sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ja vadelman hinta on...

Kesän alussa lupasin laskea tarkalleen, paljonko puutarhavadelman kilohinta on. Monet puutarhamarjat, esim. herukat, ovat kerrassaan ilmaisia: sen kun menee puskaan, poimii ja pakastaa. Mutta vadelma on orjapiiskuri ja vanginvartija, mihinkään et lähde vadelma-aikana, kun puskat pukkaa punaposkista pulskaa marjaa jatkuvalla syötöllä.

Vadelmaindeksi lasketaan näin: kirjataan ylös kaikki hoitoon, poimimiseen ja marjojen pakastuspusseihin saattamiseen kulunut aika, annetaan ajalle hinta ja jaetaan se satomäärällä.
Vadelmia poimin 14.7.-12.8 välisenä aikana yhteensä 30 kiloa. Aikaa poimimiseen + marjojen laittamiseen annospakastepusseihin kului yhteensä 32 tuntia.

Vadelma on kaksivuotinen kasvi mikä tarkoittaa, että kaikki satoa tuottaneet oksat on katkottava ja haketettava. Tähän meni aikaa 5 tuntia.

Rikkaruohojen elämä on pelkkää jytkyä toisensa jälkeen. Raivasin vadelmapenkkini kaksi kertaa kunnolla, aikaa kului 7 tuntia. Vadelmapenkkiin laitettiin uudet sivulaidat  2 tunnissa. Talven pahoinpitelemien tukinarujen virittämiseen meni aikaa noin 1 h.

Mitähän sitten antaisin itselleni tuntipalkaksi? Leikitään, että olen nuori kesätyöläinen, jolle maksetaan minimipalkkaa. Mutta googlettaessa selviää, että eihän Suomessa olekaan virallista minimipalkkaa! No, heitetään hatusta vaikka 10 € tunnilta, joka käsittääkseni on esim. nuorien kahvilatyöläisten sopupalkka.

Tä-däm, puutarhavadelmakilon hinta on:
Puskien hoitotyöt ja rikkaruohot ja vadelmien poimimiseen kulutettu yhteisaika 47 h.. Tälle ajalle annetaan tuntipalkaksi 10 euroa eli yhteensä 470 euroa. Tämä summa jaetaan vadelmasaaliilla eli 30 kilolla. Vadelmakilon hinta omassa puutarhassa on siis 15,6 euroa!!!

Vertailun vuoksi katsoin sekä Citymarketissa että Hakaniemen torilla vadelman hintaa. Cittari myi kasvihuonevadelmaa (mitä lieneekään) 250 g / 4 € eli 16 euroa kilo. Torilla hinta oli pikkurasioissa sama, paitsi että 2,5 kiloa sai paljousalennuksella 33 €.

Ja mikähän oli tarinan opetus? Parasta vain nauttia omasta puutarhastansa ja puuhastelusta ilman hintalappuja. Marjis on elämää, jossa välillä on ikäviäkin asioita, kuten nyt vaikka vadelmavankeus, eikä sille mitään voi. MOT.

2 kommenttia:

  1. Blogisi on mielestäni kertakaikkiaan herkullisen viihdyttävä ja mielenkiintoinen. Siksi paiskaan sinua "kehunapilla" täältä Kanttorilan puutarhasta :)

    VastaaPoista