Voiko jotakin kasvia pitää kauniina, jos se on sisimmässään paha? Jos se tekee kaikkensa valloittaakseen elintilaa muilta eikä suostu rauhanomaiseen rinnakkaiseloon? Jos se on luonteeltaan ikävä ja vallanhaluinen? Jos se ei lähde suosiolla, vaikka pyytäisi kauniisti? Jos se yrittää jyrätä määrällä vaikka laatukin on huippuluokkaa? Jos sen elämäntehtävä on loisia minun maillani ja varastaa minun kallista aikaani, kun yritän raivata sitä juurineen irti maasta? Kas siinäpä pohdittavaa tämän viikon Marjiksen valloittajasta, joka on tietenkin voikukka (Taraxacum officinale).
Jos eläisimme maailmassa, jossa lehmät lentää ja rauha vallitsee, niin voikukkahan olisi mitä suloisin kasvi. Se ryöpsähtelisi nätisti omassa kukkapenkissään, helottelisi keltaisia pikku huiskujaan ja sen kuihtumisvaiheessa järjestettäisiin juhlat, jossa hauraita siemenkehiä puhallettaisiin tuuleen ja niiden mukana lähetettäisiin maailmankaikkeudelle tuhat toivetta.
Jos tuollainen rinnakkaistodellisuus on jossain olemassa, haluan muuttaa sinne välittömästi.
Voikukka on kaunis keltaisuudessaan, elinvoimassaan ja sitkeydessään. Ilman puutarhaa kun elelen, voikukka ei tunnu valloittajalta.
VastaaPoista