torstai 27. kesäkuuta 2013

Puutarhuri lomalla

Nyt iskee kauhea puutarhansiivoamisstressi! Olen poissa 6 päivää ja sehän on tähän vuodenaikaan ikuisuus. Vaikka kuinka moni ihanuus ehtii avautua tai tulla esille muiden varjosta tai hujahtaa hurjasti pituutta. Nyt teineinä keikkuvat vadelmat ehtivät alkupunastella ja paisua ja ties vaikka saavuttaa poimimiskypsyytensäkin tässä helteessä.

Ennen lähtöä ruoho pitää kyniä, kaikki kukkapenkit ja aluset siivota, on kasteltava niin paljon kuin ehtii, nypittävä kesäkukat ja sidottava leveilevät perennat. Toki kissavahti tulee pitämään mökkiäni pystyssä, mutta eiköhän kissan ruokkimisessa ja punkkitarkastuksissa ole urakkaa riittämiin, ei vierasta voi tyrmätä puutarhanhoitovelvoitteilla.

Capekin mainio pikkukirja ”Puutarhurin vuosi” kuvastaa lomailun tuskaa loistavasti. Ensin puutarhuri väittää lomittajalleen, että yhtään mitään ei tarvitse tehdä, ei yhtikäs mitään, kolme minuuttia päivässä riittää.

Lomallaan Capekin puutarhuri pommittaa lomittajaa jatkuvasti uusilla tehtävillä. "Ai niin, unohdin sanoa, että pitää kastella aamulla tunnin verran ja illalla tunnin verran." ja lähettää kasveja matkaltaan ja antaa istutusohjeita ja nykykasvejakin pitää siirtää jotta uudet mahtuu ja ja ja.

Ja kun lomittaja-parka on niska vääränä raatanut puutarhan parhaaksi, palaa omistaja vihdoin lomalta ja on aivan järkyttynyt puutarhansa huonosta kunnosta ja päättää, ettei ikinä enää lähde puutarhastaan mihinkään.

Ugh ja aamen.

2 kommenttia:

  1. Capek osaa kuvata puutarhurin puuhia ja ongelmia erinomaisesti. Suositeltavaa luettavaa!

    VastaaPoista
  2. Kirja on niin hulvaton ja tosi, että sen voi lukea vaikka kerran vuodessa!

    VastaaPoista