Mutta täällä Alavudella puutarha on upeimmillaan! Iso tontti on täynnä toinen toistaan kukoistavampia kasveja, ja vaikka täällä ollaan kolmosvyöhykkeen kainalossa, on kukinta samassa vauhdissa kuin mun hallaisella ja kylmällä 1b-vyöhykkeellä. Isän myöhemmin kylvetyt kelloköynnöksetkin ovat yhtä korkeita kuin omani - ja monin verroin paremmin hoidettuja.
Ehdokkaita Alavuden kaunottareksi olisi lukemattomia, esim. pioni, hauraan voimakas malva, iloinen päivänlilja tai amppelissa keikistelevä karjalan neito. Ja ihan viime metreille mukana oli myös isän puupinot ja äitin taloudellisen ruoanlaiton symboli hellaperuna.
Nyt kuitenkin Alavuden kaunotar on yllättäen jotain ihan muuta kuin kasvikuntaa. Jotain paljon vanhempaa, iäisempää, kestävämpää. Se on äitini minulle tänään Niinimaalta tuoma taikakivi.
Kivi hohtaa outoa sineä ja siinä on tummansinisiä pilkkuja. Äiti nosti kiven tänään metsästä, mutta se on kulkenut sukumme seurassa jo pitkään. Siellä Niinimaalla Kuotesjärven rannalla Patamassa äidin äiti on aikanaan asunut. ja myöhemmin samat maat myytiin isän suvulle.
Äiti laittoi kiveen taian: tuokoon se terveyttä ja iloa. Otin kiven käteeni, sen sileä pinta ja kaarevat muodot tuntuvat juuri sopivilta. Sormet ei ihan uletu sen ympärille, niin ylenpalttisesti se tuo siunausta tullessaan.
Kiven iäisyyttä on vaikea hahmottaa. Kivi on syntynyt jo jääkaudella ja nähnyt koko historian. Nyt se muuttaa Alavudelta kanssani Marjaniemeen. Kun minusta satavuotiaana aika jättää ja kodittomien kissojen yhdistys on perinyt mökkini, siellä edelleen elää mun sininen äidin taikoma kivi. Ja sitten mökkikin häviää ja kivi vain jatkaa elämäänsä aina siihen asti kuin maapallo räjähtää miljardeiksi pirstaleiksi avaruuteen.
Huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti