Masentunut omenapuu

Puutarhassani on omenapuu, joka saa minulta vähintään kaksi halausta päivässä. Kumarrun sitä kohti ja kierrän hellästi käteni sen ympärille.

Yleensä olen omenapuun äärellä kiireinen, enkä erityisesti pysähdy hetkeen tai haliin. Olen menossa tai tulossa, täydessä vauhdissa.

Syy halailuun on tässä:

Nyt kun katson omenapuutani, niin halaukseni eivät ole sitä voimaannuttaneet, päinvastoin. Puu on jo toista vuotta surkeana. Viime vuonna oli ne inhat tappajapihlajanmarjakoit tai mitkä lie, tämän kesän surun syytä en osaa edes aavistaa.

Kahtena kesänä puullani on ollut uusi tärkeä ja kaunis tehtävä: se kannattelee siperiankärhöä. Muutama hento kärhön oksa on kurkottanut niin ylös, että ne ovat onnistuneet takertumaan omenapuun auttaviin oksiin.

Voiko puu olla lähtökohdiltaan, geneettisesti masentunut? Kirjassa Pam Grout: E2 oli testi, jossa laitettiin kaksi siementä itämään. Toista kehuttiin ja sille puhuttiin nätisti, toiselle tiuskittiin pelkkiä ikävyyksiä.  Testin mukaan kauniita ajatuksia ja myönteistä huomiota saanut siemen iti paremmin ja kasvatti laadukkaamman taimen.

Minä halin omenapuutani päivittäin, kehun sen maukkaita omienia (joita ei siis nyt tule yhtään ainutta) ja kärhö sulostuttaa sitä upeudellaan. Puu saa huomiota ja sillä on tärkeä elämäntehtävä. Silti se vain muuttuu surkeammaksi vuosi vuodelta, eikä kukoistuksesta ole tietoakaan.

Summertime sadness?