keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Mindfulness-salaatti osa 2

Pääset jyvälle, kun luet ensin Mindfulness-salaatti osa 1
Salaatti muodostuu varsinaiseksi Mindfulnessiksi sen tietoisen läsnäolon ansiosta, jolla salaatti valmistetaan ja syödään.

Kun pesen, pilkon ja sekoitan aineksia, keskityn tekemiseen. Ihastelen ainesosien värejä, rakennetta ja muotoja, terävästi leikkaavaa veistä, vettä kasvisten pinnalla, feta-juuston tuoksua.

Vihdoin kun salaatti on valmiina lautasella, minä pysähdyn. Katson annosta ja mietin, onko se juuri sitä, mitä kehoni ja mieleni tällä hetkellä tarvitsevat. Hengittelen pari kertaa, joskus jopa kiitän.

Otan haarukan käteeni, täytän sen salaatilla ja vien suuhuni. Lasken haarukan pois kädestäni.

Maistelen kaikkia makuja ja tunnustelen rakenteita. Rouskuttelen eri puolella suuta ja yritän tavoittaa niin monta eri makuvivahdetta kuin mahdollista.

Kun suu on täydellisen tyhjä, otan taas haarukan käteeni, täytän sen ja syön seuraavan suullisen. Syön keskittyneesti, enkä tee samalla mitään muuta. Enhän ehtisikään, kun salaattini on niin hyvää ja mielenkiintoista!

Aikaa kuluu noin kaksikymmentä minuuttia ja saan täydellisen tyydytyksen salaatista. Se ´ravitsee kehoni lisäksi myös mieleni ja -  uskallan sanoa - jopa sieluni. Kun lautanen on tyhjä, olen täynnä ja onnellinen. Nyt muistan kiittää, vaikka se alussa saattoi jäädä poiskin.

Seuraavana päivänä toistan saman Mindfulness-salaattiateriani. Ja sitä seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana. Ja ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti