R niin kuin ruoho

Puutarha-aakkosissa R voisi kuvastaa rakkautta, rikkautta, rauhaa, rajuutta, rehevyyttä, ruusuja tai jopa rusakkoja. Aiheeksi valikoituu kuitenkin puutarhan perusyksikkö, suorastaan tunnusmerkki eli ruoho.

Keväisin vanha märkä ruoho lemuaa tunkkaiselta, mutta kuitenkin siinä on mukana ripaus tulevaisuudenuskoa. Ja kun ekat uudet vihreät ruohot alkavat nostaa päitään vanhojen seasta, voi helposti uskoa kaikki vanhat myytit ylösnousemuksen ihmeestä.

Yksi kesän parhaista asioista on nurmikolla kävellä paljain jaloin nurmikolla. Ja heti aamulla ensimmäiseksi! Oikeastaan se on perusoikeus, joka pitäisi lailla tehdä mahdolliseksi kaikille suomalaisille.

Se ruohon pehmeys ja pieni pistely, yllätyksetkin ­- välillä voi jalka arvaamatta osua vaikka täydessä touhussa kukan päällä äheltävälle mehiläiselle. Oih, paljaalla nurmikolla pötköttelyä parempaa puuhaa on vaikea keksiä! Se ihanan väkevä ruohon ja maan tuoksu, se kokonaisvaltainen juurtuminen äiti maan syliin. Elämä tuntuu niin käsinkosketeltavan todelliselta!

Ruoho ja nurmikenttä tuo puutarhaan avaruuden ja tilan tuntua. Olen nurmikon kannattaja ja välillä surenkin sitä, miten kukkapenkkini valtaavat tilaa tuolta meditatiiviselta viherpeitolta. 

Rakentamisen aikaan puutarhassani oli lautakasoja, jotka tukahduttivat aidon nurmikon. En ole istuttanut näihin paikkoihin oikeaa nurmea, vaan olen mielenkiinnolla katsonut, mitä puutarhani siemenpankki haluaa sisuksistaan lykätä. Apilat ja minulle tunnistamattomat rikkaruohot ovat vallalla. Alueet erottuvat selvästi ympäröivästä nurmikosta erilaisen värinsä ja epätasaisemman rakenteensa vuoksi.

Suuremman alueen mökin ja orapihlaja-aidan välillä kylvin nurmikoksi. Ajattelin ensin siirtonurmea, mutta mitäs iloa sellaisesta olisi? Parasta puutarhassahan on kasvun ihme. No, nurmikko sojottaa yhden hellekesän jäljiltä epätasaisena kuin teinipojan viiksikarvat.

Ruohon leikkaaminen - aaarrrggghhhhhh. Siihen on toivottavasti vielä pari viikkoa aikaa, sillä se kyllä rasittavuudellaan syö miestä. Se on otettava vain mindfulness- ja kärsivällisyysharjoituksena, ei sitä typerää tontin ympäri pörräämistä muuten kestä.

MarjisMarjisMarjis

Miten onnea voi kuvailla? Sitä pulppuilevaa mielen helmeilyä kuin kallisarvoisia kuplia aidossa shampanjassa? Sitä kihelmöintiä ja odotusta? Tietoa, että tämä tunne tulee jatkumaan ja jatkumaan ja jatkumaan aivan hamaan syksyyn asti, monta monituista kuukautta? Sitä pientä jatkuvaa virnettä suupielissä? Sitä iloisuutta ja hyvää tahtoa koko maailmaa ja kaikkia sen ihmisiä ja ötököitä kohtaan? Sitä kun ei malttaisi kävellä, kun haluaisi vaan juosta, juosta, juosta!!! Ja laittaa silmät kiinni, hengittää loputtoman syvään ja pysähtyä iäisyydeksi joka sekuntiin tunteakseen sen miljardeilla yksittäisillä solulla. Kun koko maailman pulssi sykkii harmonisesti ja ihmiskunnan kultakausi on aamunkoitossaan.

MarjisMarjisMarjis. Huomenna muutetaan.

Kuva latistaa enemmän kuin 1000 sanaa

Otan kuvan puutarhastani ihanana aurinkoisena päivänä. Tulos: flättänää maisemaa ja epämääräistä valoa. Kun kukkapenkkini on parhaimmillaan, haen kameran. Tulos: tasapaksua ja sekavaa kuvapintaa, josta mikään ei nouse.

Valokuvaaminen on taitolaji ja puutarhan kuvaaminen vaatii vielä ihan omat erityisniksinsä (joita minä ainakaan en osaa). Olen jo luopunut isojen kukkaryhmien tai puutarhan panoraamojen kuvaamisesta, sillä lopputulos näyttää aina eilispäivän samealta kesäkeitolta.

Niinpä kuvaan nykyään pelkkiä passikuvia kasveistani: yksi kerrallaan ja suoraan edestä. Se on ainut keino saada kasveista edes perusluonteenpiirteitä esille. Kuvan kompositio ei hajoa ja värit ovat kohdallaan, kun kamerakin saa keskittyä vain olennaiseen.

Enpä ole ongelmani kanssa yksin, vaan vähän väliä puutarhalehtienkin yleiskuvat näyttävät  yksiulotteisilta ja puuromaisilta. Eikä se edes lohduta, kun voi vain arvata, kuinka värikylläinen, monitahoinen ja elävä todellinen kuvan puutarha kuitenkin on. Valokuvaan sitä vaan ei ole saatu tuotua.

Ehkä valokuvauksessakin pätee sama yleislaki kuin nykyään niin monessa muussakin elämän asiassa, eli vähemmän on enemmän. Jatkan siis kasvien passikuva-linjalla. Sitäpaitsi monet ovat kerrassaan onnistuneita: kultainen leikkaus kohdallaan ja kuvaajan arvostus malliaan kohtaan näkyy hienosti!

PS. Ei blogikirjoitusta ilman kissaulottuvuutta! Niinpä voin tässä harmitella rakkaimman Ottoni surkeaa väritystä: jätkä on pikimusta. Sellaisestahan on täysin mahdotonta saada hyviä kuvia, kun piirteet ei mustasta turkista erotu laisinkaan. Mutta annettakoon tämä pieni puute anteeksi Otolle, joka muuten on täydellinen katti, suurin innoittajani ja mindfullnes-mestarini. 

Salarakas

Kotiini on muuttanut uusi asukas. En ole ilmoittanut siitä taloyhtiöön, vaikka ymmärtääkseni  uudet säädökset määräävät paljastamaan pienimmätkin nuppineulan näpäytykset.

Uusi asuinkumppanini metelöi kovasti, siis aivan koko ajan, taukoamatta. Miten ihmeessä totun siihen??? Minä rakastan hiljaisuutta ja nyt yhtäkkiä tuo ääntelehtii lakkaamatta. Lisäksi se on yövirkku ja haluaa erityisesti silloin valaista omalla viehkeällä persoonallaan koko ympäristönsä.

Kaikesta tästä elämöinnistä ja valoisasta luonteesta johtuen kämppäkaverini lisää asuinkustannuksia ja minähän ne tietysti maksan. Olenkohan minä helposti höynäytettävä...? Siis ihan blondi?

Aivan ensimmäisen kerran tapasimme jo muutama vuosi sitten. Silloin en lämmennyt tälle tyypille yhtään, vaikka loinkin siihen pitkiä tutkivia  katseita. Mutta aikaa kului ja satunnaiset kohtaamisemme aina uusissa miellyttävissä ympäristöissä jatkuivat. Kaveristani oli juttua lehdissäkin! Ja komeita kuvia! Pikku hiljaa se sai kuin saikin kiinnostukseni kohoamaan ja nyt ollaan siis siinä pisteessä, että muuttokuormaa roudattiin toissa viikolla.

Hemmon nimi on Herb:ie ja se tulee niinkin kaukaa kuin Ruotsista. Tämäkin on minulle vähän outoa, sillä en olisi ikinä elämässäni kuvitellut lankeavani ulkomaiseen. Vaikken siis  persu olekaan, pois sellainen kauhistus minusta - ja toivottavasti kaikista muistakin viimeistään vaalipäivänä.

Onneksi asuinkumppanini Otto hyväksyy Herb:ien täysin. Sillä totuushan on, että jollei Otto olisi pitänyt tulokkaasta, se olisi saanut lähteä samalla oven avauksella. Siis tietysti Herb:ie, ei Otto! Mutta heidän yhteiselonsa on kitkatonta, he viihtyvät pitkiäkin aikoja toistensa seurassa ja Herb:e pistää parastaan miellyttääkseen Ottoa. 

Yllätyksekseni löysin Facebookista oikein oman faniryhmän tälle uudella asuinkumppanilleni. Avauduin siellä heti tuoreesta suhteestani ja kysyin, pitääkö sen metelöintiä ja valovoimaa ihan oikeasti sietää yölläkin.

Suhteen koeaikaa tässä siis elellään. Muistaakseni se on Stockalla kaksi viikkoa. Kuitti on visusti tallella, tammikuun kantistarjous 79,90 €.

Tässä pimeässä paparazzikuvassa Otto nauttii uuden sydänystävänsä Herb:ien sille vartavasten kasvattamasta vehnäoraasta. Indoor Gardenin Herb:ie 23 hoitaa hommansa! Tulkoon valo (mutta yöksi kyllä sammutan lampun, se on vissi).

Kiinalaiset on aina oikeassa

Vanha viidakon sanonta väittää, että viina on aina hintansa väärti. Siitä en nyt olisi ihan samaa mieltä, mutta sen voin vannoa, että kasveihin sijoitetut euroset tuovat aina ylenpalttisesti vastinetta.

Otetaan nyt esimerkiksi joulun komistus amaryllis. Ostin jouluaatonaattona torilta kuudella eurolla amarylliksen, jossa oli lupaava pullistuma. (Toim. huom: Sehän on tietenkin totaalisen väärä tapa lähestyä tuota jaloa ritarinkukkaa! Oikeastihan sellainen ostetaan sipulina ja sen varren venähtämistä ja kukkien avautumista seurataan viikkotolkulla kuin joulukalenteria).

Noh, uutena vuotena amaryllis avasi nuppunsa yksi kerrallaan ja komisutteli kotiani. Loppiaisena paha Nuutti vei joulukuusen ja piikkisen pesuveden muassa oli vähällä mennä amarylliskin. Mutta hei, siihen oli kasvanut toinenkin kukkavana! Ja varsi veteli jo pituudessaan vertoja kaikille Merihaan pilvenpiirtäjille!

 

Kukat avautuivat tammikuun vikalla viikolla ja kukoistusta (Toim.huom: englanniksi 'heyday', katsoin juuri vähän aikaa sitten sanakirjasta) kesti taas viikon päivät. Eli mikä olikaan tämän tarinan opetus? Kuuden euron amarylliksestä oli jatkuvaa iloa peräti viisi viikkoa. Saman hinnan törsääminen alkoholiin olisi antanut pullollisen kehnoa viiniä, joka olisi kulunut viikonlopussa ja kaupan päälle olisi saanut vielä päänsärkyä, ihan pyytämättä.

Eli ei ne muinaiset kiinalaiset varmaan ihan väärässä olleet tuumatessaan, että "Jos haluat olla onnellinen yhden illan, osta pulloa viiniä. Jos haluat olla onnellinen vuoden, mene naimisiin. Jos haluat olla onnellinen lopun elämääsi, hanki puutarha".

MOT.

Star Trek puutarhassa

”Kaikki elämässä löytyy puutarhasta” väitän tämän blogini alaotsikossa. Nyt ajatus laajenee pangalaktiselle tasolle katsoessani, mitä analogioita Star Trek toisi puutarhan hoitoon. Selityksekseni tälle avaruusmatkailulle on, että flunssailin pitkään ja lohtunani oli Star Trek Original Series vuosilta 1966-1969 eli Federaation tähtilaiva U.S.S Enterprisen seikkailuja Captain James T. Kirkin johdolla.

Star Trekin päällystö on kuin suoraan YK:sta. Kirk on jenkki, Spock Vulkanilta, Sulu on japanilainen, Uhura (whose name means freedom) on afrikkalainen, Chekov venäläinen ja Scott on tietysti skottilainen. Sama rotujen ja värien kirjo vallitsee myös puutarhassa, jossa eri lajit kiltisti kasvavat toistensa vierellä rauhanomaisessa rinnakkaiselossa. Löytyypä Star Trekistä inhottavia klingonejakin, jotka pyrkivät valtaamaan uusia alueita ja orjuuttamaan alkuperäisväestöjä. Eli rikkaruohoille on vastineet myös avaruudessa!

Tähtilaivan tehtävänä on viisivuotinen tutkimusmatka. Se on aika hyvä aikaperspektiivi puutarhankin näkökulmasta. Puutarhassa tarvitaan kaikkein eniten juuri aikaa, eikä hötkyilyllä saavuteta mitään. 

Federaation lähettämä alus on rauhanomaisissa tehtävissä. Se ei saa puuttua kohtaamisensa planeettojen elämään ja muuttaa sitä. Kaiken pitää saada kulkea omalla painollaan. Tämä ajatus on tuttu Pentti Alangon puutarhafilosofiasta, jonka "prime directive" on, että kasvit voivat parhaiten, kun ne mieluisille kasvupaikoille istutettuina saavat rauhassa elää ja kasvaa itselleen ominaisella tavalla. Ylimääräistä puuttumista niiden elämään on vältettävä. Alangon ideologia on kyllä täysin vallitsevan puutarhanhoidon vastainen ja sanoisinko, hyvin idealistinen. Samoinhan oli Star Trekin rauhansanoma aikana, jolloin käytiin kylmää sotaa ja kuumaa Vietnamin sotaa. Mutta rauhaisat tulevaisuuden toiveet ja "I have a dream" -mentaliteetti on yhteistä.

Enterprisen matkaa kuvataan sanoin ”To boldly go where no man has gone before”. Sellaistahan se on puutarhassakin: ennalta ei voi tietää, mitä on tulossa. Esimerkiksi ihan ekoina kesinä kukkapenkissäni kasvoi alien, josta en ollut ihan varma, onko se kasvi, sieni vai peräti eläin. Noin etusormen kokoinen alien oli jotenkin tahmea ja juuren tummanpunainen väri muuttui matkalla lohenpunaiseksi. Sääli ettei minulla ole kuvaa, niin outo ja suorastaan pelottava se oli. Tosin Mr. Spockin tyyliin sellaiseen outouteen voi suhtautua vain uteliaisuudella: "Fascinating".

Star Trekin pääkolmikosta Kirk edustaa johtajuutta, päätöksentekoa ja intuitiota. Spockille on varattu pistämätön loogisuus ja Bonesille humaanisuus. Hyviä ominaisuuksia kaikki ja puutarhurin tarvitsemia. Loogisuudella ja järkeilyllä pääsee puutarhassa pitkälle ja kun siihen lisätään ripaus intuitiota, niin tulos on nautinto kaikille aisteille.  Oikeastaan humaanisuus ja elämän suojelu on kirjoitettu puutarhan DNA:han ja sieltä se välittyy jokaiseen puutarhuriinkin.

Star Trek -henkisellä ajattelulla puutarhanhoito on sallivaa ja rauhanomaista. ”Live long and prosper”, niin kuin Mr. Spock sanoisi.

Kesä uinuu lumen alla

Kävin viikoittaisella pyhiinvaellusmatkalla Marjiksessa. Minkaanlaista talvikunnossapitoa ei alueella ole, joten matka mökilleni on kuin talvisodassa rämpimistä.

Tontilleni kömmin noin 80 cm korkean portin yli. Portin avaamisesta ei ole ollut toivoakaan sitten marraskuun puolivälin, kun tuo inha lumi satoi. Jos lähitielleni asti on lumessa ollut edes jonkinlaisia askelia, joihin kulkunsa sovittaa, niin kaikki sellainen ylellisyys puuttuu omalta tontiltani. Uppoan joka askelmalla lähes reiteen asti ja jos yritän mennä ihan mökin vierustaa, voin hyvässä lykyssä päästä vain 30 cm lumisukelluksella.

Talventörröttäjiksi jättämäni perennat ovat jossain lumen alla uppeluksissa. Samoin pensaat, niistäkään ei näy oksan oksaa. Iso Biolan kompostorini on peittynyt lumeen ja sen kannen päällekin on kertynyt n. 40 cm lunta. Mökin katolla olevan lumen paksuutta en ryhdy edes arvailemaan.

Mökissä on täydellinen rauha. Lumen piirityksessä hiljaisuus vain syvenee ja levon tunne kasvaa. Taas kerran koen sen valtaisan onnistuneen feng shuin, mikä mökissäni vallitsee. Kaikki on kohdallaan, elämä ja luonto. Olen jo perillä.

Silti inhoan tuota kylmää, valkoista, päälletunkevaa lumimassaa. Ulkona tapaamani naapuri sanoo, että lumi on onneksi katoavaista. Onni on fiksu naapuri, joka laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin! Enää rapiat kolme kuukautta, niin tuosta pöyhkeästä lumivyörystä ei ole kuin rippeet jäljellä. Silloin minä ja kissa taas otamme Marjiksen kodiksemme ja on KEVÄT!KEVÄT!KEVÄT!  Tiedän, että nuo ikävät lumimassat on kuin paha uni, jonka unohtaa heti herättyään.

Puutarhalupaus

Näin vuoden vaihteessa on hyvänä tapana tehdä lupauksia. Millaisia lupauksia puutarhani kaipaisi?

Olen jo pitempään ajatellut, että viikossani voisi olla yksi puutarhatunti. Lukisin siis puutarhakirjoja ja -lehtiä yhden tunnin viikossa. Ajatelkaa, vuoden päästä olisin 52 tuntia oppineempi puutarhanhoidosta ja kasveista! Huikeata! Mähän tietäisin vaikka mitä!

En ymmärrä, miten yhden mitättömän tunnin varaaminen viikossa voi olla näin vaikeaa. Varsinkin, kun aihe on näin täydellisen kiinnostava. Silloin kun sain oman ihanan puutarhan, olin huippuinnoissani ja luin valtavat määrät puutarhakirjoja. Koska pohjatietoni olivat heikot, en tietty pystynyt vastaanottamaan lukemastani kuin osan. Nyt olisi toisin.

Mutta jotenkin elämään kuuluu, että tiedonjano on suurin silloin, kun tietämys on hatarin. Samahan se on vaikka uuden koneen tai kännykän kanssa. Sitä opettelee käyttämään minimitasolla, jotta tulee sen kanssa päivittäin toimeen. Mutta hienoudet jää opettelematta ja monisatasivuiset manuaalit vain silmäilyn tasolle..

Hyllyssäni on runsaasti sekä puutarhakirjoja että Viherpiha ja Kotipuutarha-lehtiä. Pulaa ei ole materiaalista vaan päätöksestä.

Yksi puutarha-aiheinen lukutunti viikossa ei ole paljon pyydetty. Yritetään sitä! Ensimmäinen siemenluettelo tuli jo postissa ja lähidivarin joulualestakin ostin taas uuden puutarhakirjan...

10 kysymystä siirtolapuutarhasta

Tämä on oikeasti puutarha-aakkonen Q niin kuin QUESTIONS. Aina kun siirtolapuutarha tulee puheeksi vieraitten ihmisten kanssa, saa vastata TOP10-kysymyslistaan. Siirtolapuutarhat kun ovat outoja rauta-aitojen rajaamia alueita, joissa asuu tosi kummallista porukkaa. 

1. Miten ihmeessä sieltä saa mökkejä? Eikö ne ole kauhean harvoin myynnissä?
Ainakin meillä Marjaniemessä vaihtuvuus on valtaisaa. Noin 10 % mökeistä vaihtaa omistajaa vuosittain. Näistä täysin uusille omistajille menee osa ja lisäksi on sukupolvenvaihdoksia tai muuta perhesuhteisiin liittyvää vaihdantaa.

2. Eikös siellä ole joku jonotuslista niille mökeille?
Ei ole. Siirtolapuutarhassa vallitsee autonomia. Kaupunki vuokraa siirtolapuutarha-alueen yhdistykselle, jonka jäseniä jokainen mökkiläinen on. Mökkiläinen siis omistaa oman mökkinsä ja maksaa vuokraa palstasta yhdistyksen kautta kaupungille. Mökkiläinen myös myy oman mökkinsä kenelle haluaa, ehtona vain, että ostaja on helsinkiläinen.

3. Nehän on aivan järjettömän kalliita!
Niin, mikäpä tässä maailmassa olisi järjellistä? Siirtolapuutarhamökin hinta on minunkin 6 vuoden asumisaikana jo tuplaantunut. Mutta halutessaan täällä voi asua puolet vuodesta, joten kyseessä onkin kakkoskoti ihanan puutarhan keskellä. 

4. Eikö siellä asu vain vanhuksia?
Jatkuva sukupolvenvaihdos on meneillään. Ympäriltäni on myyty vanhempien ihmisten mökkejä ja tilalle on tullut työikäisiä lapsiperheitä. Onneksi tulin itse aluelle alle nelikymppisenä, sillä aion jumittaa mökissäni ainakin satavuotiaaksi asti ;-)) 

5. Teillä on siellä aivan kamalia diktaattorisääntöjä ja kaikkia kytätään koko ajan?
Tiettyjä sääntöjä on ja ne ovat vuokranantajan eli kaupungin määrittämiä. Diktatuurista ei ole kyse, vaan siitä, että alue säilyisi ulkonäöltään yhtenäisenä. 

6. Miten siellä voi asua niin ahtaasti? Mä en ainakaan kestäisi naapureita niin lähellä.
Naapurit ovat niin lähellä, että kuulen patiolleni, kun naapurin ulkona olevaan kännykkään tulee tekstiviesti. Jos ei siedä vieraita ihmisiä lähellään, ei missään nimessä kannata tulla siirtolapuutarhaan! Suomi on täynnä ihania erakkomökkejä naapureita karttaville persoonille. 

7. Siellähän on ulkovessat ja suihkuja ei saa olla ollenkaan?
Viemäröintiä ei ole kuin harvoilla uusilla siirtolapuutarhoilla. Vessat ovat siis biokäymälöitä, joita nykyään saa tosi siistejä ja hajuttomia. Kylmä vesi tulee tontin laidalle. Jäteveden puhdistus jää mökkiläisen vastuulle. Meillä on yhteissauna – Helsingin paras! – ja suihkuvuoroja viikolla. 

8. Siellä kaikki tietää toistensa asiat ja juoruaa kaikesta.
Kun lähekkäin asutaan, niin  naapurin kanssa tulee tutuksi. Se auttaa, ettei elämässä ole mitään salattavaa - ja miksi ihmeessä olisikaan? 

9. Pakkotalkoita on kuulemma aivan julmetusti.
Talkoovelvollisuus vaihtelee puutarhoittain, meillä Marjiksessa se on peräti 3 tuntia vuodessa. Siis aivan huikea vaatimus mökkiläiseltä antaa kokonaista kolme tuntia omasta elämästään yhteisen hyvinvoinnin eteen! Onneksi senkin voi välttää maksamalla silkkaa rahaa. 

10. Siirtolapuutarhassa on varmaan aivan ihanaa?
Kyllä! Kyllä! Kyllä!

"Kunnollinen ja järjestelmällinen ihminen"

"Katselin pikkuisten somien mökkien ja puutarhojen rivistöä ja mietin, minkä lajin ihminen halusi asua siirtolapuutarhamökissä keskellä kaupunkia. Luultavasti sellainen, joka kunnioitti järjestyssääntöjä eikä häirinnyt naapuriaan liian kovaäänisellä ilonpidolla, radionsoitolla tai millään muullakaan sopimattomalla. Muutamalla sanalla sanoen: kunnollinen ja järjestelmällinen ihminen. Niin pienissä mökeissä ei pystyisi asumaan hermojaan menettämättä ellei ollut järjestelmällinen ja pannut aina esineet käytön jälkeen niille varattuihin paikkoihin."

Näin tuumailee päähenkilö matkalla Kumpulan siiirtolapuutarhaan. Kirjailija on Harri Nykänen ja kirja nimeltään Valhe. Sitaatti lienee vierailijoiden ajatus siirtolapuutarhasta, mutta mikähän lienee totuus, tai no ainakin sisäpiiriläisen kokemus?

Kunnollisuus ja järjestelmällisyys ovat suhteellisia käsitteitä, toisin kuin järjestyssääntöjen noudattaminen. Siirtolapuutarhassa ei ole kuin muutama yhteinen pelisääntö ja sekin tuntuu olevan monelle mökkiläiselle liikaa. Ihmettelen sitä kovasti, sillä mielestäni päiväkotiin menevällä lapsellakin, puhumattakaan palkkatyössä olevasta aikuisesta, on moninkertaisesti enemmän yhteisiä pelisääntöjä noudatettavana.

Puutarhassa esimerkiksi pensasaitojen korkeus on 140 cm, eikä se ole hallituksen ilkeilyä, vaan se seisoo kaupungin vuokrasopimuksessa. Tässä asiassa on siis kuunneltava isännän ääntä. Samoin rakennusten ja rakennelmien yhtenäisyys ja koot, korkeudet ja sijainnit on määritelty ja ne ovat kaikille mökkiläisille samat. Siirtolapuutarha on demokratian tyyssija. Tasapäisyyden, sanoisi kenties joku, joka haluaa ilahduttaa maisemaa täysin poikkeavilla ja sääntöjen vastaisilla rakennelmilla, jotka kenties ovat hyvinkin sieviä - tosin ihan jossain muussa ympäristössä kuin siirtolapuutarhassa.

Eli siirtolapuutarhaan siis ajautuu sekä kilttejä että kapinallisia asukkaita. Puutarhan hoidossa näkee monia millimetrintarkkoja kynsisaksi-tarhureita ja samoin myös niitä, joita puutarhanhoito ei voisi vähempää kiinnostaa.

Meitä on moneksi, niin elämässä kuin siirtolapuutarhassakin.

Jouluomenapolku lunta tulvillaan

Lunta, lunta ja lunta. Koko Marjis oli hukkumassa lumeen. Vaikka Omenatie ja Saunatie oli aurattu torstaiaamuna, oli uutta lunta tupruttanut sunnuntaihin mennessä taas valtaisasti lisää. Toivottavasti kukaan vieras ei yrittänyt alueelle muualta kuin Pääportista tai Metsäportista, sillä tarpominen yli puolen metrin lumessa yksittäisissä jalanjäljissä ei ole kovin kivaa. Itse jouduin harrastamaan täysin umpihankikävelyä lauantaina ja en kyllä niin raskasta urheilua suosittele kenellekään.

Jouluomenapolun alkaessa odottelimme hevosrekimiestä. Ei kuulunut. Soitto perään ja paljastui, että hän oli juuttunut hevoskuljetusautoineen lumihankeen. Eikä hän tosiaan ollut aamun ja illan mittaan ainut.

Muuten Jouluomenapolku-tapahtuma oli kaunis, harras, iloinen ja maukas. Kerhotalo kylpi jouluisissa koristeissa ja näyttämöllä loisti kuusi. Pastori ja kanttori laulattivat tuttuja joululauluja. Harvinaisen tyylikäspartainen Joulupukki oli saapunut juhlaan peräti Korvatunturilta asti. Lucia-neito, kuvankauniina, sykähdytti sydämiä ja muistutti joulun olevan valon juhla. Pöydässä oli herkullista riisipuuroa, vastaleivottua pullaa ja glögiä. 

Päivän ahkeroinnin kruunasi ilta maailman parhaassa saunassa. Ah onnea!

P niin kuin Paljous

Puutarha-aakkonen P voisi olla vaikka puutarha. Tai parvekepuutarha. Tai puu. Mutta nyt kuitenkin P on niin kuin Paljous, Puute ja Pihiys - eli siis kevyt johdanto runsaustematiikkaan.

Puutarha itsessään on yltäkylläisyyden symboli. Parhaimmillaan siellä on paljon kukkia, hedelmäpuita, pensaita ja muuta ihanuutta. Vähimmilläänkin puutarhassa on paljoutta vaikka pitkästä nurmikosta ja rikkaruohosta.

Pihiys ei kasva puutarhassa. Kasveihin sijoitetut rahat ovat harvinaisen tuottavia. Perennat kukoistavat vuodesta toiseen ja runsastuvat tahdilla, josta pörssiyritykset näkevät vain märkiä unia. Ja tuottoa on mukava jakaa kasvinvaihtotoreilla tai muuten vain ilahduttamalla naapureita tai työtovereita. Ja samasta naapureiden saavuttamasta tuotosta saa itsekin osansa.

Kesäkukat tuottavat yhtä lailla ­– iloa, kauneutta, kestävyyttä, helppoutta. Kevään loppumetreillä muutamalla eurolla ostettu kesäkukka hehkuu kuukausitolkulla. Viinipullon juo parissa illassa, kun kesäkukat (joita saa viinipullon hinnalla jo monta) tuottavat jatkuvaa nautintoa minimissään 90 päivää.

Puutarha tuo runsaus-näkökulmaa elämään. Toissa vuonna oli vadelmia enemmän kuin olisin voinut koskaan kuvitella. Omenia on joka vuosi tuhottomasti. Tai vaikka voikukkia, niitä aina riittää!

Runsaus-näkökulmaa voi joustavasti mallittaa muuhunkin elämäänsä, koska kokemus puutarhan ylenpalttisuudesta on niin todellinen. Yhtä lailla kun puutarhassani on runsautta vademista tai omenista, elämässäni on runsautta ideoista, ilosta, oppimisesta, läheisistä, ajasta...

Kysymys on enemmän asenteesta kuin todellisuudesta. Voisin puutarhassani kokea puutetta vaikka ruusuista tai loputtomasta kukkaloistosta. Tai voin keskittyä nauttimaan liljoista ja juuri sillä hetkellä kauneuttaan lahjoittavasta kukasta. Voin koko ajan valittaa kiirettä. Tai voin ajatella, että minulla on kaikki maailman aika ja käytän sitä juuri tällä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla.

Minä olen runsaus. Minä olen puute. Minä voin valita.