Kevät on se aika, jolloin pitää uskoa ja luottaa, vaikka ei
näe. Maa on vielä paljasta. Nurmikko on märkää ja kuollutta. Ojassa on lumen
jäljiltä vettä ja sammalta. Puut ja pensaat näyttävät ankeilta risukasoilta. Viime
vuonna istuttamani patjarikko vaikuttaa täysin menetetyltä tapaukselta.
Sitten ilmestyvät ennusmerkit, nuo uskon vahvistajat.
Krookukset ilahduttavat pienen hetken viattomuudellaan ennen kuin ahnaat
citykanit popsivat ne parempiin suihin. Tulppaanit työntyvät sentti sentiltä
itsepintaisesti maan uumenista. Naapurin talventähdet ovat valloittaneet
kukkapenkin ja toisen naapurin scillat heräilevät aamu-unisina ja tuntevat
suurta halua oikoa nupussa olevat lehtensä täydelliseen sinisyyteensä.
Jos elämä on ihmisen parasta aikaa, niin olisiko varhainen
kevät elämän parasta aikaa? Kevät on kuin positiiviseen elämänasenteeseen hurahtanut elämäntapacouch - sillä erotuksella, että kevääseen voi uskoa täydestä sydämestä. Keväällähän joka päivä elämään avautuu uusia mahdollisuuksia ja
ennennäkemättömiä asioita.
Keväällä ei ole mitään vaikeuksia sanoa menneisyydelle soronoo.
Mitäs vanhasta, kun kaikkea uutta on elämä pullollaan! Talventörröttäjät ja
muut muistot entisistä vuosista voi ilomielin leikata pois ja ottaa uusi
kasvusto avosylin vastaan.
Keväällä luterilaisuuden ajatus ”Joka aamu on armo uus” on
kaikkein helpointa ottaa tosissaan. Aivan kuin runsauden hanat olisi avattu ja autuutta
jaettaisiin ihan jokaiselle.
Tervetuloa kevät! Tervetuloa uusi alku joka ikinen päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti