Sä kuulut päivään jokaiseen

Olit suloisinta mitä tiesin. Hohtava turkkisi, häntäsi väristely, lempeä puraisusi minun isoonvarpaaseeni.

Oikeasti olin valinnut Oton seuraksi sen viirullisen pennun. Mutta kun tulin hakemaan sitä, sinä Ville lumosit minut heti, olit niin vilkas ja utelias ja kaunis. Sata markkaa oli mitätön hinta sinunkaltaisestasi kultakimpaleesta.

Osasit lentää. Ihmeellisesti aina kapusit katonrajoihin, hattuhyllyille, kirjahyllyn päälle, puihin. Sieltä tarkastelit alamaisiasi viisaasti hymyillen.

The curiosity killed the cat - sinutkin melkein. Viiden kerroksen pudotus suoraan asfaltille oli aikamoinen, siinä meni kerralla useampikin hengistäsi. Puolen vuoden ajan kerran kuussa lääkäri tutki raudoitetun jalkasi ja vaihtoi aina vain hullumman värisiä siteitä koipeesi. Ja mikä ihmeellisintä: Kolmijalkaisenakin konkkasit yhtä taitavasti kuin Otto ja Osku.

Pitkän aikaa nukuin muovinen lelukäärme tyynyn alla. Iltaisin sängyssä heittelin sitä sinulle ja toit sen aina uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Kunnes kyllästyin ja laitoin käärmeen tyynyni alle ja yön pimeinä hetkinä se vaikutti matelija-aivoihini ja näytti minulle unia Paratiisista, missä kissa ja hiiri rinnatusten  joivat samasta vesilähteestä.

Aamuisin kun ujutin varpaan peiton alta, nuolaisit sitä karhealla kielelläsi. Jos en silloin salamana noussut ylös, sainkin sinulta terävän puraisun ja kehotuksen sillä sekunnilla ryhtyä päätoimeeni eli antamaan sinulle aamiaista. Olin tottelevaista henkilökuntaa.

Kaikki vanhat kotipaitani ovat täynnä reikiä oikean olkapään kohdalta. En vain malta heittää niitä pois, koska aina ne pukiessani melkein tunnen sinun pehmeytesi sylissäni. Sinua sai aina pussata poskelle, etkä epäillyt Oton lailla, että kohta pusuni muuttuvat puremiseksi.

Ja se hännän värisytys! Kevein, viehättävinkään balettitanssija ei herkkyydessään voi vetää vertoja sinun taidollesi värisyttää häntää. Sen lumovoiman edessä tein ihan mitä halusit.

Marjaniemessä olit ihme kyläluuta. Viimeisenä kesänä erityisesti kävit nukkumassa kaikki naapureiden mökit ja hakemassa kaikki silitykset ja ruoat. Kerrankin annettuani sinulle juuri aamiaista ja sinun syötyä hyvällä halulla, kuluu vartti ja saan puhelun Puolukkatieltä. Naapuri sanoo, että siellä on Ville-niminen nälkiintynyt kissa kerjäämässä ruokaa.

Viimeisen ehtoollisen söimme yhdessä. Katoin sinulle pöydälle ihan oman lautasen, mistä lipitit ahnaasti voita. Illalla olin sinusta 10 km päässä kaupungissa pakastamassa marjoja ja yhtäkkiä kuulin miukaisun. "Ville!" ajattelin vaistomaisesti. Se oli viimeinen tervehdyksesi minulle. Kiitos sinulle, että rikoit paikan ja etäisyyden rajat ja kävit vielä kerran luonani. 

Missä olet nyt? Kissataivaassa tietenkin ja olet kaikkien suosikki ja lellikki. Sinua on aina joku hellimässä kun haluat ja saat metsästää, juosta ja lentää loputtomasti. Sitten laitat pienelle pilviviltille maata ja purjehdit sillä Marjikseen. Katselet minua ja Ottoa, suojelet ja varjelet meitä ja mökkiä ja puutarhaa.

Maallinen kehosi nukkuu Marjiksen mullassa ja syyshortensia kukoistaa sijoillasi. Hautajaisissasi itkimme kaikki, niin minä, siskoni, siskon tyttöni. Pitkin päivää naapurini esittivät osanottoansa suureen suruuni. 

"Pois toisten luota jos lähden, sinun luotasi lähtisi en" laulettiin hautajaistangossasi. Niin Ville, olet alati puutarhassani, ajatuksissani, sydämessäni. Vuosi poismenosi jälkeen en vieläkään osaa puhua kissoista yksikössä. Sinun luotasi Ville lähtisi en.