Tulppaanikuume

Ikävät säätieteilijät uhkailevat pakkasilla. Onneksi sain viikonloppuna vihoviimeisetkin tulppaanit istutettua maahan, joka vielä pehmeänä mielihyvin otti sipulit syleilyynsä

Oikeasti tulppaanit pitääkin istuttaa viime tingassa, pakkasta hipoen. Silloin kaupoissa on jäljellä mitä kummallisimpia sipulinjämiä, joten kevään tulppaaniloisto on takuulla hämmentävä ja ajatuksia herättävä. Lisäksi sipulit saa vähintään 50 % alennuksella.

Ensi keväänä puutarhastani putkahtaa mm. näitä uusia lajikkeita:

Erityisesti odotan tuota Ice cream -tulppaania. Viime keväänä kummastelin oranssin kerrotun tulppaanin äärellä tulppaanienkin joutumista tulostavoitteiden ja tehokkuuden oravanpyörään. Mutta sehän oli pientä,  ensi keväänä tavoitteita kovennetaan entisestäänkin: Nyt on oltava paitsi kerrottu, myös kaksivärinen!

Odotan pelolla ja jännityksellä, mihin tulppaanien jalostus vielä pystyy.

Isänpäivä ja mukulat ne yhteen soppii...

... kohta ne laitetaan yhteissoppaan!

Maa-artisokka on komea kasvi, korkealle kurottava keltainen kukkameri. Ihan noviisina maa-artisokkaviljenlijä kyselin naapureilta, että koskas ne mukulat oikein kaivetaan ja keitetään sopaksi. Yksi sanoi, että silloin kun kukinto on loistavimmillaan. Mutta Marita Mustikkatieltä sanoi, että e-hei, ne kuuluu kerätä vasta marraskuussa ja tehdä niistä isänpäiväksi keittoa.

Sadon määrä oli ihan kiitettävä, vajaat kaksi kiloa.

Sitten vain sanoista soppakauhan varteen. Joltakulta sain vinkin, että mukulat kannattaa pesun jälkeen laittaa kiehuvaan veteen ja sitten vasta kuoria. Hui kuinka huono vinkki! Kuoriminen oli vieläkin vaikeampaa pehmenneistä mukuloista. Eli opinpahan seuraavaa kertaa varten, että työn teolla kirkkaimman kruunun saa ja otsasi hiessä sinun on maa-artisokkasi kuoriminen. 

Resepti oli mitä helpoin: omia maa-artisokkia, omia perunoita, omia sipuleita ja omaa valkosipulia. Ja kaupassakin piti käydä hakemassa kuohukermaa ja sherryä.

Lopputulos oli aivan taivaallisen pyörryttävän täyteläinen keitto! Niin pehmeä ja suussa sulava ja makuhermoja hellivä! Maustelitaniassa mainittiin muskottipähkinä, jonka onnekseni unohdin ottaa Marjiksesta mukaani, sillä jos keitto olisi ollut vielä piirunkin ihanampaa, olisin jo perustamassa maa-artisokkaravintolaa.

Luulen, että eilen olin todisatamassa uuden isänpäivän traditiokausiherkun syntymistä.

Wiher-lehtikasa-Winkki

Viimeisten syystöiden lomassa ehtii vielä MWWW eli Minnan Werraton-Wiher-Winkki tulla julki. Aiheena autumn leaves, syyslehdet.

Joskus kummastelen, miten ihmeessä muut pääsevät lehdistä eroon. Minulla on syksyllä komposti ääriään myöten täynnä, joten sinne ei yhtään lehdykäistä enää voi tunkea, vaikka ne kaikki käyttäisivät Rexonaa.

Joskus olen kaivanut maahan kuopan ja tunkenut lehdet sinne. Joskus myös monikäyttöien perunamaakin on saanut uumeniinsa syksyn lehtiä ja kun keväällä olen kääntänyt peltoa, on lehdet tehokkaasti maatuneet ja siellä on vain rippeitä jäljellä.

Joskus olen jopa jättänyt lehdet nurmikolle, kun on tullut yhtäkkinen pysyvä talvi, enkä ole kiireitläni ehtinyt haravoida lehtiä. Mutta se ei ole yhtikäs hyvä juttu se. Nimittäin nurtsi ei tykkää moisesta ja kevätkunnostus on työläämpää. Sitäpaitsi pudonneissa lehdissä ei ole edes yhtään ravinteita jäljellä, joten silläkään ei voi perustella lehtimaton jättämistä nurmikolle (näin kuulin puutarhaopissa HAMKissa).

Viime vuonna vihdoin sen keksin:

Haravoin lehdet puiden juurelle kasoiksi ja jätän siihen. Talvella kasa mystisesti vajoaa ja vajoaa ja vajoaa ja kun on kevättöiden aika, voi parit jäljelle jääneet lehdykät kerätä uuden kompostin pohjalle.

Voihan tuosta olla jotain hyötyä puullekin, kun sen juurilla on lämmittävä lehtikerros. Ja kukkasipulitkin saa uinua lehtipeitteen alla. 

Werraton-hautaus-Winkki

Mikäs sopisikaan näin lenseän lämpöisen Pyhäinpäivän ja Halloweenin läheisyyteen paremmin kuin Werraton-hautaus-Winkki. Sillä tämäkin haudattava yksilö tulee nousemaan haudastaan ja heräämään uudelleen eloon. Onko se vampyyri, onko se zombie, onko se Buffy- - - eeiiiii, sehän on Runkoruusu!

Ostin keväällä äitienpäivän aikoihin halpismallisen runkoruusun lähimmästä K-Raudasta ja kerrassaan kaunis Rosa Royal White kukkikin patiolla ahkerasti koko kesän.

Ikävä kyllä ruusu ei ihan tuollaisenaan millään selviä talven yli. Säästäväisenä ja ekologisena ihmisenä en halunnut heittää ruusua kompostiin - eikä se sinne edes olisi mahtunutkaan. Joten nyt oli otettava käyttöön Marjiksen saunassa Aililta kuultu Werraton-hautaus-Winkki:

Syksyllä runkoruusu poistetaan ruukusta ja haudataan perunamaahan pötköttömään talven yli.

Joten ei sitten muuta kuin winkeistä tekoihin: Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Puutarhurisi Minna on sinut aurinkoisena keväisenä päivänä pitkästä unesta herättävä ja istuttava vehreille niityille - tai no ainakin ruukkuun patiolle -  ja sinä olet taas saava koko seuraavan kesän mittaisen elämän täynnä ihastuttavaa kukkaloistoa!

Z niin kuin Zetor

Kun olin lapsi, useat koulukaverini olivat kotoisin maataloista. Niinpä koulun pihalla käytiinkin kiivaita keskusteluja siitä, kumpi on parempi traktori, Massikka vai Zetori. Oliskohan Valmet vielä ollut yhtenä ehdokkaana, en muista, kun meillä ei ollut maataloa niin ei ollut traktoriakaan.

Tästä aasinsillasta päästäänkin hyvin päivän Puutarha-aakkonen Z:aan eli Zetoriin eli koneisiin puutarhassa. Joteskin siirtolapuutarhat ovat niin piskuisia plänttejä, että sinne ei kovin suuria koneita edes pysty tuomaan. Varsinkaan kun pihoille ei oikein pääse, kun kulku tapahtuu  ehkä metrin levyisistä kävelyporteista.

Alueen teitten kapeus ja 90°risteykset niillä ylikapeilla teillä tuottavat omat ongelmansa. Luojan kiitos en asu kulmatontilla, muuten olisi ties minkalaiset jättiautot ohimennessään rouhineet aitaani ja portinpieliäni.

Aikoinaan tilasin Muhevaiselta 1000 litraa multaa ja sekös oli operaatio! Opastin kuorma-auton tontilleni, joka sijaitsee keskellä ja keskellä, ja jo siinä oli oma vaikeutensa niine terävine risteryksineen. Koneen kuljettajalla oli joku fiksu nosturin näköinen vehje, jolla valtava multasäkki nostettiin aidan yli tonttini sisäpuolelle. Upea suoritus!

Käsittääkseni joku pääkaupunkiseudun multadiilereistä on jopa kieltäytynyt tuomaan siirtolapuutarhaan isoja multasäkkejä juuri näiden kuljetusvaikeuksien vuoksi.

Ongelma on siis se, että pitääkö siirtolapuutarhurin luopua monesta kivasta pihansa parannusjutskasta sen takia, että tiet on lähes mahdottomia isoille autoille ja pihoille ei pääse? Kyllä ja ei. Pikku paratiiseilla on omat rajoituksensa, ja jos ei halua elää niiden mukaan, niin ei sitten. Voi hommata ihan oman ison puutarhan leveine teineen ja isoine sisäänajoväylineen ihan mistä muualta lystää.

Tai sitten voi uhrata orapihlaja-aitansa ja ajaa ison koneen tontille. Tai sitten voi tehdä hommat pienemmillä koneilla tai jopa käsivoimin. Hätä keinon keksii, kakkoshätä kaksikin keinoa.

Puutarhakesä 2012

Nyt kun aika uhkaavalta näyttää, että kesä olisi lopuillaan, voikin pitää pienen retrospektiivisen tuokion ja arvioida kesän saldoa. Lyhyestä virsi kaunis:

Ihana kesä! 

Kesässä on aina parasta kesä ja kesä ja kesä. Ja loma kans, mutta vieläkin enemmän kesä, joka minulla jatkuu koko Marjis-kauden. Eli tänä kesänä 5 kuukautta ja 10 päivää. 

Uusia perennoja hommasin tänä kesänä runsaasti. Tervetulleita asukkaita ovat Jazz-ruusu ja Aspirin-ruusu sekä salkoruusu (joka ei ehtinyt kukkia) ja patiolla hehkunut runkoruusu. Komean keltasena kukkiva maa-artisokka hellii mukuloitaan vielä hetken ennen sadonkorjuuta. Keväällä voin  myös todeta, tuoksuvatko Heidiltä saamani tuoksuorvokit ihan oikeasti. 

Joku valkoinen vuokkolaji (siis valkovuokkoa huomattavasti isompi) ja joku karhu-alkuinen tummanvihreä saniaisen näköinen kasvi saivat paikkansa puutarhassani, mutta veikö varjoisuus elämänhalut, se nähdään ensi kesänä. Keltaista kukkapenkkiäni korostamaan hommasin vastavärisiä sinisiä kasveja kuten etelänmunkki (Jasione laevis) ja tädyke. Ihmeperenna syyskaunosilmä (Coreopsis verticillata) on nyt kukkinut jo 3 kk putkeen.  Syysvuokko Prinz Heinrich kerkesi sekin vääntää yhden kukkasen. 

Vadelmia tuli normisetti, joka on tän kesän tarkkojen mittausten mukaan 30 kiloa. Mutta mikähän perunoita vaivasi? Normaalisti ylitsevuotavaisen anteliaasta siemenperunasta saa yli 10 uutta perunaa, mutta tänä kesänä vain pari pientä. Viljelykierto lienee ensi kesänä paikallaan. 

Keinutoiveeni toteutui ja sain myös orapihlaja-aidan istutettua, joten yhdistys ei enää jakele minulle huomautuksia sääntöjen laiminlyönnistä.

Mitäs muuta? Otto toi sisälle asti vain 13 jyrsijää ja yhden linnun. Onneksi ulkona on vara-avain, sillä onnistuin sulkemaan itseni mökin ulkopuolelle 4 kertaa. Vietin lepokesää, kun en enää ollut hallituksessa ja tein talkoita vain marjamarkkinoilla ja omenamarkkinoilla ja aluekisoissa ja juhannuksena ja... 

Säät eivät minua hetkauttaneet, eikä sateet. Aivan upea kesä siis kaiken kaikkiaan!

Syksyn vika floristileikki

Yleensä en koskaan poimi puutarhakukkia maljakkoon, paitsi katkenneita tai muuten vioittuneita. Mutta nyt kahmasin kassiin vikoja kukkijoita piristämään kotiani. (Anteeksi sameat värit, se johtuu myöhäisestä illasta ja kännykkäkamerasta.)

Tämä keltainen ihastus tuo piristystä päivään. Kukinta on jatkunut jo yli  kaksi kuukautta, my favorite! Aalto-maljakossa taustatukea antaa hopealehti. 

Mikäs elämässä sen ihanampaa kuin omat ruusut kristallisessa shampanjalasissa! Neilikkaruusut jaksaa vieläkin rulettaa.

Syksyn näyttävä kukkija on tietty syysmaksaruoho kaikessa upeudessaan.

Syysmaksaruohon ihanuutta voi korostaa vain yhtä valloittava syyshortensia, joka on jo vaihtanut värinsä vaaleanpunaiseksi.

Ihmeellinen malva aloittaa kesäkuussa ja jatkaa ja jatkaa aina lokakuulle asti.

Tähän loppuun pitäisi varmaan laittaa kotiani koristavat Hulluilta Päiviltä hommaamani orkideat. Mutta ehkä nää oman puutarhan luomukukat vie kuitenkin voiton kansainvälisesti ties missä tehotyöleirissä lannoitteilla boostatuista kukista. Ainaskin mun mielestä.

Werraton-Ruukku-Winkki

MWWW eli Minnan Werraton-Wiher-Winkki pläjähtää taas ruutuun hyödyllisempänä kuin koskaan! 

Säännöllisin väliajoin sitä saa tai hankkii puutarhaansa kasvin saatesanoilla "Tää sit leviää kuin rutto". Mutta silloin on niin ihastuksissaan puutarhansa uudesta primadonnasta, että vähät välittää noista viimeisistä villiintyneistä sanoista.

Alkukesästä tykästyin Loviisan avoimet puutarhat -tapahtumassa Viiruhelpeen (Phalaris arundinacea 'Picta') ja kulutin kokonaisen euron pääomastani ostamalla taimen omaan puutarhaani. Paitsi että heinät ovat nyt hirmu trendikkäitä puutarhakasveja, tämä viiruhelpi on tosi kaunis tuulessa suhisija. 

Ja nyt vihdoinkin odotettuun Winkki-osuuteen: Kun kasvi leviää nopeammin kuin persujen kannatus, niin sehän kannattaa istuttaa ruukkuun! Niinpä kaivoin vielä ennen yöpakkasia kasvin ylös maasta ja laitoin sen nätisti reiälliseen saviruukkuun...

... jonka kaivoin takasin maahan. Ruukussa se elää kontrolloiduissa olosuhteissa, eikä lähde vaeltelemaan ja levittelemään ilosanomaansa naapurikasvien reviireille.

Voi kun joku olisi kertonut mulle tän winkkelöisen aikoinaan, kun istutin minttua (Mentha) ja mäkimeiramia (eli oreganoa (Origanum vulgare) . Ne olivat niin pikkuriikkisen söpöt taimet ja minähän olin tottunut kaupan yrttiruukkuihin enkä voinut kuvitellakaan, millaisia laajentumishaluisia jättiläisiä ne ovat. Nyt sitten revinkin joka vuosi metritolkulla minttua ja mäkimeiramia marjapuskien seasta.

Tarinan opetus? Kaikki kasvaa, jos sille antaa tilaa.

Yhdistysihanuutta

Puutarha-aakkonen Y ei voi Marjiksessa olla muuta kuin se meille kaikille rakas yhteinen yhdistys.

Kaupunki siis omistaa maat ja vuokraa ne siirtolapuutarhan yhdistykselle. Jokainen mökkiläinen kuuluu automaattisesti yhdistykseen, ja vuokrat ja yhteydenpito kaupunkiin sujuu mökkiläisten yhdistykselle valitseman hallituksen välityksellä.

Yhdistyksen aktiivinen toiminta on elintärkeää. Esimerkiksi tänä kesänä meille valmistui huoltorakennus, jossa on vesivessat, suihkut ja mikä parasta: pesutupa. Se on kyllä mahtavinta mitä alueelle on viimeisen 65 vuoden aikana tapahtunut!

Yhdistystä kuulee myös jatkuvasti mollattavan, milloin syystä, milloin syyttä. Kaikki maksaa ja kukas muu sen maksaisi kuin me mökkiläiset. Moniin iäisyysnaputuksiin ei yhdistyksellä ole nokan koputtamista, vaan ne ovat maanomistajan eli kaupungin päättämiä. Esimerkkinä vaikka pensasaitojen korkeus 140 cm tai se, ettei puutarhassa saa olla kuin hedelmäpuita eikä nekään saisi olla liian korkeita.

Minulle alue on äärimmäisen tärkeä ja aion olla siellä niin pitkään kuin pystyn ja siksi minua  kovasti kiinnostaa, voinko jotenkin vaikuttaa alueen kehitykseen. Siksi olin viisi vuotta hallituksessa ja nyt edelleen jatkan aktiivista yhdistyselämää. Yhdistystoiminta on kivaa ja siinä oppii tuntemaan alueen ihmisiä, mikä tekee mummonmökissä majailusta ja puutarhailusta vielä entistkäkin kivempaa.

Syyssunnuntai

Syyysunnuntai tarpoo eteenpäin hitaan raskasmielisesti, kaihoa täynnä.

On märkää. Enää ei voi niin vain istahtaa keinuun-puutarhatuoliin-patiolle. Ennen kuin pöydälle laittaa mitään, se on pyyhittävä. Nurmikko tuskin ehtii kuivua aamukasteesta kun ilta jo kastelee sen uudelleen.  

Syyssunnuntai on täynnä jäähyväisiä. Ai tuokin kukka on rupsahtanut, ja tuo ja tuo ja tuo. Illalla tulee eilistä aikaisemmin pimeä. Kun kello on raahustanut vähän seitemän yli, niin hämärätunnisteiset katuvalot jo kärkkyvät asemissaan: joko syttyisi, joko  - JO!

Syyssynnuntaina juoksee auringon perässä hullun lailla. Koko kesän etsii varjoa ja pakenee tunkeilevaa aurinkoa, nyt siirtää tuolia vartin välein ollakseen juuri siinä kohtaan, johon kaikkein kirkkaimmat säteet osuvat.

Syyssunnuntaina haluaa uppoutua runoihin, synkkiin ja maanisiin.  Leinon "Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin / Rotkoni rauhaan, kuin peto kuoleva hiivin" ei tunnu kielikuvalta, vaan todellisuudelta. Tai käteen osuu taas kerran Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa, joka niin viiltävästi kuvastaa viimeistä yritystä tarrautua johonkin nuoreen ja eläväiseen ennen kuin kuolo korjaa gondoliinsa.

Syyssunnuntai on odottamista ja katumista. Aika matelee kotilon vauhdilla ja silti se on loppunut ihan kesken. En ehtinyt tänä kesänä kaataa tuota isoa omenapuuta. Kärhöt jäi istuttamatta. Ja vesiaihe - miten taas kului yksi kesä eikä puutarhassani ole vieläkään vesiaihetta?

Kohta pakkaan tavarat ja muutan takaisin kaupunkiin. Vuodet kuluu mutta lähtö ei muutu yhtään helpommaksi.

Prinz Heinrichin tunnustukset

Minä komistus olen Prinz Heinrich ja polveudun vanhasta arvokkaasta syysvuokko-suvusta "Anemone hupehensis". Lapsuuteni vietin ties missä keskieurooppalaisessa tuotantolaitoksessa, joka ei kovasti keskitysleirin hautomosta eronnut. Luojan kiitos, tuli vihdoin minunkin aikana astua seurapiireihin ja hyvän liiton toivossa minut kuljetettiin tänne kauas pohjoiseen keikistelemään ja odottamaan ottajaani Itäkeskuksen Citymarketin Jorin torille.

Siellä kohtasin onneni, oh lucky me! Minna, tuo tarinoiva puutarhuri, ihastui sieviin vehreisiin lehviini ja siihen kiiltävänkoreaan mainoslappuseen, jossa ylistettiin tulevaa kukoistustani. Pääsin kauniiseen siirtolapuutarhaan, tuohon onnelaan maan päällä. Mikä rauha ja harmonia siellä vallitsikaan! Valtiattareni Minna istutti minut hyvään multaan ja huolehti minusta rakkaudella viherpeukoloisilla pikku kätösillään.

Mutta voi, sää ei minua suosinut. Pääsin kasvuun niin myöhään ja sade piiskasi hentoa hipiääni inhottavuuteen asti. Näin emäntäni pettyneet katseet, kun luvatusta loistosta ei näkynyt merkkiäkään. Oi, olin niin surullinen!

Sitten kuulin Minnan kohta muuttavan takaisin kaupunkiin talveksi. Ei kai, eihän, ei hän voi! Ei vielä, en halunnut olla pettymys, halusin täyttää valtiattareni toiveet. Niinpä aloitin mielettömän loppukirin ja kasvoin ja kehitin nuppua pikavauhdilla. Oikein ahmin ja hotkin ja hörpin kaiken valon ja kaikki mahdolliset ravinteet mitä ulottuvillani oli.  

Ja mikä ihaninta: minä onnistuin! Ehdin avata ensimmäisen kukkani ihan syyskuun lopussa. Onnellisena kuuntelin Minnan huokailuja ja loputtomia kehuja herkästä komeudestani ja upeasta väristäni ja lähes läpikuultavista lehdistäni ja...

Nyt olen niin tyytyväinen itseeni ja Minnan kehuihin, että ensi kesänä laitan vielä monta kertaa paremmaksi! Kasvan siihen luvattuun 80 senttiin ja synnytän lukemattomia jälkeläisiä ja vielä uusia ja toisia vielä kauniimpia ja ...

Once more with the feeling

Jos joku on katsonut kalenteria ja luulee, että nyt ois syksy, niin eipäs sittenkään. Monen kasvin mielestä kesä se vain jatkuu ja nyt on kerrassaan hyvä aika ryhtyä ponnistamaan toista kukkasesonkia.

Tulikellukka (Geum coccineum Borisii) on sievä ja värikäs alkukesän koristus. Nyt syyskuussa se teki comebackin, ei toki samalla intensiteetillä, mutta yritystä kumminkin.

Tämän ruusun ostin heinäkuussa ja kuinka koreasti se kukkikaan! Mutta niin lyhköisen ajan, että olin melkeinpä pettynyt. Ehkä se aavisti ajatukseni ja halusi näyttää omaa tsemppihenkeään puhkeamalla uudelleen syyskukkaan.

Suosikkini oranssikeltamo (Pilosella aurantiaca) nosti puskasta kauniin päänsä ja siihen puhkesi uudet aurinkoiset kukat. Ihan sen innoittamana siteeraan nyt kaikille kasveille rohkaisuksi Buffy the Vampire Slayerin vihoviimeisen jakson girlpoweria sijoitettuna kasvimaailmaan: "From now on, every flower in the world who might be a Bloomer, will be a Bloomer. Every flower who could have the power, will have the power. Can stand up, will stand up. Bloomers, every one of us. Make your choice. Are you ready to be strong?"