Tiibetiläiseen viiteen riittiin kuuluu se, että päivittäin pyöritään dervissimäisesti myötäpäivää ympäri ja ympäri ja ympäri ja se kuulemmaa tasapainottaa ihmistä ja lisää kehotietoisuutta. Mutta entäs kun sitä tekee kerran viikossa puutarhassa kolisevan koneen kanssa tunnin kerrallaan? Mitähän ihmeen iloa siitä keksisi muuta kuin sen, että ruohon leikkuu on nopein ja helpoin face lift, joka saa puutarhan näyttämään tosi hyvältä ja hoideltulta.
Saakohan tän sanoa ääneen, mutta näin se kuitenkin on: Ruohon leikkuu on tylsää. Siinä ei voi edes samalla kuunnella Yle Puhetta ja sivistää itseään, kuten voikukkia raivatessa tai vadelmia poimiessa.
Mistä uutta hehkua väljähtyneeseen ruohonleikkuusuhteeseeni? Olen aloittanut leikkaamisen eri kohdasta kuin ennen. Olen ajanutkin eri suuntaan kuin ennen. En ole ajanut ympyrää, vaan ylös-alas-ylös-alas. En ajakaan koko nurmikkoa kerralla, vaan kone on jatkuvasti esillä ja siihen voi tarttua vaikka vain hetkeksi kerrallaan.
Olen ajaessani kerrannut Pohjanmaan jokia (pyhä, kala, siika…), Raamatun kirjeitä (room-ko-ka-essil…), saksalaista hääyötä (an, auf, hinter…), englannin epäsäännöllisiä verbejä, äitini sisaruksia ikäjärjestyksessä (Toivo, Tellervo, Annikki…), olen kehitellyt omia K/S-tarinoita, muistellut tv-sarjojen henkilöitä vuosien takaa (Merilinjan Danielia ei voita lähes muut kuin James Kirk)…
Olen lohdutellut itseäni, kuinka monta kaloria tässäkin tunnin työntämisessä häviää vyötäröltäni ja että saan tehdä liikuntaharjoituksen ulkona omassa puutarhassani ja aivan maksutta. Olen jopa harkinnut jalkapainojen ostamista, jotta harjoituksesta tulisi vielä tehokkaampi. Mutta tulisiko siitä myös ankeampi, olisin kuin vankilan pihalla pallo jalassa kävelemässä ympyrää?
Olen ajatellut ruohonleikkuutakin kärsivällisyysharjoituksena, kuten astangajoogan kymmentä aurinkotervehdystä. Mitään ihanaa ei saa, ennen kuin on ensin kärsinyt. Ikävä kyllä tallainen luterilainen työmoraali pitää enemmän kuin täydellisesti paikkaansa puutarhatyössä, vaikka omassa elämässäni alan kyllä kallistua siihen suuntaa, ettei onnea tarvitse ansaita, vaan se vaan on.
Ruoho on aina leikattava eikä ole mitään uutta auringon alla ja siimaleikkurin kolina on kuin kärpäsen surinaa korvissani. Show must go on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti