keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kaikki maan ja taivaan katit

Puulatoni katolla viirikissan viikset vinksottaa milloin minnekin. Hinku rynnätä eri suuntiin on valtaisa.
Köynnöskaari on paikoillaan jo kolmatta vuotta. Mitäs köynnöksistä, jalokivisilmäinen katti pitää puutarhaani silmällä aitiopaikalta.

Kivikissa kulkeutui aikoinaan häämatkaltani Egyptistä. Nyt se toimii Oton ja Villen hautapaatena ja symboloi kissojen jumaluutta, jonka allekirjoitan täysin.
Puutarha tuntuu niin paljon autiommalta, kun sitä ei valaise raukeasti patiolla tai puskan alla siestaa pitelevä kissa. Koskaan ei enää kuulu se tietynlainen moukuna, kun kissa tuo ylpeänä näytille saalistaan. Koskaan ei enää varjon vilkahdus olekaan kissani, vaan pelkkä varjo vain.

Voi elämän ankeutta.

2 kommenttia:

  1. Hanki elämääsi ja puutarhaasi kissa, niin kaikki on vielä ihanampaa!

    VastaaPoista
  2. Hommaan kissan sillä sekunnilla, kun saan jonkun suostumaan osaomistuskissaan. Katti olisi siis sopimuksen mukaisesti osan aikaa minulla ja osan aikaa toisella omistajalla. Sitä odotellessa.

    VastaaPoista