa kuihtuminen, elämään on sisäänrakennettu kuolema.

Sanotaan, että kuolema on lopullinen vasta sitten, kun muistoakaan ei ole enää jäljellä. Ville-kissani on haudattu syyshortensian alle, eikä puutarhassani mene monta päivää, etten muistaisi sitä pientä lentävää kissaa.