Juhannus on ihana pieni pysähdys, jolloin viimeistään huomaa, että hei, nythän on KESÄ!
Meillä Marjaniemessä juhannus on kaunis ja hyvin perinteinen. Juhannussauna kerää aina runsaasti väkeä ja mitä enemmän populaa, sitä varmemmin tietenkin tapahtuu jotain katastrofaalista: viime vuonna lämminvesiboileri rikkoutui, joten juhannuksen kauneuskylpy oli otettava hyisessä vedessä. Nyt kaikilta ongelmilta vältyttiin ja saunan löylyt sihahtelivat makoisasti, vihta oli sopivan tuore ja tuoksuva, jutut leppoisia ja lonkero kylmää. Terassin pöytiä koristivat uuden uutukaiset liinat, maljakoissa oli ainakin seitsemää taikakukkaa ja jouluvalojen johdoissa liehuivat pienet siniristiliput.
Kerhotalolla juhannuskoivujen havistessa YLEn uutiset olivat kuvaamassa kun klo 18 kansallispukuinen Marja nosti Leksan kanssa lipun salkoon. Hyvä Marjis! Näin siirtolapuutarhaidylliä ja yhteisöllisyyden ilosanomaa taas julistettiin kaikelle kansalle.
Lastenohjelmaa ja tikkakisat ja arpajaiset ja makkkaraa ja pyttipannua ja olutta ja siideriä ja mökkinaapureita ja vieraita. Siinä lyhykäisyydessään juhlan kaava. Plus tietenkin se kaikkein maagisin hetki, yöttömän yön valospotti juhannuskokko. Tänä vuonna kokossa paloivat mun rakentamisesta ylijääneet laudat ja vaikka itse sanonkin, niin upeampaa kokkoa en ole konsaan katsellut!
Alkukantaisen tuleentuijottelun jälkeen seurasi yhtä kansallisesti merkittävä riitti eli juhannustanssit. Ihan kukkamekkoja en nähnyt, mutta ne olisivat sopineet tilanteeseen kuin kylmä nenä koiralle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti