Aika uskoa ja luottaa

Kevät on se aika, jolloin pitää uskoa ja luottaa, vaikka ei näe. Maa on vielä paljasta. Nurmikko on märkää ja kuollutta. Ojassa on lumen jäljiltä vettä ja sammalta. Puut ja pensaat näyttävät ankeilta risukasoilta. Viime vuonna istuttamani patjarikko vaikuttaa täysin menetetyltä tapaukselta.

Sitten ilmestyvät ennusmerkit, nuo uskon vahvistajat. Krookukset ilahduttavat pienen hetken viattomuudellaan ennen kuin ahnaat citykanit popsivat ne parempiin suihin. Tulppaanit työntyvät sentti sentiltä itsepintaisesti maan uumenista. Naapurin talventähdet ovat valloittaneet kukkapenkin ja toisen naapurin scillat heräilevät aamu-unisina ja tuntevat suurta halua oikoa nupussa olevat lehtensä täydelliseen sinisyyteensä.

Jos elämä on ihmisen parasta aikaa, niin olisiko varhainen kevät elämän parasta aikaa? Kevät on kuin positiiviseen elämänasenteeseen hurahtanut elämäntapacouch - sillä erotuksella, että kevääseen voi uskoa täydestä sydämestä. Keväällähän joka päivä elämään avautuu uusia mahdollisuuksia ja ennennäkemättömiä asioita. 

Keväällä ei ole mitään vaikeuksia sanoa menneisyydelle soronoo. Mitäs vanhasta, kun kaikkea uutta on elämä pullollaan! Talventörröttäjät ja muut muistot entisistä vuosista voi ilomielin leikata pois ja ottaa uusi kasvusto avosylin vastaan. 

Keväällä luterilaisuuden ajatus ”Joka aamu on armo uus” on kaikkein helpointa ottaa tosissaan. Aivan kuin runsauden hanat olisi avattu ja autuutta jaettaisiin ihan jokaiselle.

Tervetuloa kevät! Tervetuloa uusi alku joka ikinen päivä!

Citykanit raittiuden asialla

 (Puutarha-aakkonen C on taaskin citykani)

Viime kesänä ostin torilta varsisellerin taimia ja nehän kasvoivat niin kohisten, että tulikin tenkkapoo sadon hyödyntämisestä.  Googlailtuani aikani tulin siihen tulokseen, että paras varsisellerin käyttötapa on tietenkin täyteläisen kirpeä, raikas ja makunystyröitä monipuolisesti herättelevä Bloody Mary. Aaaahhhhh...

Niinpä hommasin nytkin uudet taimet, mutta mikä ikävä yllätys kohtasikaan silmiäni kasvimaalla:

Noin 80 % lehdistä syöty ja varsia rouskuteltu oikein antaumuksella!

Hemmetin citykanit, tulevat tänne paratiisiin ja narskuttelevat leveillä talttahampaillaan mun varsisellerit. Myös tulppaanit näyttävät kelpaavan, sillä giljotiiniin päänsä katkaisseita tulppaaneja lojuu ympäri puutarhaa, mikä mielestäni vaikuttaa jo tahalliselta ilkivallalta, sillä eihän niitä kukkia ole syöty, tuhottu vaan.

Pitkään saimme nauttia citykanittomasta reviiristä täällä Marjiksessa, mutta sekin onni on nyt päättynyt, kuten niin moni muukin hyvä asia tässä Sipilä-Suomessa. Citykanit ovat pomppineet tänne ja lisääntyvät vauhdilla näiden gourmetaterioiden äärellä.

Mikä nyt avuksi? Alanko kasvattamaan sitä yhtä ja tiettyä minttulajiketta ja siirryn mojitoon?

C niin kuin citykani

Puutarhan C on itsestään selvästi CITYKANI.

Elämme Marjaniemen siirtolapuutarhassa kesällä 2010 lähes pre-citykanimaista aikaa. Kanit eivät vielä – ja kaikkein tärkein sana koko tässä lauseessa on "vielä" – ole ongelma, vaikka niitä ja niiden reviirimerkkejä on jo nähty puutarhassamme. En voi vannoa nähneeni meillä kaneja, mutta voihan olla, että rusakon poikaseksi luulemani elukka onkin ollut tuo hirviö ja kaiken pahuuden ruumiillistuma itse Belsebub, jota nykyisin citykaniksi kutsutaan.

Ennakoiviin varotoimiin ryhdyttiin fiksusti jo viime talvena. Helsingin kaupunki kyseli lupaa tuoda loukkuja puutarhaamme ja mehän annoimme luvat ilosta kiljuen. Tosin sitten tulikin niin kamalasti lunta, ettei yhtään ainutta loukkua ilmestynyt alueellemme.

Sen sijaan keskitysleirifiilis lisääntyi huimasti! Kun meillä Marjiksessa on jo valmiiksi rauta-aidat alueen ympärillä, niin nyt kaupunki vielä rakensi Keinukentällemme ampumatornin! Enää ei puuttunut kuin aluetta koko ajan lakaisevat valospotit ja kovaääniset, niin ei olisi voinut olla varma, mihin elämyspuistoon sitä onkaan erehtynyt talviviikonloppua viettämään.

Oikeasti luulen ja pelkään, että jo muutaman vuoden päästä muistelemme tätä kanitonta aikaa paratiisiin verrattavana onnellisuuden ilmentymänä ja kulta-aikana. Otetaan sille!

MWWW 2 eli Minnan WerratonWiherWinkki

Tämä MWWW tupsahti eilen eteeni yhtä yllättäen ja pyytämättä kuin konsanaan entiselle likalle. Jumalaisessa yksinkertaisuudessaan se kuuluu näin: Vanhat vadelmanvarret kannattaa ehdottomasti leikata ja hakettaa vasta keväällä.

Keväällä on ensinnäkin kuivempaa, joten aurinkoista viikonloppua ei tarvitse kyttäillä. Varret ovat puutuneet niin, että ne napsahtavat poikki samalla helppoudella kuin ylityöllistetyn konttorirotan niska. Ja haketus, voi pojat! Sehän sujuu yhtä vauhdilla kuin citykanin kevään ensimmäinen lemmekäs tikkaus!