Siirtolapuutarhat ovat lähiruoan, luomun ja kaikenlaisen vihreilyn takia suositumpia kuin koskaan. Niinpä aiheesta on puolen vuoden sisällä julkaistu peräti kaksi kirjaa: Ilkka Falck "Pieniä puutarhaunelmia" (Otava 2010) ja Stiina Kiiveri "Mökki ja pelakuu".
Aloitan lukemisen Falkin pienistä puutarhaunelmista. Vai pitäisikö sanoa "katselemisen" sillä kirja on aikakauslehtimäinen kuvakollaasi, jossa on sidosteena mukavaa jutustelua puutarhasta ja omistajista sekä pakkopullamaiset ruokareseptit.
Eiler Forsiuksen ottamat kuvat ovat suloisia. On kesä kukkeimmillaan, puutarha on siistitty, omistajat herkuttelevat ulkoilmassa vieraittensa kanssa ja mökit ovat kuin satukirjasta. Jo kansikuva puutarhassa sijaisevasta helmalakanaisesta sängystä ja siinä kellottavasta valkoisesta villakoirasta saa viattoman lukijan lääpälleen, että mäkin haluun heti tommosen idyllin! Siirtolapuutarhat ovat ihan paratiisista seuraavia paikkoja tämän pikkukirjasen kuvausten mukaan.
Kirjan mökit on vanhoja tai kertaalleen remontoituja ja sisustettu vanhoilla kirppislöydöillä tai perintötavaroilla. Voi sitä mielikuvituksellisuutta ja tavaran mahduttamista pikkuriikkisiin tiloihin! Mukavan poikkeuksen kirjaan tuo viimeinen mökkiesittely, jossa mökki on vain pari vuotta vanha ja vastaa siis paremmin tätä nykyistä uudisrakennusbuumia siirtolapuutarhoissa.
Tekstit ovat kivoja, mutta peräkkäin luettuina puuduttavia. Kun samasta aiheesta kertoo kymmenisen kertaa peräkkäin, ei toistoa voi välttää (tiedän itsekin kirjoittajana tämän ongelman vallan hyvin). Pari juttua luettuaan voi jo skipata tekstin ja keskittyä vain kuviin.
Reseptien mukaan ottamista kirjaan pidän turhana. Oraalisen hedonismin aikakautena ruokaa tungetaan joka tuutista pakkosyöttönä kuin ranskalaisille hanhille ennen jouluteurastusta. Ainut syy, minkä keksin reseptien mukaanottamiseen on kirjoittajien toive, että niiden takia tähän katselukirjaan palattaisiin toisenkin kerran. Kirjan jutuista jokainen yksinään olisi kelvollinen sisustus-, puutarha- tai ruokalehden juttu ja sinne aikakauslehteenhän nuo reseptit sopisivatkin mainiosti.
Kirjassa ei mainita, mistä siirtolapuutarhasta milloinkin on kyse (paitsi kerran Ruskeasuo) eikä omistajiakaan mainita nimiltä. Sanonpa silti, että Marjaniemen siirtolapuutarha on tässäkin kirjassa originellilla tavalla edustettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti