tiistai 20. syyskuuta 2011

Vihapuhetta puutarhassa

Poliittisesti korrekti kielenkäyttö on edennyt jo puutarhaan ja sen asujaimistoon saakka. Vihapuhe ja halveksivaksi tarkoitetut ilmaisut ovat pannassa myös omalla istutuspläntillä.

Ennen vanhaan puhuttiin ihan estoitta kääpiöomenapuista. Kerrassaan sopimatonta! Nykyisin pidetään kieli keskellä suuta ja käytetään termiä "hillittykasvuinen omenapuu".

Rikkaruohokin on rotuvihaa lietsova termi. Monet "rikkaruohot" ovat terveellisiä ja ravintorikkaita kasveja, esim. nokkkonen, voikukka ja vuohenputki. Ja ovathan "rikkaruohot" kauniitakin, voikukkakin on valtaisan energinen ja iloinen keltapläjäys.

"Rikkaruoho" on vain kasvi, joka elää elämäänsä parhaalla osaamallaan tavalla, mutta puutarhurin mielestä väärässä paikassa. "Rikkaruohot" muuttavat aktiivisesti paremmille asuinmaille, ravinteikkaaseempaan multaan, virvoittavien kasteluvesien äärelle. Mikäs sen luonnollisempaa elämässä?

1 kommentti:

  1. Hei kaikki Puutarha Ystävät!
    Olen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!

    Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

    ihanan hauska kirjoitus!!! =)

    VastaaPoista