Rakastan antiikin historiaa, sen myyttejä, voitokkaita taisteluja, umpihulluja keisareita, vallanhimoisia naisia ja hurjia bakkanaaleja. Sitä hienoa aikaa, jossa ovat syntynnet nykyinen demokratiamme, lainsäädäntö, taiteet ja uskonto.
Ehkä suurimpina antiikan sankareina pidetään Troijan sodassa vastakkaisilla puolella taistelleita Akhilleusta ja Hectoria. Akhilleustahan yritettiin piilotella naisjoukossa, jotta hän välttyisi ovelan punatukkaisen Odysseuksen johtamalta värväysoperaatiolta. Akhilleuksen äiti oli nereidi ja hän kysyi, haluaako Akhilleus elää lyhyen ja kunniakkaan elämän ja saada nimensä ikuisesti loistamaan historiaan vai valitsisiko hän pitkän tavallisen elämän. Mikä typerä kysymys nuorelle adrenaliinihumalaiselle pojanklopille! Kaikkein surullisinta tarinassa tietysti oli, että kun Odysseus harharetkillään vuosien päästä Manalassa tapasi kärsivän Akhilleuksen, tämä sanoi, että olisi sittenkin kannattanut valita se pitkä ja pitkäpiimäinen elämä.
Tämän pitkän johdannon kautta pääsemme viikon Marjiksen kaunottareen, joka on tietenkin Akileija (Aquilegia).
Olen aina ihmetellyt, miksi historian hienoin soturi on saanut nimikkokukakseen kauniin, mutta suht vaatimattoman akileijan. Kunnes Wikipedia paljasti totuuden: luulostani huolimatta akileijalla ja Akhilleuksella ei ole kerrassaan mitään tekemistä keskenään! Kasvisuvun nimi tulee latinan sanasta aquila, joka tarkoittaa kotkaa ja sillä viitataan kukkien kynsimäisiin kannuksiin. Eli se voisi siis ehkä viitata Rooman kaksipäiseen kotkaan? Ai niin, mutta Akhilleushan eli monta monta sataa vuotta ennen kuin Romuluksen ja Remuksen naarassusiäidillä oli minkaanlaista roomalaista pilkahdusta silmässään.
Totuudesta viis, ajattelen silti aina antiikin historiaa akileijojen äärellä. Niissä on silti koettavissa samaa yhtäaikaista herkkyyttä ja uljautta – soturin sankaruutta ja kotona odottavan naisen kaipausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti