Toisten juhannusonni

Siirtolapuutarhassa toimii ajatus ”Kell’ onni on, se onnen jakakoon”. Eikä se suinkaan johdu mistään siirtolapuutarhureitten normisuomalaisia avarammasta sydämestä, vaan pelkästään tilanahtaudesta.

Kaikkea ihania kasveja ei siis tarvitse itse omistaa, vaan niistä voi nauttia katsomalla aidan yli naapuriin. Nautinto on lähes yhtä suuri ja vaiva kasvin hoidosta on pyöreä nolla.

Jo jonkin aikaa olen nautiskellut naapureiden juhannusruususta (Rosa pimpinellifolia), tuosta koko kesäkuun ihanuuden kulminoivasta symbolista. Sen kermahtavan valkoiset kukat ja syvänvihreät lehdet yhdistettynä huumaavaan tuoksuun ilmentävät täydellisesti suomalaisen kesän lyhyyttä ja armottomuutta.

Eräänä juhannuksena olin lähdössä äitini, juhannuslapsen, synttäreille. Juhannusruusuni oli ihanasti nupussa. Palasin kolmen päivän päästä takaisin. Rupsahtanut ruusu tiputteli lehtiään.

Juhannus oli ohi. Kesän herkin ja kaunein aika oli ohi. Valo saavuttanut taistelussa viimeisen voittonsa.

Jotta nyt ei menisi slaavilaishenkiseksi synkistelyksi, pitää sanoa, että onneksi sentäs loma ja sadonkorjuu ovat vielä edessäpäin.