Elämme Marjaniemen siirtolapuutarhassa kesällä 2010 lähes pre-citykanimaista aikaa. Kanit eivät vielä – ja kaikkein tärkein sana koko tässä lauseessa on "vielä" – ole ongelma, vaikka niitä ja niiden reviirimerkkejä on jo nähty puutarhassamme. En voi vannoa nähneeni meillä kaneja, mutta voihan olla, että rusakon poikaseksi luulemani elukka onkin ollut tuo hirviö ja kaiken pahuuden ruumiillistuma itse Belsebub, jota nykyisin citykaniksi kutsutaan.
Ennakoiviin varotoimiin ryhdyttiin fiksusti jo viime talvena. Helsingin kaupunki kyseli lupaa tuoda loukkuja puutarhaamme ja mehän annoimme luvat ilosta kiljuen. Tosin sitten tulikin niin kamalasti lunta, ettei yhtään ainutta loukkua ilmestynyt alueellemme.
Sen sijaan keskitysleirifiilis lisääntyi huimasti! Kun meillä Marjiksessa on jo valmiiksi rauta-aidat alueen ympärillä, niin nyt kaupunki vielä rakensi Keinukentällemme ampumatornin! Enää ei puuttunut kuin aluetta koko ajan lakaisevat valospotit ja kovaääniset, niin ei olisi voinut olla varma, mihin elämyspuistoon sitä onkaan erehtynyt talviviikonloppua viettämään.
Oikeasti luulen ja pelkään, että jo muutaman vuoden päästä muistelemme tätä kanitonta aikaa paratiisiin verrattavana onnellisuuden ilmentymänä ja kulta-aikana. Otetaan sille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti