Ei menny ihan ku Närpiössä

Tarvitaanko tomaatinviljelyyn joku rannikkoruotsalaisten oma kuorolaulugeeni, kun kasvatus ei näköjään onnistu tällaiselta suomea puhuvalta sisämaan kasvatilta? Kahtena vuonna olen yrittänyt ja nyt kyllä saa jäädä. Saisinkohan EU:lta katokorvauksia, kun tomaatteihin urhattu rahamäärä (3 tainta yht. 10  e) oli moninkertainen verrattuna huikeaan kahden tomaatin satoon?

Torilla kirsikkatomaatin taimia ostaessani minulle neuvottiin ummet ja lammet siitä, että pitääkö varkaat nyppiä pois vaiko eikö. Ei ehditty siihen ongelmaan asti tänä kesänä, ei ollenkaan. Tai että latvus pitää tietyn pituusmitan, oisko ollu 1,5 metriä, jälkeen katkaista. Hah, unta vain sellaiset pituuskasvut.

Ensi vuonna heittäydyn kevytmieliseksi ja siirryn tomaatin hyötyviljelystä kärhöjen hupiviljelyyn. Dolce far niente, se on köynnösviljelyni tulevaisuuden teema!

Metsäkukkia

Tämä kesä Marjiksessa on ollut entistäkin täydellisempi, eikä suinkaan puutarhan ansiosta. Karkasin puutarhan porttien ulkopuolelle ja elin koko kesän lähimetsässä kuin Henry Thoreau konsanaan.

Aloitin säännöllisen joka-toinen-päivä juoksemisen toukokuussa piskusessa metsässäni, joka rajoittuu Marjikseen, Roihuvuoreen ja Itäväylään. Olen metsänomistajan tytär ja tiedän isästäni, kuinka tärkeä ja suuren onnen ja hyvinvoinnin lähde metsä voi ihmiselle olla. Mutta vasta nyt koin metsän parantavan voiman henkilökohtaisesti.

Keväällä puihin kasvoi lehdet ja ikivihreät kollegat saivat uusia freesejä sävyjä seurakseen. Linnut lauloivat kuin humaltuneet runoilijat, flirttailivat ja kosivat kilpaa. Äitienpäivän tienoilla metsä peittyi valkovuokkoihin ja toukokuun lopussa kielojen tuoksu suorastaan pökerrytti. Tuomet loistivat iltahämärässä.

Kesäkuussa vihreän eri sävyjä oli jo mahdoton laskea. Ja heinäkuu, oi heinäkuu, se räväytti koko metsän kukkamereksi! Miten en alavutelaisena mäntymetsien kasvattina ollut osannut ajatella metsää kukkivana? Enhän edes tunnistanut moisen kangasmetsän kaunottaria! Joku näytti angervolta, joku kärsämöltä, joku piiskulta...

Nyt pihlajanmarjat hehkuvat oransseina ja koivuihin on tullut ensimmäisiä keltaisia sävyjä. Shortsit ja toppi on täytynyt vaihtaa juoksutrikoisiin ja takkiin.

Metsä antaa mielelle rauhaa + ruumiille ja hengelle energiaa. Se asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Se auttaa hyväksymään elämän jatkuvan muutoksen ja näkemään asiat toisestakin vinkkelistä. Metsä on tietoista läsnäoloa ja jatkuvaa meditaatioharjoitusta.

  

Miksi ihmisen on pitänyt kehittää puutarha, kun kaikki ihanuus on jo valmiina lähimmässä metsässä?

Ja vadelman hinta on...

Kesän alussa lupasin laskea tarkalleen, paljonko puutarhavadelman kilohinta on. Monet puutarhamarjat, esim. herukat, ovat kerrassaan ilmaisia: sen kun menee puskaan, poimii ja pakastaa. Mutta vadelma on orjapiiskuri ja vanginvartija, mihinkään et lähde vadelma-aikana, kun puskat pukkaa punaposkista pulskaa marjaa jatkuvalla syötöllä.

Vadelmaindeksi lasketaan näin: kirjataan ylös kaikki hoitoon, poimimiseen ja marjojen pakastuspusseihin saattamiseen kulunut aika, annetaan ajalle hinta ja jaetaan se satomäärällä.

Vadelmia poimin 14.7.-12.8 välisenä aikana yhteensä 30 kiloa. Aikaa poimimiseen + marjojen laittamiseen annospakastepusseihin kului yhteensä 32 tuntia.

Vadelma on kaksivuotinen kasvi mikä tarkoittaa, että kaikki satoa tuottaneet oksat on katkottava ja haketettava. Tähän meni aikaa 5 tuntia.

Rikkaruohojen elämä on pelkkää jytkyä toisensa jälkeen. Raivasin vadelmapenkkini kaksi kertaa kunnolla, aikaa kului 7 tuntia. Vadelmapenkkiin laitettiin uudet sivulaidat  2 tunnissa. Talven pahoinpitelemien tukinarujen virittämiseen meni aikaa noin 1 h.

Mitähän sitten antaisin itselleni tuntipalkaksi? Leikitään, että olen nuori kesätyöläinen, jolle maksetaan minimipalkkaa. Mutta googlettaessa selviää, että eihän Suomessa olekaan virallista minimipalkkaa! No, heitetään hatusta vaikka 10 € tunnilta, joka käsittääkseni on esim. nuorien kahvilatyöläisten sopupalkka.

Tä-däm, puutarhavadelmakilon hinta on:

Puskien hoitotyöt ja rikkaruohot ja vadelmien poimimiseen kulutettu yhteisaika 47 h.. Tälle ajalle annetaan tuntipalkaksi 10 euroa eli yhteensä 470 euroa. Tämä summa jaetaan vadelmasaaliilla eli 30 kilolla. Vadelmakilon hinta omassa puutarhassa on siis 15,6 euroa!!!

Vertailun vuoksi katsoin sekä Citymarketissa että Hakaniemen torilla vadelman hintaa. Cittari myi kasvihuonevadelmaa (mitä lieneekään) 250 g / 4 € eli 16 euroa kilo. Torilla hinta oli pikkurasioissa sama, paitsi että 2,5 kiloa sai paljousalennuksella 33 €.

Ja mikähän oli tarinan opetus? Parasta vain nauttia omasta puutarhastansa ja puuhastelusta ilman hintalappuja. Marjis on elämää, jossa välillä on ikäviäkin asioita, kuten nyt vaikka vadelmavankeus, eikä sille mitään voi. MOT.

Chez Minna ja Otto

Ihka ohut keittokirjani "Chez Minna ja Otto"  esittelee taas vuosittaisen kesäkeittiöherkun. Kasvatin pitkästä aikaa pinaattia ja muistin tehdä vanhaa suosikkiani pinaattimuhennosta, joka on kerrassaan mainiota uusien perunoiden kanssa.

Pinaattimuhennos on ulkonäkönsä ja rakenteensa puolesta jotensakin vanhanaikainen ruoka, vai tuntuuko se vain tällaisesta ei-kokkaajasta siltä, koska siinä käytetään maitoa ja jauhoja?

No, resepti menee suurin piirtein näin:

Haetaan pinaatti kasvimaalta ja ryöpätään sitä n. 5 minuuttia. (Keitinvesi heitetään kiveyksille rikkaruohojen tuhoamiseksi.) Sillä aikaa haetaan pellolta sipulit ja pilputaan pieneksi. Sipulia haudutetaan luomuvoissa. Vähäsen vehnäjauhoja suurustetaan ruokakermassa. Sipulin joukkoon lisätään pinaatti ja hetken päästä suuruste. Sekoitellaan ja ihmetellään ja heitetään joukkoon suolaa, pippuria ja mikä tärkeintä – muskottipähkinää!

Sitten pistellään herkku poskeen uusien perunoiden ja salaatin kera ja nautitaan kesästä. 

Hmmm, pitäskö munkin joskus osallistua ravintolapäivään ja tarjota omia Marjis-herkkujani: kesäkurpitsakeittoa, feikkipestoa, uusia perunoita ja pinaattimuhennosta ja sit jälkkäriksi marjapiirakkaa ja vielä lähtijäisiksi kirsikoita rommiruukussa?

Vanhoja viidakon sanontoja

Kyllä puutarhakasvit ovat ihmeellisiä. Joku voisi jopa luulla, että kasvi esimerkiksi tarvitsisi multaa, mutta ehei, se on pelkkää liitoittelua ja huhupuhetta, tuleehan kasvit toimeen ilman multaakin. Sen todistaa tämä innokas Malva (Malva), joka kotona Alavudella kukoistaa pergolassa betonin ja tiililaattojen välissä sillä pikku-pikkuriikkisellä hiekkamäärällä, jonka muurahaiset (!) ovat rakoseen kantaneet.

Toinen esimerkki kasvien supervoimista on Marjiksesta, jossa keskelle nurmikkoani päätti tänä kesänä kasvaa Sinipiikkiputki (Eryngium planum). Ajan nurmikon kerran viikossa sellaisella kätevällä kaurapuurokäyttöisellä vekottimella, mutta hittojakos sinipiikkiputki siitä piittaa. Juoni menee näin: ajan koneella kasvin yli, kasvi taittuu, mutta nostaa välittömästi päänsä taas ylös ennenkuin ruohonleikkuri kerkee edes sanoa "No voihan himputti!". 

 

Eli jos nyt haluaisi analogisesti ottaa esimerkkiä kasvien elämäntaistelusta, niin tässä tapauksessa tulee ihan ekana mieleen vaikka nämä vanhat viidakon sanonnat:

- Viisas taipuu vaan ei taitu. 

- Olosuhteet eivät muovaa meitä vaan me muovaamme olosuhteet.

Kesis vai perenna - päätä jo!

Ymmärrän, että joillakin ihmisillä on vaikeuksia laittaa rasti ruutuun, kun pitää valita kohdista mies tai nainen. Mutta tuntuu sitä tapahtuvan florankin parissa: jotkut eivät kerta kaikkiaan osaa päättää, ovatko ne kesäkukkia vai perennoja.

Esimerkiksi kesäneilikka  (Dianthus Barbatus). Eikö jo nimestä voisi päätellä, että kyseessä on iloluontoinen kesäkukka, joka kukkii koko kesän taukoamatta ja sitten kuukahtaa hyvin ansaittuun kuolonuneen? Näin olin uskonut vuosikaudet, kunnes viime vuoden keväällä huomasin vanhan poisrepimättömän kesäneilikan olevankin hyväkuntoinen ja vehreä. Jätin sen kukkapenkkiin ja kuinkas ollakaan: sehän otti ja kukki! 

Nyt tämä kesäneilikka ilahduttaa minua jo kolmatta kesää peräkkäin. Tietolähteiden mukaan ne "voivat talvehtia suotuisina talvina". Ja millaisiahan "suotuisia" talvia meillä on nyt ollut? Kaksi järjettömän kylmää talvea ja viime talvenakin lunta enemmän kuin lääkäri määrää ja lumilapio kestää.

Ja sitten toinen esimerkki, ikuinen suosikkini kaunokainen (Bellis).

Kaunokainen on siis ehdottomasti perenna, mutta sen käytös on kesäkukkamaisen kevytmielistä. Siis jos se sattuu kasvamaan nurmikolla ja silloinhan se joutuu vähän väliä ruohonleikkurin giljotiiniin. Mutta ennen seuraavaa leikkuukertaa se on taas innolla kehittänyt uudet kukat leikattavaksi! Masokistiaineista?

Jos Bellis taas kasvaa kukkapenkissä, niin se käyttäytyy kuin perenna tai entisaikojen valtion virkamies (ei toki nykyisin, ymmärtääkseni valtiolla ja kunnilla on jo lähes yhtä kurjat oltavat kuin yksityisellä sektorilla). Eli yhdet kukat ja sitten on sen kesän työt tehty ja voikin rauhassa huilia.

Salaattitorni

Ylös ylös kurkottaa, kohti tähtiä tähystää. Salaatti nimittäin.

Kun lehtisalaattia noukkii syötäväksi aina uloimmat lehdet ensin, niin loppukesästä salaatin evoluutiogeenit ovatkin päässeet näyttämään todellisen luontonsa. Hassukainen salaatti nimittäin kapeutuu ja kasvattaa korkeutta. 

Aiemmin lähes pyöreät lehdet ovat muuttuneet suorakaitaleen muotoisiksi pitkulaisiksi suikaleiksi. Lehdet kumpuavat salaattikerän keskelle kasvaneesta varresta, joka on niin vahva, että kohta Jaakkokin voisi kavuta sitä pitkin yläilmoihin.

Mutta mitäs tuosta - ulkonäkömuutoksistaan huolimatta salaatti on edelleen yhtä hyvää ja maittavaa kuin ennenkin. Oikeastihan salaatin pitäisi alusta asti kasvaa tällä tavalla, sillä se olisi tilankäytöllisestikin järkevää. Ja tornimaisuus olisi ah niin trendikästä ja suuren maailman tyylistä, tai no ainakin Jätkäsaaren ja Keski-Pasilan kaupunkisuunnittelijoiden mielestä.

Vihollisia vailla nimeä

Sanotaan, ettei rakkaus koskaan lepää. No ei muuten lepää rikkaruohotkaan.

Rikkaruohot taitaa lisäksi olla aika tyhmiä. Oikeastihan niiden kannattaisi olla ihan hipi hiljaa muun kasvuston seassa. Mutta ei, e-hei, niihin iskee hybris ja ne ehdottomasti haluavat kukkia ja loistaa seiskajulkkisten lailla.

Ilman kukintaa minulta olisi jäänyt tämäkin uusi vihollinen täysin huomaamatta ja se olisi pystynyt paljon enemmän tekemään tuhojansa:

En ole vielä etsinyt vihulaiselle nimeä ja mitäpä se nimellä tekisikään, roisto kun roisto.

Tehokkaimmat rikkakasvit muodostuvat terroristisoluista ja vielä samalla periaatteella niin, ettei koko verkostoa tunneta, vaan vain lähimmät tiimikaverit. Eli kun yhden rikkaruohoyksikön deletoi, niin muut jatkaa porskuttamista ja valtaväestöön sulautuneet luikertelevat rönsyt vain leviävät yhä laajemmalle vaikutusalueelle

Taisteluni tätä rönsy/niitty/roistoleinikkiä vastaan olen melkein hävinnyt, kun se on vallannut suuren osan mun ja Sepon välisestä ojasta. Mutta sen edemmäs se ei saa tulla! Pitkän kuuman iltapäivän istuin nurmikollani ja revin tarkasti sen juurakoita irti. Ojassa saa olla, mutta ei yhtään edemmäs, vain minun yliväsyneen ruumiini yli!

Keväällä saunassa nauratin marjislaisia tunnustamalla, etten tiennyt, millainen on vuohenputki. Kun sellainen sitten haettiin lähipusikosta mulle näytille, niin tunnistinhan sen heti: naapurillani on sitä valtoimenaan vadelmapuskissa ja saan tehdä kaikkeni repiäkseni sitä rajamailta pois omalta puoleltani. Mutta enpä tiedä, olenko nyt onnellisempi, kun silläkin vastustajallani on nimi.

Ei yksi vaan kolmetoista puutarhaa

Oikeasti piskuiseen puutarhaani mahtuu ainakin kolmetoista eri puutarhaa.

Cottage gardenissani kasvaa kymmeniä erilaisia perennoja ja kesäkukkia sulassa sovussa ja vielä trendinmukaisesti hyötyä ja huvia mixaillen:

Hedelmätarhani kattaa neljä omenapuuta, kaksi kisrsikkapuuta ja yhden luumupuun. Omenoita riittää ihan loputtomasti annettavaksi paitsi tutuille myös täysin tuntemattomille ohikulkijoille, kompostin täytteeksi ja jopa maahan kaivettavaksi.

Marjoja viljelen ja syön ihan urakalla. Marjatarhani yli 20 metriä vadelmaa, kolme punaviinimarjapuskaa ja kaksi mustaviinimarjapensasta täyttävät pakastimeni koko talveksi. Pari mansikkaakin on jotenkin neitseellisesti siinnyt kukkapenkkiini:

Ruusutarhani laajentuu joka kesä. Saanen esitellä rosariumini uusimman, aika kevytkenkäisen tulokkaan nimeltään Jazz:

Hyötytarhani ansiosta kesä on ainut aika vuodesta, jolloin oikeasti tykkään laittaa ruokaa. Sen takaa omat perunat, sipulit, salaatit, yrtit, kesäkurpitsat, kaalit, pinaatit, pavut...

Ruukkupuutarha tuo helposti liikuteltavaa väriä ja kokokesäistä kukintaa. Ruukkuihin olen iskenyt mm. orvokkeja, gladioluksia, valkosipulia ja kuutamoliljoja.

Japanilainen puutarha on turhan minimalistinen makuuni, mutta ihan pikkuriikkinen japani-nurkkaus on puutarhassa silti oltava:

Kivikkopuutarhakin löytyy ja maksaruohot ja mehikasvit ihan oikeasti kasvavat keskellä kiviä ja hiekkaa, niin kummallista kuin se onkin:

Höpsöttelytarhan pöhköimmän tittelistä ei tarvi kinata, se on varattu Tonttu Tietävälle. Se seisoo supomaisella vakavuudella portin pielessä ja arvioi kaikkia kulkijoita:

Aivan erityisesti Marjis on lepotarha kaikille väsyneille raatajille ja yön ritareille:

Eläintarha Marjaniemi Zoo löytyy myös palstaltani ja päivittäin näen fasaaneja, siilejä, rusakoita... Viime syksynä kohtasin vihdoinkin cityketun! Ja heti sen perään tuuhean supikoiran, joka pitkään suki itseään keskellä pihaani. Onneksi se ei tehnyt läjää, sillä supikoiralla on kuulemma tapana ottaa joku paikka pysyväksi vessakseen ja se se vasta riesa olisi. Noita limaisia kotiloita metsästän kesässä satoja:

Edes puutarhassa elämä ei ole ikuista. Siitä muistuttaa hautausmaa, jossa rakkain Ville-kissa lepää. Haudalle istutin syyshortensian Pink Diamond ja odotan sen tänä syksynä ekan kerran kukkivan.

Mutta elämä voittaa, voittaahan? Ainakin Marjiksen ihmistarhassa kasvaa noin puolet vuodesta hyvin, hyvin onnellinen Minna:

Villiä seksiä puutarhassa

Jos kauneus on katsojan silmissä, niin ehkä samasta paikasta löytyy seksikin. Ainakin Georgia O'Keeffen hienot kukkataulut on haluttu nähdä naisen seksuaalisuuden ilmaisuna. Taiteilija itse ei pitänyt tästä kaventavasta tulkinnasta yhtään. Toisaalta taideteos täydentyy vasta sen kokijan tulkinnan kautta, joten O'Keeffen kukkataulujen eroottisuuden voi nähdä tai olla näkemättä: kukkien muodot ja emit ja heteet ja asetelmat voi tulkita seksinä tai ihan vaan, no, kukkina.

Kävin Tennispalatsissa amerikkalaisen taidemaalari Georgia O'Keeffen näyttelyssä. Hän maalasi alunperin abstrakteja aiheita, mutta koska ne hänen sukupuolensa takia tulkittiin hirmu seksuaalisiksi, niin hänpä alkoi maalata valokuvamaisella tarkkuudella kukkia. Mutta kuinkas kävikään: valokuvaajamiesystävä oli ottanut O'Keeffestä runsaasti alastonkuvia, joten eroottiseen katseen objektiksi joutuneen O'Keeffen kukkataulutkin tulkittiin hyvin sukupuolisesti.

O'Keeffe mullisti kukkamaalausta. Entisten pikkusievien asetelmien sijaan hän maalasi kukat läheltä, close-upeina. Kukka täyttää koko maalauspinnan, taustaa on vähän tai ei ollenkaan, joten ei ole taustatarinaakaan. On vain monumentaalisiin mittasuhteisiin kasvanut kukka, jota on pakko pysähtyä ihmettelemään.

Näyttelytekstien mukaan O'Keeffe ymmärsi luonnon tuote-estetiikan. Mitähän tämä 1910-40 uransa tehnyt taiteilija ajattelisi nykypäivästä, kun luonnon tuotteistaminen on viety äärimmilleen?

Lähteet: Näyttely Tennispalatsissa + näyttelyn esittelylehtinen + näyttelytekstit. 

Kuva: Georgia O’Keeffe: Kaksi hulluruohon kukkaa, vihreitä lehtiä ja sininen taivas, 1938© 2009 Georgia O’Keeffe Museum

3 tärkeintä asiaa puiden hoidossa

Meillä Marjiksessa on järjestetty useammatkin treffit puun alle. Oma asiantuntijamme ja puu-entusiasti Ulma Salo on kädestä pitäen opastanut, miten palstan puita pitäisi helliä ja kurittaa parhaan sadon ja puiden hyvinvoinnin varmistamiseksi. 

Ja huh, onhan puissa hoitamista - jos siihen urakkaan ryhtyy! Ulman mukaan omenapuiden kanssa pitää olla Sisar hento valkoinen tai ainakin leikkaustaitoinen terveyssisar ensimmäiset 120 vuotta ja sitten puut osaavatkin jo itse pitää huolta itsestään. Tässä nyt konekivääritulitusmaisella vauhdilla kaikkein tärkeimmät asiat:

1. Hoitoleikkaukset

Omenapuita voi leikata mieluiten juhannuksesta syyskuulle. Yleiset omenapuiden kevätleikkaukset vain innostavat puuta tekemään vesiversoja entistä runsaammin. Luumu- ja kirsikkapuut on leikeltävä syksyllä, aikaa on aina Oktoberfestiin asti. Puut on hyvä pitää kerättävinä eli tarpeeksi matalina sadon korjaamiseksi. Kaikki toisiaan koskettavat tai hankaavat oksat leikataan, sillä hankauskohtiin tulee kosteutta ja sieniä. Puun sisällä tulee olla väljää ja valoisaa, jotta aurinko pääsee kypsyttämään satoa. Niinpä myös sisäänpäin kasvavat oksat on hyvä poistaa. Vesiversot, juuriversot, lahot oksat ja suoraan oksista ylöspäin kasvavat oksat poistetaan. Ahnehtiminen on synti puun leikkaamisessakin, kerralla puuta voi maksimissan leikata kolmasosan.

2. Puupeili

Sana herättää kaikkia kivoja assosiaatioita piianpeilistä puutarhanarkissokseen, mutta oikeasti se kuitenkin tarkoittaa, että puun alla on mullos. Se helpottaa puun elämää, tuo lämpöä, pitää ravinteita ja kosteutta maassa ja estää juurien vioittamista esim. ruohonleikkurilla. Ja mullassahan on aina kaikkea elämää ja puun kannalta oivaa vipellystä. Puupeilin voi sitten täyttää millä haluaa: mansikoilla, perennoilla, kesäkukilla, puun runkoa hyväilevillä kärhöillä...

3. Rapsuttelu

Puun ravinteet kulkevat ihan kaarnan alla. Kaikki kaarnan päällä oleva jäkälä, sammal ja muu kasvusto on hyvä harjata pois, jotta vesi ja ravinteet voivat virrata vapaammin. Harjaukseen sopii vanha ja kulunut mattobårsta tai ihan pelkät puutarhahanskatkin. Myös hedelmäpuu kaipaa elämäänsä hellyyttä, joten malttia rapsutteluun! Sateella moiseen hommaan ei pidä edes ryhtyä, jottei puu vain vahingoitu entisestään. Ja mitä rapsuttelusta paljastuukaan: esim. omenapuu on oikealta väriltään punaposkinen Aino eikä jäkäläisen harmaa Väinämöinen.

Kutsumattomat mökkivieraat

Kun puutarhoja on vieri vieressä, niin kukkapenkkeihin lennähtelee kutsumattomia vieraita. Yksikin komea, pitkänhuiskea harmaakäenkukka tupsahti sulostuttamaan elämääni, mutta jo seuraavana kesänä se oli entistä heilaakin kaukaisempi muisto vain. Oi, sinut kyllä ottaisin takaisin!

Vähemmän toivottu vieras oli marjapuskani varjoon pesiytynyt puu. Pidin sitä kaatamani luumupuun jälkeläisenä ja annoin äpärälle nimeksi Rebel. Viime kesänä alueemme puuasiantuntija Ulma valaisi minua, ettei kyseessä suinkaan ole luumu vaan kriikuna. Ja sitten kypsyivät ensimmäiset hedelmät. Hyi h-tti! Karvaita, puisia, pahoja. Rebel sai tappotuomion saman tien.

Päivänkakkaroita on lennähtänyt lähes jokaiseen perennapenkkiini. Keväällä ihastelen yhtä tummaakin tummempaa tulppaanivierasta, joka tuo dramaattista hehkua iloisen kirjavien kanssatovereidensa parveen. Hansaruusua en ole istuttanut, mutta sellainenkin puutarhassani nyt vain kukkii. Mikäs siinä, hansa on kestävä, kukkii pitkään ja tuo mieleeni isän ja äidin puutarhan kotona Alavudella.

Näistä kelloista pidän kovasti:

Mitenkähän ne ovatkin osanneet asettua juuri tähän kukkapenkkiin, jonka väreinä ovat valkoinen, malva, violetti ja sininen? Harvinaisen fiksuja kasveja siis. Äänestän jatkoon!