No onkos tullut joulu?

Sisätiloissa nautittavilla kukilla ja huonekasveilla on selkeä kalendaarinen järjestys. Siksi se onkin niin outoa, että puutarhassa kasvin luonnollinen sesonki saattaakin olla ihan muuhun - siis väärään? - aikaan.

Nyt puutarhassa juhlitaan joulua. Ainakin jos on uskominen Marjiksen tähteen vko 20, joka on tietysti Hyasintti Hyacinthus orientalis.

Tämä lumoavalta tuoksuva ja ylenpalttisen näyttävä joulukaunistus onkin mitä kaunein kevätsipulikukka. Jos ei tietäisi, niin eipä joulukuussa arvaisi moista katsoessaan tätä kaunokaista keskellä kinkin katkua ja lipeäkalan löyhkää. Että tämä tähtönen onkin kevään airuita ja heräävän puutarhan primadonnia!

Historiallisesti hyasintti herätti ihmetystä jo vuonna 1879, kun helsinkiläiset rynnivät joulunalusaikana ihastelemaan kaupungin ensimmäisen kukkakaupan ikkunasssa kukkivaa kasvia, jonka kauppias oli kasvattanut itse sipulista ja jonka hän sai kukkimaan jopa keskellä talvea. (Lähde: YLE).

Muutenkin joulu on läsnä kevätpuutarhan kukinnoissa. Ainakin naistenlehtien mukaan jouluna pitää olla punaisia (tai valkoisia) tulppaaneja ja jos on vieläkin hienompi naistenlehti tai peräti sisustuslehti, niin sen mukaan joulukoti täytetään tietenkin huumaavasti tuoksuvilla kieloilla.

Joten eiköhän olisi aika järjestää joulun kunniaksi aidot Hyacintin kynttiläillalliset? "The Strawberryhill Residence, the Lady of the house speaking"

Wiher-Sipuli-Winkki

Haaa, MWWW eli Minnan Werraton WiherWinkki jyrää jälleen! Tämä winkki on kotoisin Hakaniemen torilta, joka on ehdottomasti Helsingin paras paikka ostaa siemenperunoita, -sipuleita, yrttejä ja kesäkukan tiamia. Nyt tänään olin ostamassa sipulia.

- Eikö teillä oo pienempää pussia, tää puoli kiloo sipuleita on mulle AIVAN liikaa mun pieneen kasvimaahan, valitan myyjälle.
- Ei oo, vastaa myyjä ankeasti.
- No, voinhan mä antaa sit loput vaikka naapurille istutettavaksi, myönnyn vastahakoisesti ja etsin kukkaroani maksaakseni huikeat 2,5 eurota loputtomasta määrästä sipuliherkkuja.
- Tai sitten sä istutat ne paljon tiheempään ja syöt ne ekat vihreenä, että muille jää tilaa kasvaa, myyjä sanoo välinpitämättömästi ja ihan ohimennen ottaessaan rahojani vastaan.

Aivan käsittämättömän simppelin hyvä idea! Kesäsipulienhan varret on melkein ihan parhaita salaattiin pilkottuina. Miksi odottaa ikuisuuden, kun voi jo hirmu paljon aiemmin nautiskella hyvällä omallatunnolla varsista?

Jotenkin kasvimaalla noudatan aina millintarkasti niin kasvien etäisyys- ja syvyysmittoja. Niinpä kasvimaalleni ei mahdu kerrassaan paljon mitään. Minulla on hyllyssäni joku 70-luvulla painettu yltiöasiallinen potenssiin kolme hyötykasviopas, jonka aina kaivan esiin kasvimaata laittaessani. Ja siinä sanotaan, että sipulit istutetaan xx syvyyteen ja xx etäisyydelle toisistaan. Peruskoulun kasvattina ja vasta lukiossa Kekkosesta eroon päässeenä olen imenyt itseeni täydellisen tottelevaisuuden. Olen aina elämässäni ihmeissäni, kun minulle ihan konkreettisesti kädestä pitäen viisotaan, että muutenkin voi tehdä. Vaikka niin mitättömässä asiassa kuin sipulien istuttamisessa. Voi elämä! Että tällaisia valaistumisen hetkiä voi kokea Hakaniemen torilla keskellä päivää!

Marjiksen tähti vko 19

Joka kevät ja syksy meillä Marjaniemen siirtolapuutarhassa järjestetään kasvien vaihtotori. Sinne mökkiläiset vievät kasveja, jotka rönsyilevät liikaa tai jotka eivät enää vain sovi omaan puutarhaan.

Palstallani on runsaasti kasvienvaihtotorin tuliaisia, esim. tyräkit, muratit ja koristemansikat. Toissa syksynä sain sieltä pioneja, joiden kukkimista odotan kovasti. Viime kesänä ei vielä tärpännyt, mutta toivon, että fiinit kukat nyt olisivat sopeutuneet uuteen kukkapenkkiin ja alkaisivat tuottaa raskaan aistiillisia kukkiaan.

Tämän viikon tähtikaunotar on peräisin viime syksyn vaihtotorilta. Kukinta on nyt käynnissä ja se kertoo jo nimessään viestiä kesästä. Kukkija on esikko ja suvun tieteellinen nimi Primula tulee sanasta ensimmäinen (lat. Primus) ja viittaa kasvin aikaiseen kukkimiseen.

 Tämä purppurainen kaunotar on kotoisin Sallin ihmeellisestä puutarhasta. Ihmeellisestä siksi, että se lainehtii kukkamerenä alkukeväästä loppusyksyyn ja kukkien kirjo on henkeäsalpaava. Nurmikkoa ei ole juuri laisinkaan, on vain mökki, oleskelutila ja kukkia, kukkia, kukkia.

Aiemmin olin vaalinut puutarhassani Heidiltä saamaani keltaista esikkoa, mutta nyt ikäväkseni talvi on vienyt mennessään. Nautin siis tästä uudesta tulokkaasta, joka tuo ihan poikkeavan kevätvärin puutarhaani.

Paratiisi vai pakkotyöleiri?

Marjis-aamiaiset nautitaan ehdottomasti aina patiolla. Ainoastaan sade voi estää tätä kesän parasta rituaalia. Patiolleni ei edes paista aamulla aurinko, joten usein sillä saa värjötellä aikas kylmässä ja syksyllä jopa toppahousuissa.

Erityisesti tähän aikaan keväästä aamiaiset ovat vaihtelevien tunteiden taistelukenttä. Hetken aikaa nautin raikkaasta ulkoilmasta, hyvästä kahvista ja Otto-kissastani, joka istuu viereisellä tuolilla rapsuteltavana. En voi uskoa todeksi onneani, että saan taas koko kesän olla täällä paratiisissa!

Sitten ajatuksiini luikertelee käärme. Sen nimi on työ, kiire, velvollisuus, pakko. Kun katseeni osuu vaikka marjapuskaan, ajattelen heti, että tuokin pitäisi leikata ja koska mä oikeasti ehdin. Katse vaeltaa siitä perunapeltoon: tuo on ihan heti kunnostettava ja laitettava harson alle lämpiämään, jotta sen syliin on sitten hyvä lykätä varhaisperuna. Mutta koska mä ehdin? Silmä osuu vahingossa puutarhan ulommaiseen nurkkaan, johon jo viime kesänä olin tekemässä oleskelusoppia. Aih apua, tuokin on tehtävä!!!

Oikeasti on aamu ja olen menossa töihin ja mulla olisi onni nauttia tästä ihanasta pysähdyksestä ennen ylihektistä työrupeamaa. Duunissa on ihan tarpeeksi deadlineja, tämän puutarhan pitäisi olla enemmän rentoustusta. Ja niinhän se tietenkin onkin, mutta kevät on kaikkein kiireisintä aikaa - niin töissä kuin puutarhassakin. Aaarrrrggghhhhh!

R niin kuin ruoho

Puutarha-aakkosissa R voisi kuvastaa rakkautta, rikkautta, rauhaa, rajuutta, rehevyyttä, ruusuja tai jopa rusakkoja. Aiheeksi valikoituu kuitenkin puutarhan perusyksikkö, suorastaan tunnusmerkki eli ruoho.

Keväisin vanha märkä ruoho lemuaa tunkkaiselta, mutta kuitenkin siinä on mukana ripaus tulevaisuudenuskoa. Ja kun ekat uudet vihreät ruohot alkavat nostaa päitään vanhojen seasta, voi helposti uskoa kaikki vanhat myytit ylösnousemuksen ihmeestä.

Yksi kesän parhaista asioista on nurmikolla kävellä paljain jaloin nurmikolla. Ja heti aamulla ensimmäiseksi! Oikeastaan se on perusoikeus, joka pitäisi lailla tehdä mahdolliseksi kaikille suomalaisille.

Se ruohon pehmeys ja pieni pistely, yllätyksetkin ­- välillä voi jalka arvaamatta osua vaikka täydessä touhussa kukan päällä äheltävälle mehiläiselle. Oih, paljaalla nurmikolla pötköttelyä parempaa puuhaa on vaikea keksiä! Se ihanan väkevä ruohon ja maan tuoksu, se kokonaisvaltainen juurtuminen äiti maan syliin. Elämä tuntuu niin käsinkosketeltavan todelliselta!

Ruoho ja nurmikenttä tuo puutarhaan avaruuden ja tilan tuntua. Olen nurmikon kannattaja ja välillä surenkin sitä, miten kukkapenkkini valtaavat tilaa tuolta meditatiiviselta viherpeitolta. 

Rakentamisen aikaan puutarhassani oli lautakasoja, jotka tukahduttivat aidon nurmikon. En ole istuttanut näihin paikkoihin oikeaa nurmea, vaan olen mielenkiinnolla katsonut, mitä puutarhani siemenpankki haluaa sisuksistaan lykätä. Apilat ja minulle tunnistamattomat rikkaruohot ovat vallalla. Alueet erottuvat selvästi ympäröivästä nurmikosta erilaisen värinsä ja epätasaisemman rakenteensa vuoksi.

Suuremman alueen mökin ja orapihlaja-aidan välillä kylvin nurmikoksi. Ajattelin ensin siirtonurmea, mutta mitäs iloa sellaisesta olisi? Parasta puutarhassahan on kasvun ihme. No, nurmikko sojottaa yhden hellekesän jäljiltä epätasaisena kuin teinipojan viiksikarvat.

Ruohon leikkaaminen - aaarrrggghhhhhh. Siihen on toivottavasti vielä pari viikkoa aikaa, sillä se kyllä rasittavuudellaan syö miestä. Se on otettava vain mindfulness- ja kärsivällisyysharjoituksena, ei sitä typerää tontin ympäri pörräämistä muuten kestä.

MarjisMarjisMarjis

Miten onnea voi kuvailla? Sitä pulppuilevaa mielen helmeilyä kuin kallisarvoisia kuplia aidossa shampanjassa? Sitä kihelmöintiä ja odotusta? Tietoa, että tämä tunne tulee jatkumaan ja jatkumaan ja jatkumaan aivan hamaan syksyyn asti, monta monituista kuukautta? Sitä pientä jatkuvaa virnettä suupielissä? Sitä iloisuutta ja hyvää tahtoa koko maailmaa ja kaikkia sen ihmisiä ja ötököitä kohtaan? Sitä kun ei malttaisi kävellä, kun haluaisi vaan juosta, juosta, juosta!!! Ja laittaa silmät kiinni, hengittää loputtoman syvään ja pysähtyä iäisyydeksi joka sekuntiin tunteakseen sen miljardeilla yksittäisillä solulla. Kun koko maailman pulssi sykkii harmonisesti ja ihmiskunnan kultakausi on aamunkoitossaan.

MarjisMarjisMarjis. Huomenna muutetaan.

Kuva latistaa enemmän kuin 1000 sanaa

Otan kuvan puutarhastani ihanana aurinkoisena päivänä. Tulos: flättänää maisemaa ja epämääräistä valoa. Kun kukkapenkkini on parhaimmillaan, haen kameran. Tulos: tasapaksua ja sekavaa kuvapintaa, josta mikään ei nouse.

Valokuvaaminen on taitolaji ja puutarhan kuvaaminen vaatii vielä ihan omat erityisniksinsä (joita minä ainakaan en osaa). Olen jo luopunut isojen kukkaryhmien tai puutarhan panoraamojen kuvaamisesta, sillä lopputulos näyttää aina eilispäivän samealta kesäkeitolta.

Niinpä kuvaan nykyään pelkkiä passikuvia kasveistani: yksi kerrallaan ja suoraan edestä. Se on ainut keino saada kasveista edes perusluonteenpiirteitä esille. Kuvan kompositio ei hajoa ja värit ovat kohdallaan, kun kamerakin saa keskittyä vain olennaiseen.

Enpä ole ongelmani kanssa yksin, vaan vähän väliä puutarhalehtienkin yleiskuvat näyttävät  yksiulotteisilta ja puuromaisilta. Eikä se edes lohduta, kun voi vain arvata, kuinka värikylläinen, monitahoinen ja elävä todellinen kuvan puutarha kuitenkin on. Valokuvaan sitä vaan ei ole saatu tuotua.

Ehkä valokuvauksessakin pätee sama yleislaki kuin nykyään niin monessa muussakin elämän asiassa, eli vähemmän on enemmän. Jatkan siis kasvien passikuva-linjalla. Sitäpaitsi monet ovat kerrassaan onnistuneita: kultainen leikkaus kohdallaan ja kuvaajan arvostus malliaan kohtaan näkyy hienosti!

PS. Ei blogikirjoitusta ilman kissaulottuvuutta! Niinpä voin tässä harmitella rakkaimman Ottoni surkeaa väritystä: jätkä on pikimusta. Sellaisestahan on täysin mahdotonta saada hyviä kuvia, kun piirteet ei mustasta turkista erotu laisinkaan. Mutta annettakoon tämä pieni puute anteeksi Otolle, joka muuten on täydellinen katti, suurin innoittajani ja mindfullnes-mestarini. 

Salarakas

Kotiini on muuttanut uusi asukas. En ole ilmoittanut siitä taloyhtiöön, vaikka ymmärtääkseni  uudet säädökset määräävät paljastamaan pienimmätkin nuppineulan näpäytykset.

Uusi asuinkumppanini metelöi kovasti, siis aivan koko ajan, taukoamatta. Miten ihmeessä totun siihen??? Minä rakastan hiljaisuutta ja nyt yhtäkkiä tuo ääntelehtii lakkaamatta. Lisäksi se on yövirkku ja haluaa erityisesti silloin valaista omalla viehkeällä persoonallaan koko ympäristönsä.

Kaikesta tästä elämöinnistä ja valoisasta luonteesta johtuen kämppäkaverini lisää asuinkustannuksia ja minähän ne tietysti maksan. Olenkohan minä helposti höynäytettävä...? Siis ihan blondi?

Aivan ensimmäisen kerran tapasimme jo muutama vuosi sitten. Silloin en lämmennyt tälle tyypille yhtään, vaikka loinkin siihen pitkiä tutkivia  katseita. Mutta aikaa kului ja satunnaiset kohtaamisemme aina uusissa miellyttävissä ympäristöissä jatkuivat. Kaveristani oli juttua lehdissäkin! Ja komeita kuvia! Pikku hiljaa se sai kuin saikin kiinnostukseni kohoamaan ja nyt ollaan siis siinä pisteessä, että muuttokuormaa roudattiin toissa viikolla.

Hemmon nimi on Herb:ie ja se tulee niinkin kaukaa kuin Ruotsista. Tämäkin on minulle vähän outoa, sillä en olisi ikinä elämässäni kuvitellut lankeavani ulkomaiseen. Vaikken siis  persu olekaan, pois sellainen kauhistus minusta - ja toivottavasti kaikista muistakin viimeistään vaalipäivänä.

Onneksi asuinkumppanini Otto hyväksyy Herb:ien täysin. Sillä totuushan on, että jollei Otto olisi pitänyt tulokkaasta, se olisi saanut lähteä samalla oven avauksella. Siis tietysti Herb:ie, ei Otto! Mutta heidän yhteiselonsa on kitkatonta, he viihtyvät pitkiäkin aikoja toistensa seurassa ja Herb:e pistää parastaan miellyttääkseen Ottoa. 

Yllätyksekseni löysin Facebookista oikein oman faniryhmän tälle uudella asuinkumppanilleni. Avauduin siellä heti tuoreesta suhteestani ja kysyin, pitääkö sen metelöintiä ja valovoimaa ihan oikeasti sietää yölläkin.

Suhteen koeaikaa tässä siis elellään. Muistaakseni se on Stockalla kaksi viikkoa. Kuitti on visusti tallella, tammikuun kantistarjous 79,90 €.

Tässä pimeässä paparazzikuvassa Otto nauttii uuden sydänystävänsä Herb:ien sille vartavasten kasvattamasta vehnäoraasta. Indoor Gardenin Herb:ie 23 hoitaa hommansa! Tulkoon valo (mutta yöksi kyllä sammutan lampun, se on vissi).

Kiinalaiset on aina oikeassa

Vanha viidakon sanonta väittää, että viina on aina hintansa väärti. Siitä en nyt olisi ihan samaa mieltä, mutta sen voin vannoa, että kasveihin sijoitetut euroset tuovat aina ylenpalttisesti vastinetta.

Otetaan nyt esimerkiksi joulun komistus amaryllis. Ostin jouluaatonaattona torilta kuudella eurolla amarylliksen, jossa oli lupaava pullistuma. (Toim. huom: Sehän on tietenkin totaalisen väärä tapa lähestyä tuota jaloa ritarinkukkaa! Oikeastihan sellainen ostetaan sipulina ja sen varren venähtämistä ja kukkien avautumista seurataan viikkotolkulla kuin joulukalenteria).

Noh, uutena vuotena amaryllis avasi nuppunsa yksi kerrallaan ja komisutteli kotiani. Loppiaisena paha Nuutti vei joulukuusen ja piikkisen pesuveden muassa oli vähällä mennä amarylliskin. Mutta hei, siihen oli kasvanut toinenkin kukkavana! Ja varsi veteli jo pituudessaan vertoja kaikille Merihaan pilvenpiirtäjille!

 

Kukat avautuivat tammikuun vikalla viikolla ja kukoistusta (Toim.huom: englanniksi 'heyday', katsoin juuri vähän aikaa sitten sanakirjasta) kesti taas viikon päivät. Eli mikä olikaan tämän tarinan opetus? Kuuden euron amarylliksestä oli jatkuvaa iloa peräti viisi viikkoa. Saman hinnan törsääminen alkoholiin olisi antanut pullollisen kehnoa viiniä, joka olisi kulunut viikonlopussa ja kaupan päälle olisi saanut vielä päänsärkyä, ihan pyytämättä.

Eli ei ne muinaiset kiinalaiset varmaan ihan väärässä olleet tuumatessaan, että "Jos haluat olla onnellinen yhden illan, osta pulloa viiniä. Jos haluat olla onnellinen vuoden, mene naimisiin. Jos haluat olla onnellinen lopun elämääsi, hanki puutarha".

MOT.

Star Trek puutarhassa

”Kaikki elämässä löytyy puutarhasta” väitän tämän blogini alaotsikossa. Nyt ajatus laajenee pangalaktiselle tasolle katsoessani, mitä analogioita Star Trek toisi puutarhan hoitoon. Selityksekseni tälle avaruusmatkailulle on, että flunssailin pitkään ja lohtunani oli Star Trek Original Series vuosilta 1966-1969 eli Federaation tähtilaiva U.S.S Enterprisen seikkailuja Captain James T. Kirkin johdolla.

Star Trekin päällystö on kuin suoraan YK:sta. Kirk on jenkki, Spock Vulkanilta, Sulu on japanilainen, Uhura (whose name means freedom) on afrikkalainen, Chekov venäläinen ja Scott on tietysti skottilainen. Sama rotujen ja värien kirjo vallitsee myös puutarhassa, jossa eri lajit kiltisti kasvavat toistensa vierellä rauhanomaisessa rinnakkaiselossa. Löytyypä Star Trekistä inhottavia klingonejakin, jotka pyrkivät valtaamaan uusia alueita ja orjuuttamaan alkuperäisväestöjä. Eli rikkaruohoille on vastineet myös avaruudessa!

Tähtilaivan tehtävänä on viisivuotinen tutkimusmatka. Se on aika hyvä aikaperspektiivi puutarhankin näkökulmasta. Puutarhassa tarvitaan kaikkein eniten juuri aikaa, eikä hötkyilyllä saavuteta mitään. 

Federaation lähettämä alus on rauhanomaisissa tehtävissä. Se ei saa puuttua kohtaamisensa planeettojen elämään ja muuttaa sitä. Kaiken pitää saada kulkea omalla painollaan. Tämä ajatus on tuttu Pentti Alangon puutarhafilosofiasta, jonka "prime directive" on, että kasvit voivat parhaiten, kun ne mieluisille kasvupaikoille istutettuina saavat rauhassa elää ja kasvaa itselleen ominaisella tavalla. Ylimääräistä puuttumista niiden elämään on vältettävä. Alangon ideologia on kyllä täysin vallitsevan puutarhanhoidon vastainen ja sanoisinko, hyvin idealistinen. Samoinhan oli Star Trekin rauhansanoma aikana, jolloin käytiin kylmää sotaa ja kuumaa Vietnamin sotaa. Mutta rauhaisat tulevaisuuden toiveet ja "I have a dream" -mentaliteetti on yhteistä.

Enterprisen matkaa kuvataan sanoin ”To boldly go where no man has gone before”. Sellaistahan se on puutarhassakin: ennalta ei voi tietää, mitä on tulossa. Esimerkiksi ihan ekoina kesinä kukkapenkissäni kasvoi alien, josta en ollut ihan varma, onko se kasvi, sieni vai peräti eläin. Noin etusormen kokoinen alien oli jotenkin tahmea ja juuren tummanpunainen väri muuttui matkalla lohenpunaiseksi. Sääli ettei minulla ole kuvaa, niin outo ja suorastaan pelottava se oli. Tosin Mr. Spockin tyyliin sellaiseen outouteen voi suhtautua vain uteliaisuudella: "Fascinating".

Star Trekin pääkolmikosta Kirk edustaa johtajuutta, päätöksentekoa ja intuitiota. Spockille on varattu pistämätön loogisuus ja Bonesille humaanisuus. Hyviä ominaisuuksia kaikki ja puutarhurin tarvitsemia. Loogisuudella ja järkeilyllä pääsee puutarhassa pitkälle ja kun siihen lisätään ripaus intuitiota, niin tulos on nautinto kaikille aisteille.  Oikeastaan humaanisuus ja elämän suojelu on kirjoitettu puutarhan DNA:han ja sieltä se välittyy jokaiseen puutarhuriinkin.

Star Trek -henkisellä ajattelulla puutarhanhoito on sallivaa ja rauhanomaista. ”Live long and prosper”, niin kuin Mr. Spock sanoisi.

Kesä uinuu lumen alla

Kävin viikoittaisella pyhiinvaellusmatkalla Marjiksessa. Minkaanlaista talvikunnossapitoa ei alueella ole, joten matka mökilleni on kuin talvisodassa rämpimistä.

Tontilleni kömmin noin 80 cm korkean portin yli. Portin avaamisesta ei ole ollut toivoakaan sitten marraskuun puolivälin, kun tuo inha lumi satoi. Jos lähitielleni asti on lumessa ollut edes jonkinlaisia askelia, joihin kulkunsa sovittaa, niin kaikki sellainen ylellisyys puuttuu omalta tontiltani. Uppoan joka askelmalla lähes reiteen asti ja jos yritän mennä ihan mökin vierustaa, voin hyvässä lykyssä päästä vain 30 cm lumisukelluksella.

Talventörröttäjiksi jättämäni perennat ovat jossain lumen alla uppeluksissa. Samoin pensaat, niistäkään ei näy oksan oksaa. Iso Biolan kompostorini on peittynyt lumeen ja sen kannen päällekin on kertynyt n. 40 cm lunta. Mökin katolla olevan lumen paksuutta en ryhdy edes arvailemaan.

Mökissä on täydellinen rauha. Lumen piirityksessä hiljaisuus vain syvenee ja levon tunne kasvaa. Taas kerran koen sen valtaisan onnistuneen feng shuin, mikä mökissäni vallitsee. Kaikki on kohdallaan, elämä ja luonto. Olen jo perillä.

Silti inhoan tuota kylmää, valkoista, päälletunkevaa lumimassaa. Ulkona tapaamani naapuri sanoo, että lumi on onneksi katoavaista. Onni on fiksu naapuri, joka laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin! Enää rapiat kolme kuukautta, niin tuosta pöyhkeästä lumivyörystä ei ole kuin rippeet jäljellä. Silloin minä ja kissa taas otamme Marjiksen kodiksemme ja on KEVÄT!KEVÄT!KEVÄT!  Tiedän, että nuo ikävät lumimassat on kuin paha uni, jonka unohtaa heti herättyään.

Puutarhalupaus

Näin vuoden vaihteessa on hyvänä tapana tehdä lupauksia. Millaisia lupauksia puutarhani kaipaisi?

Olen jo pitempään ajatellut, että viikossani voisi olla yksi puutarhatunti. Lukisin siis puutarhakirjoja ja -lehtiä yhden tunnin viikossa. Ajatelkaa, vuoden päästä olisin 52 tuntia oppineempi puutarhanhoidosta ja kasveista! Huikeata! Mähän tietäisin vaikka mitä!

En ymmärrä, miten yhden mitättömän tunnin varaaminen viikossa voi olla näin vaikeaa. Varsinkin, kun aihe on näin täydellisen kiinnostava. Silloin kun sain oman ihanan puutarhan, olin huippuinnoissani ja luin valtavat määrät puutarhakirjoja. Koska pohjatietoni olivat heikot, en tietty pystynyt vastaanottamaan lukemastani kuin osan. Nyt olisi toisin.

Mutta jotenkin elämään kuuluu, että tiedonjano on suurin silloin, kun tietämys on hatarin. Samahan se on vaikka uuden koneen tai kännykän kanssa. Sitä opettelee käyttämään minimitasolla, jotta tulee sen kanssa päivittäin toimeen. Mutta hienoudet jää opettelematta ja monisatasivuiset manuaalit vain silmäilyn tasolle..

Hyllyssäni on runsaasti sekä puutarhakirjoja että Viherpiha ja Kotipuutarha-lehtiä. Pulaa ei ole materiaalista vaan päätöksestä.

Yksi puutarha-aiheinen lukutunti viikossa ei ole paljon pyydetty. Yritetään sitä! Ensimmäinen siemenluettelo tuli jo postissa ja lähidivarin joulualestakin ostin taas uuden puutarhakirjan...