Vihollisia vailla nimeä

Sanotaan, ettei rakkaus koskaan lepää. No ei muuten lepää rikkaruohotkaan.

Rikkaruohot taitaa lisäksi olla aika tyhmiä. Oikeastihan niiden kannattaisi olla ihan hipi hiljaa muun kasvuston seassa. Mutta ei, e-hei, niihin iskee hybris ja ne ehdottomasti haluavat kukkia ja loistaa seiskajulkkisten lailla.

Ilman kukintaa minulta olisi jäänyt tämäkin uusi vihollinen täysin huomaamatta ja se olisi pystynyt paljon enemmän tekemään tuhojansa:

En ole vielä etsinyt vihulaiselle nimeä ja mitäpä se nimellä tekisikään, roisto kun roisto.

Tehokkaimmat rikkakasvit muodostuvat terroristisoluista ja vielä samalla periaatteella niin, ettei koko verkostoa tunneta, vaan vain lähimmät tiimikaverit. Eli kun yhden rikkaruohoyksikön deletoi, niin muut jatkaa porskuttamista ja valtaväestöön sulautuneet luikertelevat rönsyt vain leviävät yhä laajemmalle vaikutusalueelle

Taisteluni tätä rönsy/niitty/roistoleinikkiä vastaan olen melkein hävinnyt, kun se on vallannut suuren osan mun ja Sepon välisestä ojasta. Mutta sen edemmäs se ei saa tulla! Pitkän kuuman iltapäivän istuin nurmikollani ja revin tarkasti sen juurakoita irti. Ojassa saa olla, mutta ei yhtään edemmäs, vain minun yliväsyneen ruumiini yli!

Keväällä saunassa nauratin marjislaisia tunnustamalla, etten tiennyt, millainen on vuohenputki. Kun sellainen sitten haettiin lähipusikosta mulle näytille, niin tunnistinhan sen heti: naapurillani on sitä valtoimenaan vadelmapuskissa ja saan tehdä kaikkeni repiäkseni sitä rajamailta pois omalta puoleltani. Mutta enpä tiedä, olenko nyt onnellisempi, kun silläkin vastustajallani on nimi.