Puutarhaistutuksissa on ohje, että kasveja ei tyrkättäisi yksinään kukkapenkkiin, vaan että niillä aina olisi turvaa samanmielisistä lajitovereista. Eli ei yhtä erakkoa, vaan mieluummin kolme samaa kasvia kerralla.
No, lisääntyyhän monet kasvit aivan kanimaisella innolla eli kun yhden
hommaa, niin parin vuoden päästä siinä onkin jo kamala pöheikkö harvennettavaksi.
Tänä keväänä katselin
helmililjoja. Olen pitänyt niitä kauniina, mutta jotenkin
mitättöminä. Nyt keksin mistä se johtuu: ennen mun helmililjat on värjötelleet erillään, kaukana kavereista. Vaikka näyttävyys tulee juuri sinisenä
ryöppyävästä ryhmästä, sinipaitojen joukkovoimasta.
Toinen seurallinen
kaveri on lehtokotilo, tuo nälkäinen nilviäinen. Aina kun bongaa yhden yksilön,
kannattaa pysähtyä ja asentaa silmät kotiloröntgenille. Kotilon paras kaveri ja usein toinenkin on
lähellä, samalla ostarilla. Onhan se kiva yhdessä frendien kanssa päätyä
joukkotuhoasemalle, siellä on parhaimmassa tapauksessa pari sukulaistakin jo paikalla eli kuolonbileet pystyyn vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti