Kesäherkku eilisen jämistä

Chez Minna -kesäravintolassa nautitaan sadonkorjuusta. Se tarkoittaa vadelmia aamiaisella, vadelmia lounassalaatissa, vadelmia illallisen jälkiruokana...

Citykaneille olen enemmän kuin vihainen. Ensin ne iskivät varsiselleriin, sitten lehtikaaliin ja seuraavaksi sipulin varsiin. Viimeisin täysrouskutus osui papuihin, joten siinä meni haaveet ihanista papu&pekoni-lisäkkeistä.

Onneksi uudet perunat kasvavat fiksusti maan povessa ja näin säästyvät talttahampaisilta tuhokoneilta.  

Erityinen kesäherkkuni ovat eilen keitetyt uudet perunat, joita jalostetaan astetta pidemmälle paistamalla. Kun kaunista ruskotusta alkaa olla perunoiden pinnassa, pannulle on aika laittaa myös ohuita halloumi-juuston viipaleita. Niille riittää ihan kevyt lämmitys/ruskistus.

Lautasella komeus hukutetaan oman maan yrtteihin. Persilja erityisesti täydentää muuten miedohkoja makuja. Ja jos oikein haluaa herkutella, perunoita voi vielä sipaista voinokareella.

NamNamNam!

 

Tehowiljelijän Wiher-Winkki

Siirtolapuutarhassa on suurin puute tilasta, joten sen vuoksi kaikki mahdolliset tilankäytön tehokkuutta lisäävät vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita. Siksi jaan mielelläni tämän, jo viime kesänä kuulemani Wiher-Winkkelöisen ja se menee näin ikkäästi:

Perunapenkkiin perunoiden väliin kannattaa istuttaa härkäpapua. Näin samasta maa-alueesta saadaan tuplasato.

Härkäpavun olisi voinut istuttaa jo ajat sitten, heti toukokuun alussa tai viimeistään äitienpäivänä yhtäaikaa perunoiden kanssa. Minä laitoin sen perunapenkkiin vasta viime viikonloppuna, joten sato viivästyy sen mukaisesti. Mutta odotellaan ja katotaan, kuinka äijän käy. Tai siis, kuinka perunan ja härkäpavun pakkoavoliitto sujuu ja millaista jälkipolvea kumpikin lajike saa aikaiseksi.

Ihan kohta tässä blogissa:

Nyt en ehdi kirjoittaa muuta kuin aiheista, joista kirjoitan – kun ehdin.

Miten voikukat tekevät minusta paremman ihmisen? (Niin miten ihmeessä? Odotan itsekin innolla vastausta heti voikukkasodan alkaessa)

Kuolema Venetsiassa ja puutarhassa (Miten puutarha voi muuttaa aikakäsityksiä suuntaan jos toiseenkin)

Aina tulee uusi kevät (Puutarhassa ja elämässä ei – ehkä – koskaan ole liian myöhäistä aloittaa alusta)

Ruohonleikkuun autuus (Vai piina? En uskalla enää koskaan mollata ruohonleikkuuta, kun pari kesää sitten aiheutin mollauksellani 1,5 kk hellejakson, jolloin ruoho ei kasvanut senttiäkään)

Miksi inhoan puutarhalehtien ja lifestyle-ohjelmien ”kaikki-mulle-heti-valmiina” –puutarhoja? (Näin latteaa itsestäänselvää juttua ei varmaan tarvi edes kirjoittaa…)

MWW eli Minnan WiherWinkit (Keksin heti ainakin kaksi! Toinen on niin hyvä, että taidankin lähettää sen Niksi-Pirkkaan!)

Onko puutarhurit oikeasti kontrollifriikkejä pikkuhitlereitä? (Onko? Miksi ne muuten koko ajan nyppivät ja hallitsevat ja estävät asioiden luonnollista kulkua?)

Peruna – yltäkylläisyyden ruumiillistuma (Vai juurestuma?)

Totta vai tarua: aidon helsinkiläisen tunnistaa siiklistä

Miksi Voguen päätoimittajan lempikukkia ovat floxiat eivätkä syysleimut eli latinan ylivalta puutarhassa

Hoidanko minä puutarhaa vai puutarha minua?

Tällaisia aiheita tuli nyt ihan alkajaisiksi mieleen. Aiheitahan puutarhasta (ja elämästä) löytyy kuin voikukkia: kun yhtä nyhtää, niin juuren palasista kasvaa heti uusia.