Puutarhakesä 2012

Nyt kun aika uhkaavalta näyttää, että kesä olisi lopuillaan, voikin pitää pienen retrospektiivisen tuokion ja arvioida kesän saldoa. Lyhyestä virsi kaunis:

Ihana kesä! 

Kesässä on aina parasta kesä ja kesä ja kesä. Ja loma kans, mutta vieläkin enemmän kesä, joka minulla jatkuu koko Marjis-kauden. Eli tänä kesänä 5 kuukautta ja 10 päivää. 

Uusia perennoja hommasin tänä kesänä runsaasti. Tervetulleita asukkaita ovat Jazz-ruusu ja Aspirin-ruusu sekä salkoruusu (joka ei ehtinyt kukkia) ja patiolla hehkunut runkoruusu. Komean keltasena kukkiva maa-artisokka hellii mukuloitaan vielä hetken ennen sadonkorjuuta. Keväällä voin  myös todeta, tuoksuvatko Heidiltä saamani tuoksuorvokit ihan oikeasti. 

Joku valkoinen vuokkolaji (siis valkovuokkoa huomattavasti isompi) ja joku karhu-alkuinen tummanvihreä saniaisen näköinen kasvi saivat paikkansa puutarhassani, mutta veikö varjoisuus elämänhalut, se nähdään ensi kesänä. Keltaista kukkapenkkiäni korostamaan hommasin vastavärisiä sinisiä kasveja kuten etelänmunkki (Jasione laevis) ja tädyke. Ihmeperenna syyskaunosilmä (Coreopsis verticillata) on nyt kukkinut jo 3 kk putkeen.  Syysvuokko Prinz Heinrich kerkesi sekin vääntää yhden kukkasen. 

Vadelmia tuli normisetti, joka on tän kesän tarkkojen mittausten mukaan 30 kiloa. Mutta mikähän perunoita vaivasi? Normaalisti ylitsevuotavaisen anteliaasta siemenperunasta saa yli 10 uutta perunaa, mutta tänä kesänä vain pari pientä. Viljelykierto lienee ensi kesänä paikallaan. 

Keinutoiveeni toteutui ja sain myös orapihlaja-aidan istutettua, joten yhdistys ei enää jakele minulle huomautuksia sääntöjen laiminlyönnistä.

Mitäs muuta? Otto toi sisälle asti vain 13 jyrsijää ja yhden linnun. Onneksi ulkona on vara-avain, sillä onnistuin sulkemaan itseni mökin ulkopuolelle 4 kertaa. Vietin lepokesää, kun en enää ollut hallituksessa ja tein talkoita vain marjamarkkinoilla ja omenamarkkinoilla ja aluekisoissa ja juhannuksena ja... 

Säät eivät minua hetkauttaneet, eikä sateet. Aivan upea kesä siis kaiken kaikkiaan!

Syksyn vika floristileikki

Yleensä en koskaan poimi puutarhakukkia maljakkoon, paitsi katkenneita tai muuten vioittuneita. Mutta nyt kahmasin kassiin vikoja kukkijoita piristämään kotiani. (Anteeksi sameat värit, se johtuu myöhäisestä illasta ja kännykkäkamerasta.)

Tämä keltainen ihastus tuo piristystä päivään. Kukinta on jatkunut jo yli  kaksi kuukautta, my favorite! Aalto-maljakossa taustatukea antaa hopealehti. 

Mikäs elämässä sen ihanampaa kuin omat ruusut kristallisessa shampanjalasissa! Neilikkaruusut jaksaa vieläkin rulettaa.

Syksyn näyttävä kukkija on tietty syysmaksaruoho kaikessa upeudessaan.

Syysmaksaruohon ihanuutta voi korostaa vain yhtä valloittava syyshortensia, joka on jo vaihtanut värinsä vaaleanpunaiseksi.

Ihmeellinen malva aloittaa kesäkuussa ja jatkaa ja jatkaa aina lokakuulle asti.

Tähän loppuun pitäisi varmaan laittaa kotiani koristavat Hulluilta Päiviltä hommaamani orkideat. Mutta ehkä nää oman puutarhan luomukukat vie kuitenkin voiton kansainvälisesti ties missä tehotyöleirissä lannoitteilla boostatuista kukista. Ainaskin mun mielestä.

Werraton-Ruukku-Winkki

MWWW eli Minnan Werraton-Wiher-Winkki pläjähtää taas ruutuun hyödyllisempänä kuin koskaan! 

Säännöllisin väliajoin sitä saa tai hankkii puutarhaansa kasvin saatesanoilla "Tää sit leviää kuin rutto". Mutta silloin on niin ihastuksissaan puutarhansa uudesta primadonnasta, että vähät välittää noista viimeisistä villiintyneistä sanoista.

Alkukesästä tykästyin Loviisan avoimet puutarhat -tapahtumassa Viiruhelpeen (Phalaris arundinacea 'Picta') ja kulutin kokonaisen euron pääomastani ostamalla taimen omaan puutarhaani. Paitsi että heinät ovat nyt hirmu trendikkäitä puutarhakasveja, tämä viiruhelpi on tosi kaunis tuulessa suhisija. 

Ja nyt vihdoinkin odotettuun Winkki-osuuteen: Kun kasvi leviää nopeammin kuin persujen kannatus, niin sehän kannattaa istuttaa ruukkuun! Niinpä kaivoin vielä ennen yöpakkasia kasvin ylös maasta ja laitoin sen nätisti reiälliseen saviruukkuun...

... jonka kaivoin takasin maahan. Ruukussa se elää kontrolloiduissa olosuhteissa, eikä lähde vaeltelemaan ja levittelemään ilosanomaansa naapurikasvien reviireille.

Voi kun joku olisi kertonut mulle tän winkkelöisen aikoinaan, kun istutin minttua (Mentha) ja mäkimeiramia (eli oreganoa (Origanum vulgare) . Ne olivat niin pikkuriikkisen söpöt taimet ja minähän olin tottunut kaupan yrttiruukkuihin enkä voinut kuvitellakaan, millaisia laajentumishaluisia jättiläisiä ne ovat. Nyt sitten revinkin joka vuosi metritolkulla minttua ja mäkimeiramia marjapuskien seasta.

Tarinan opetus? Kaikki kasvaa, jos sille antaa tilaa.

Yhdistysihanuutta

Puutarha-aakkonen Y ei voi Marjiksessa olla muuta kuin se meille kaikille rakas yhteinen yhdistys.

Kaupunki siis omistaa maat ja vuokraa ne siirtolapuutarhan yhdistykselle. Jokainen mökkiläinen kuuluu automaattisesti yhdistykseen, ja vuokrat ja yhteydenpito kaupunkiin sujuu mökkiläisten yhdistykselle valitseman hallituksen välityksellä.

Yhdistyksen aktiivinen toiminta on elintärkeää. Esimerkiksi tänä kesänä meille valmistui huoltorakennus, jossa on vesivessat, suihkut ja mikä parasta: pesutupa. Se on kyllä mahtavinta mitä alueelle on viimeisen 65 vuoden aikana tapahtunut!

Yhdistystä kuulee myös jatkuvasti mollattavan, milloin syystä, milloin syyttä. Kaikki maksaa ja kukas muu sen maksaisi kuin me mökkiläiset. Moniin iäisyysnaputuksiin ei yhdistyksellä ole nokan koputtamista, vaan ne ovat maanomistajan eli kaupungin päättämiä. Esimerkkinä vaikka pensasaitojen korkeus 140 cm tai se, ettei puutarhassa saa olla kuin hedelmäpuita eikä nekään saisi olla liian korkeita.

Minulle alue on äärimmäisen tärkeä ja aion olla siellä niin pitkään kuin pystyn ja siksi minua  kovasti kiinnostaa, voinko jotenkin vaikuttaa alueen kehitykseen. Siksi olin viisi vuotta hallituksessa ja nyt edelleen jatkan aktiivista yhdistyselämää. Yhdistystoiminta on kivaa ja siinä oppii tuntemaan alueen ihmisiä, mikä tekee mummonmökissä majailusta ja puutarhailusta vielä entistkäkin kivempaa.

Syyssunnuntai

Syyysunnuntai tarpoo eteenpäin hitaan raskasmielisesti, kaihoa täynnä.

On märkää. Enää ei voi niin vain istahtaa keinuun-puutarhatuoliin-patiolle. Ennen kuin pöydälle laittaa mitään, se on pyyhittävä. Nurmikko tuskin ehtii kuivua aamukasteesta kun ilta jo kastelee sen uudelleen.  

Syyssunnuntai on täynnä jäähyväisiä. Ai tuokin kukka on rupsahtanut, ja tuo ja tuo ja tuo. Illalla tulee eilistä aikaisemmin pimeä. Kun kello on raahustanut vähän seitemän yli, niin hämärätunnisteiset katuvalot jo kärkkyvät asemissaan: joko syttyisi, joko  - JO!

Syyssynnuntaina juoksee auringon perässä hullun lailla. Koko kesän etsii varjoa ja pakenee tunkeilevaa aurinkoa, nyt siirtää tuolia vartin välein ollakseen juuri siinä kohtaan, johon kaikkein kirkkaimmat säteet osuvat.

Syyssunnuntaina haluaa uppoutua runoihin, synkkiin ja maanisiin.  Leinon "Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin / Rotkoni rauhaan, kuin peto kuoleva hiivin" ei tunnu kielikuvalta, vaan todellisuudelta. Tai käteen osuu taas kerran Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa, joka niin viiltävästi kuvastaa viimeistä yritystä tarrautua johonkin nuoreen ja eläväiseen ennen kuin kuolo korjaa gondoliinsa.

Syyssunnuntai on odottamista ja katumista. Aika matelee kotilon vauhdilla ja silti se on loppunut ihan kesken. En ehtinyt tänä kesänä kaataa tuota isoa omenapuuta. Kärhöt jäi istuttamatta. Ja vesiaihe - miten taas kului yksi kesä eikä puutarhassani ole vieläkään vesiaihetta?

Kohta pakkaan tavarat ja muutan takaisin kaupunkiin. Vuodet kuluu mutta lähtö ei muutu yhtään helpommaksi.

Prinz Heinrichin tunnustukset

Minä komistus olen Prinz Heinrich ja polveudun vanhasta arvokkaasta syysvuokko-suvusta "Anemone hupehensis". Lapsuuteni vietin ties missä keskieurooppalaisessa tuotantolaitoksessa, joka ei kovasti keskitysleirin hautomosta eronnut. Luojan kiitos, tuli vihdoin minunkin aikana astua seurapiireihin ja hyvän liiton toivossa minut kuljetettiin tänne kauas pohjoiseen keikistelemään ja odottamaan ottajaani Itäkeskuksen Citymarketin Jorin torille.

Siellä kohtasin onneni, oh lucky me! Minna, tuo tarinoiva puutarhuri, ihastui sieviin vehreisiin lehviini ja siihen kiiltävänkoreaan mainoslappuseen, jossa ylistettiin tulevaa kukoistustani. Pääsin kauniiseen siirtolapuutarhaan, tuohon onnelaan maan päällä. Mikä rauha ja harmonia siellä vallitsikaan! Valtiattareni Minna istutti minut hyvään multaan ja huolehti minusta rakkaudella viherpeukoloisilla pikku kätösillään.

Mutta voi, sää ei minua suosinut. Pääsin kasvuun niin myöhään ja sade piiskasi hentoa hipiääni inhottavuuteen asti. Näin emäntäni pettyneet katseet, kun luvatusta loistosta ei näkynyt merkkiäkään. Oi, olin niin surullinen!

Sitten kuulin Minnan kohta muuttavan takaisin kaupunkiin talveksi. Ei kai, eihän, ei hän voi! Ei vielä, en halunnut olla pettymys, halusin täyttää valtiattareni toiveet. Niinpä aloitin mielettömän loppukirin ja kasvoin ja kehitin nuppua pikavauhdilla. Oikein ahmin ja hotkin ja hörpin kaiken valon ja kaikki mahdolliset ravinteet mitä ulottuvillani oli.  

Ja mikä ihaninta: minä onnistuin! Ehdin avata ensimmäisen kukkani ihan syyskuun lopussa. Onnellisena kuuntelin Minnan huokailuja ja loputtomia kehuja herkästä komeudestani ja upeasta väristäni ja lähes läpikuultavista lehdistäni ja...

Nyt olen niin tyytyväinen itseeni ja Minnan kehuihin, että ensi kesänä laitan vielä monta kertaa paremmaksi! Kasvan siihen luvattuun 80 senttiin ja synnytän lukemattomia jälkeläisiä ja vielä uusia ja toisia vielä kauniimpia ja ...

Once more with the feeling

Jos joku on katsonut kalenteria ja luulee, että nyt ois syksy, niin eipäs sittenkään. Monen kasvin mielestä kesä se vain jatkuu ja nyt on kerrassaan hyvä aika ryhtyä ponnistamaan toista kukkasesonkia.

Tulikellukka (Geum coccineum Borisii) on sievä ja värikäs alkukesän koristus. Nyt syyskuussa se teki comebackin, ei toki samalla intensiteetillä, mutta yritystä kumminkin.

Tämän ruusun ostin heinäkuussa ja kuinka koreasti se kukkikaan! Mutta niin lyhköisen ajan, että olin melkeinpä pettynyt. Ehkä se aavisti ajatukseni ja halusi näyttää omaa tsemppihenkeään puhkeamalla uudelleen syyskukkaan.

Suosikkini oranssikeltamo (Pilosella aurantiaca) nosti puskasta kauniin päänsä ja siihen puhkesi uudet aurinkoiset kukat. Ihan sen innoittamana siteeraan nyt kaikille kasveille rohkaisuksi Buffy the Vampire Slayerin vihoviimeisen jakson girlpoweria sijoitettuna kasvimaailmaan: "From now on, every flower in the world who might be a Bloomer, will be a Bloomer. Every flower who could have the power, will have the power. Can stand up, will stand up. Bloomers, every one of us. Make your choice. Are you ready to be strong?"

Sää on kontrollifriikkien masokismia

Tänä kesänä olen ottanut yhden onnistuneen askelen kohti suurempaa vapautta. Olen nimittäin vapautunut säätilan vaikutuksesta.

Ennen aina seurasin säätiedotuksia joko uutisista tai Hesarista tai pahimmillaan jopa netistä. Harmittelin etukäteen jos luvattiin sadetta. Tai jos luvattiin aurinkoa ja tulikin sadetta, oli taas syytä harmitella "Minua on petetty" -tyyliin.

Seuraamalla säätä ja antamalla säälle jonkinlaista tunteisiin vaikuttavaa valtaa, on oman elämänsä kontrollin vapaaehtoista antamista itsensä ulkopuolelle. Ei säälle mitään voi. Miksi taistella tuulimyllyjä vastaan?

Kun sataa niin sataa. Kun on hirvittävä helle, on hirvittävä helle. So what? Sateella on miljoona kivaa asiaa tehtäväksi, jopa puutarhassa. Silloinhan on parasta kitkeä rikkaruohoja, kun ne irtautuvat suosiolla kosteasta mullasta. Ja entäs se hyydyttävä helle? Silloin on parasta etsiä omppupuun alta varjo ja siemailla tyylikkäästi hyviä jääpalajuomia kirja seuranaan.

Vielä minulla on haastetta siinä, kun ihan koko päivän sataa sataa sataa aamusta iltamyöhään. Vielä jaksan harmitella juoksupäivän siirtymistä huomiselle tai sitä, ettei ole ohikulkijoita, jotka huolisivat omeniani.

Tai mitäpä noista. Huomenna on aivan yhtä hyvä päivä juosta. En katso etukäteen, mitä säätä ne lupaa huomiselle, koska en siihen voi vaikuttaa. Voin täydellisesti vaikuttaa siihen, minkä merkityksen ja painoarvon annan tunteissani ja tekemisisäni kulloisellekin säätilalle.

Säätila on totaalisen turhaa vapaaehtoista masokismia. Free your mind!

Kulahtanutta keltaista

Syksyn trendiväreistä en tiedä, mutta ainakin puutarhassa se on keltainen. Tai oikeammin sateen piiskaama kulahtanut keltainen. Keltaiset kasvit kuitenkin tsemppaavat ahkerammin kuin kollegansa, haalenevina muistoina menneistä aurinkoisista päivistä.

Tämän kesän uutuusostokseni Syyskaunosilmä (Coreopsis verticillata) jaksaa ihmetyttää duracellmaisella kukkimisellaan. Heinäkuun alkupuolella hankittu kasvi se vain kukkia porskuttaa! Aiemmin kesällä vihreän heleä sävy ja  hentoisen herkkä olemus viehättivät, mutta nyt taitaa olla jo bad hair day ihan pysyvästi.

Tässä kaunottaressa (jonka nimeä en nyt löytänyt loistavasta Antti Riikosen Suomalainen perennakäsikirja -opuksesta) piisaa runsautta ja liiallistakin levittäytymishalukkuutta. Musta silmä kertoo mitä tuleman pitää: keltainen hiipuu ja musta valtaa yhä enemmän alaa.

Myös maa-artisokka (Helianthus tuberosus) on täysin uusi tuttavuus puutarhassani. Mukuloita sain kevään taimienvaihtotorilta ja kun nistä nousi vain pari, sain lisätaimia naapurilta. Pituutta piisaa paljon yli minun mittani ja kohta voisi alkaa kaivella netistä reseptejä, keitto on kuulemma jumalaista.

Krassit (Tropaeolum) eivät näin sateisena kesänä ja myöhään istutettuna halunneet kavuta kohti taivaita, vaan jäivät ihan nöpöiksi ja kukkasatokin mitättömäksi. Mutta mieluiten vähän kun ei ollenkaan, eikös?

Tulilatvaa pidetään ihan turhaan huonekasvina, sillä sehän on mitä mainion ja kestävin kesäkukka. Tosin jo näin syyskuun loppupuolella alkaa toukokuussa jo täyttä päätä kukkinut kasvi vähän menettää väriään. Se sallittakoon.

Maailman helpoin kesäkukka samettiruusu  (Tagetes patula) voi sekin joskus tuottaa  pettymyksen. Oliko vika taimissa, loputtomassa sateessa vai minussa, mutta onnistuinpas kerrankin tappamaan samettiruusut ihan alkuunsa. Muutama kukkanen enää jaksaa sinnitelä.
 
Lyhtykoiso (Physalis alkekengi) on oikeasti matala kasvi, mutta nyt se on joutunut marjapuskien sekaan ja valoa saadakseen sen on venyttävä kuin se kuuluisa Jaakon pavunvarsi. 

Jos keltainen on toukokuun vahva väri narsisseissa, tulppaaneissa ja voikukissa, niin syksyllä sama keltainen taas palaa kehiin entistä voitokkaampna voimaa ja energiaa pullollaan. Yellow rules!

Puutarhauunnittelija tuli kylään, osa 2

Osa 1 toukokuulta

Olin ihan unohtanut kirjoittaa, miten puutarhasuunnittelijalta saamani plänit edistyvät. Tässä osa 2, jonka aiheena on vain raha ja raha ja raha.

Viime talvena mietin, mitä puutarhasuunnitelmasta toteuttaisin ja mitä en. Keväällä kysyin vihertyöfirmoilta tarjouksia.

Soitin  minulle suositeltuun firmaan ja sieltä miellyttävä nainen tuli puutarhaani mittailemaan ja kuuntelemaan toiveitani. Kaikki sujui kerrassaan mainiosti. Kunnes he lähettivät hinta-arvion työstään.

Meinasin pyörtyä: se oli 4775 e sisältäen maan kaivuun, ylijäämämassojen poisviennin ja jätemaksut, kahden puun kaadon, yhden kannon poiston, puujätteen poisviemisen ja jätemaksut, mullan toimituksen ja levityksen uudelle istutusalueelle ja orapihlaja-aidalle, antiikkikivien 4,4m2 hankinnan ja asentamisen, istutuslaatikoiden siirron lähistölle, orapihlajataimien hankinnan ja istuttamisen.

Ei tullut noilla hinnoilla kauppoja, ei todellakaan! Eihän se ole tyhmä joka pyytää vaan...

No, orapihlaja-aita mun oli joka tapauksessa istutettava pikimmiten. Olin itse yrittänyt kaivaa rakentamisen jäljiltä kivikovaa savimaata, mutta se oli toivotonta. Pyysin siis uuden tarjouksen n. 4 metrin kaivuulle taimisyvyydeltä, maan poisviemiselle, taimille ja niiden istuttamiselle.

Tarjous tuli: 820 euroa! Olinko vahingossa osunut johonkin vihertyöfirmojen Aston Martiniin, jossa kaikki maksaa hunajaa?

Kuten arvata saattaa, en tarttunut tähänkään jalomieliseen tarjoukseen. Kaivaminen ratkesikin sitten oikein kivasti, kun tuttu mökkiläismies sanoi, että eihän tossa mene kuin vartti ja tarttui lapioon. No meni siinä nyt kuitenkin runsas puoli tuntia kun istutussyvyydeltä oli maata kaivettu.

Tarinan opetus? Kaikki maksaa aina minimissään tuplasti sen kuin olet kuvitellut, vaikka olet jo karsinut toivelistastasi yli puolet pois.

Ilmaisia omenia - ja vielä luomuna

Tasan ei mene onnen lahjat. Eikä varsinkaan omenat.

Siksi Marjiksessa järjestetään syksyisin Omenamarkkinat, joiden juoni menee näin: mökkiläiset lahjoittavat yhdistykselle omenoitaan ja yhdistys järjestää markkinat, jossa niitä myydään omenattomille. Tilanne on win-win-win: mökkiläiset pääsevät eroon edes pienestä osasta loputonta omenasatoa, yhdistys saa rahaa toiminnalleen ja lähialueen ihmiset saavat luomuomenia puoli-ilmaiseksi.

Tänä vuonna Nelosen uutiset oli Marjiksessa tekemässä omenajuttua markkinoilta

Oikeasti omenoista ei tarvitse maksaa senttiäkään, jos vain sattuu asustelemaan siirtolapuutarhan tuntumassa. Ylettömistä omenamääristä nimittäin yritetään päästä eroon keinolla millä hyvänsä ja yksi oivallinen keino on tietenkin antaa niitä kaikille ohikulkijoille. Niinpä usean mökin portin ulkopuolella nököttää jos jonkinlaista astiaa täynnä omenoita kenen tahansa iloksi ja otettavaksi.

Olen äärettömän onnellinen, että töistä tullessa joku on vienyt omenani ja vadista vain pohja paistaa. Omenaongelmani pieneni taas yhden vadillisen verran, kiitos vaan! Ja joku sai maittavia luomu-lähi-omenia piirakoihin, hilloihin, naposteltavaksi tai muuten vaan inhan lääkärin karkottamiseksi.

X-files ja X-factor

Puutarha-aakkosissa ollaan nyt koluttu kohtaan X ja sehän on täysi mysteeri!

Puutarha on aivan täynnä äksiä: tuntemattomia kasveja, eläimiä, marjoja, versoja, ilmiöitä. Vuosien varrella kaikkein kummallisin X oli ekolähiö-kukkapenkissäni kasvanut liukuvärjätty valko-vaaleanpunainen, sormen paksuinen ja korkuinen limainen kasvi. Se olisi voinut lähteä lipettiin koska tahansa, koska jopa sen kuuluminen kasvi- vai eläinkuntaan oli vähän niin kuin arvoitus.

Monituiset kasvit jäävät nimettömiksi arvoituksiksi. Ihmismieli myös toimii niin, että vaikka kesällä muistaisikin kasvin nimen niin seuraavana keväänä ei lapiokaan auta, kun nimi on hautautunut niin syvälle aivopoimujen kätköihin. 

X-filesin lisäksi puutarhassa jyrää myös X-factor. Se jokin tuntematon tekijä, joka saa jotkut kasvit menestymään ja toiset kuihtumaan ilman mitään näkyvää syytä. Joillakin vain on se taito ja karisma ja naapurilla ei sitten mitään, ei vaikka kuinka kastelisi, lannoittaisi ja parantaisi maata.

Sama tietenkin on myös puutarhureilla. Jotkut syntyy viherpeukaloiksi ja jotkut innosta huolimatta poropeukaloiksi. Toki taito kehittyy vuosien myötä, mutta mksi joku onnistuu jo luontaisesti niin paljon paremmin ja toinen ei välttämättä kirjaviisaudellakaan, se jää mysteeriksi.