MWWW eli salaatin ylösnousemus

Vuorossa kevään ensimmäinen MWWW eli MinnanWerratonWiherWinkki.

Tällä kertaa vinkki on vanha, mutta erityisen käyttökelpoinen näin keväällä runsaan luonnonvalon ansiosta. Kyse on nimittäin salaatista.

Itse rakastan salaattia yli kaiken (paitsi lehtikaalia kyllä vieläkin enemmän). Syön päivittäin lounaaksi salaatin, jonka koostumus on vuosikaudet pysynyt samana, vain marja/hedelmä vaihtuu sesongin mukaan. Resepti löytyy blogipostauksestani vuodelta 2015 Mindfulness-salaatti osa 1  En ole Australian Masterchef, en edes siirtolapuutarhan, joten ainekset ovat perinteisiä, eikä tekemisessä tarvitse taituroida. Aikoinaan olin näköjään vähän fiksumpi syöjä kuin nykyään, sillä Mindfulness-salaatti osa 2 käsittelee tietoista syömistä. Hmmm, pitänee ryhdistäytyä silläkin saralla.

Mutta asiaan eli WiherWinkkiin.

Ruukkusalaatti on kallista, ja erityisesti nyt inflaation ja nousevien lannoitekustannusten maailmassa sokea Reetakin osaa ennustaa, että hinta kipuaa vain ylöspäin. Joten nyt (ellei aina) kannattaa toimia kuten kunnon martta-ihminen ja antaa ruukkusalaatille uusi elämä.

Kun ruukkusalaatista on lehdet syöty, ei jämien ja juuripaakun osoite olekaan biojäte tai komposti. Sen sijaan ota vähän kaupan ruukkua isompi ruukku ja istuta salaatin nysä multaan. Laita ruukku valoisaan paikkaan ja kastele riittävästi, niin uusi salaatinkerä valmistuu rouskuteltavaksi. 

Vasemmanpuoleinen istutettu 4 päivää sitten, oikeanpuoleinen tänään. Nämä köllöttelevät tyhjän kasvihuoneen kingeinä, mutta ikkunalauta tai keittiön pöytä käyvät kasvatukseen yhtä hyvin.

Pikkasen pahoittelen näin ilmiselvän wiherwinkin julkaisemista. Kyse on kuitenkin myös periaatteista. Miksi ostaa aina uutta ja siten kuluttaa luonnonvaroja? Maailma ei tällä vinkillä pelastu – silti istuttamalla ruukkusalaatin kotona saa seurata uuden elämän syntyä ja kasvun ihmettä ja säästyneet lantit voi laittaa vaikka… (täydennä itse).

- - -   Seuraa myös Instagram-tiliäni Puutarhatarinoita

 

Yksipuolinen rakkaus riuduttaa

Mua ei ilmiselvästi yhtään rakasteta. Katselen toisten onnellisia poseerauksia, kadehdin niitä ja tulen entistä surullisemmaksi. Haaveilen täydellisestä kesäromanssista, mutta ei. Rakkauteni on täysin yksipuolista.

Suhteeni tomaatinkasvatukseen on ongelmallinen. Minä olen kyllä valmis täysipainoiseen ihanaan kesäheilasteluun, mutta tomaatti vain ikävästi swaippaa vasemmalle.

Katsokaa nyt vaikka näitä 1.4. multaan laitetuista siemenistä kasvaneita ruipelolaiheliineja. Missä tanakkuus, ylpeä ryhti ja into kasvaa? Missä rakkaus ja odotus yhteisestä kuumasta kesästä?

Säälittävät vappuheilat hepenissään

  

Jo kymmenen vuotta sitten päätin kokonaan luopua tomaattien kasvatuksesta. Blogikirjoituksessani Ei menny ihan kuin Närpiössä epäilin, että hommaan tarvitaan joku rannikkoruotsalainen kuorolaulugeeni. Ajattelin luovuttaa ja keskittyä puutarhassa vain Dolce far niente -periaatteeseen eli suloiseen joutilaisuuteen ahkeran hyötyviljelyn sijaan.

Mutta koska elämä rakentuu muutoksesta, niin kuinka ollakaan: puutarhan perälle ilmestyi kauan haaveiltu kasvihuone. Tai oikeammin ”KaHvihuone Ellen”.

Kaksi kesää olen itse kylvämistäni siemenistä kasvatellut tomaatteja kasvihuoneessa ja arvaatteko menestykseni? Aivan oikein, eipä ole ollut hääppöinen. Vaikka viime kesänä valitsin nimiltäänkin niin suurta toiveikkuutta hehkuvat lajikkeet ”Moneymaker” ja ”Gardener’s Delight”.

Tosin taisin ehkä keksiä yhden syyn surkeuteeni: ruukuissani oli liian paksulti ruukkusoraa ja kun ohjeissa sanotaan, että tomaatteja kastellaan altapäin, niin eihän taimet mitenkään sellaisen sepelikerroksen läpi pystyneet imemään vettä. Vielä kun hieltä haisevana hellekesänä kasvihuoneen lämpötila huiteli neljässäkymmenessä.

Somen tomaattiryhmissä monien taimet ovat jo nyt vappuna monikymmensenttisiä ja ekoilla on jo kypsiä tomaatteja! En kestä. Tässä se tuli todistetuksi, että somessa vertailu synnyttää itsessä vain ikäviä tunteita. Tosin he ovat tietenkin kylväneet siemenet aiemmin ja harrastaneet välinepuutarhanhoitoa kuten kasvilamppuja ja ihmeturpeita. 

Ehkä mulla vähän viiraa päässä, koska edelleen jaksan elättää toiveita hyvästä vastavuoroisesta tomaattisuhteesta. Tänä kesänä koitan taas uusia kikkoja. Olisiko biohiili vihdoin se taikakeino? 

 

- - -   Seuraa myös Instagram-tiliäni Puutarhatarinoita

 

KonMari sai hamstraamaan pelargoneja

 Muutama kesä sitten konmaritin ylimääräisiä puutarhakirjojani. Vastaan tuli ”Ihanat pelargonit” ja tapojeni mukaisesti luin kirjan ennen siitä luopumista.

Paitsi etten luopunutkaan, vaan kirja jäi ”pirskahtelemaan iloa”. Yritys konmarittaa yhtäällä aiheuttikin totaalisen pelargonivyöryn toisaalla. Kun aiemmin tyydyin kahteen markettipelargoniin per kesä, niin määrä viisinkertaistui hetkessä. Kiitos vaan ”Ihanat pelargonit” -kirja ja Marie Kondo!

Vain kuukausi kirjan lukemisen jälkeen v. 2020 pelargonien määrä moninkertaistui

 

Viime talvena uskaltauduin kokeilemaan talvetusta. Itse asiassa olosuhteet ovat mökillä suht passelit: lämpötila noin 8 astetta ja kimpassa kyhnätessään pelargonit muodostavat suotuisan, toisiaan talven yli kannattelevan mikroilmaston. Valoa voisi olla enemmänkin, mutta ilkivallan tekijöiden vuoksi ikkunoissani on reikäiset metallisuojat, jotka blokkaavat valoa (ja varkaita).

Sulassa sovussa kylki kyljessä pelargonit kurottelivat koko talven kohti valoa

Nyt olen hämmästynyt ja onnellinen! Mikä hurmaava hetki huomata, että yksi talvettamistani pelakuista alkaa jo kukkia, siis nyt huhtikuun puolivälissä! Tunnen suurta kasvattajan ylpeyttä! Aikaisen startin ansiosta tulevan kesän pelargonikauneus kestää ainakin 1,5 kuukautta normaalia pidempään. Ah autuutta!

Kevään ensimmäinen avautui punaiseen loistoonsa

Pelargonit ovat täysin juurtuneet sydämeeni. Nyt jo suunnittelen, mitä tänä kesänä hankin: ainakin Rustan halpoja mutta kauniita jalopelargoneja, Mrs. Pollockia metsästän, entäs vuoden pelargoni Viipurin Evakko, ehkä tuoksupelargoni, pari uutta Mårbackaa…

Varmaa on, että tänne on luvassa monia pelakuupostauksia pitkin kesää!

- - -   Seuraa myös Instagram-tiliäni Puutarhatarinoita

Kuinka huhtikuu voi yhtä aikaa olla kuukausista julmin ja ihanin?

Huhtikuun alkupuolisko on ollut kaamea. Puutarha uikuttaa edelleen lumen ja jään peitossa ikäväänsä kaivaten lämpöä ja henkiinheräämistä. Tämä kevätlapsonen menee nyt reilusti yliajalle ja tulee pihtisynnytyksellä vaivalloisimman kautta.

Nyt naamiot on riisuttu, vain huhtikuun kylmät kasvot näkyvät

Huhtikuun julmuus perustuu suuriin odotuksiin ja niissä pettymiseen. Ei tullut vielä kevät, ei auringon hellä hyväily, ei puske maasta instakelpoisia kasveja. Talven kylmyys ja kurjuus vain jatkuvat ja jatkuvat – pientä ihmistä on petetty eikä lupauksia ole lunastettu.

Kun kevät vihdoin puhkeaa, julmuus kasvaa

Eikä julmuus välttämättä vähene kevään vihdoin ottaessa vallan, päinvastoin. Kun luonto herää kukoistukseen ja kaikkea uutta ja ihanaa tunkee kaikista raoista, jopa asfaltin keskeltä nousee iloista naamaa näyttäviä voikukkia, niin onhan se itsellekin peiliin katsomisen paikka.

Opiskeluajoilta muistan, että huhtikuut olivat ahdistusta täynnänsä. Piti keksiä, miten käyttää koko pitkä kesä: opiskelisiko, löytäisikö jotain kivaa duunia vai mitä ihmettä tekisi, kun yliopisto sulki turvallisen sylinsä moneksi kuukaudeksi.

Vielä nykyäänkin kevään ylitsepursuava energisyys, optimismi ja kaiken uuden puhkeaminen loistoonsa pakottaa tarkastelemaan itseänsä ja valintojansa, ja eihän se ole aina kivaa katsottavaa. Entäs jos pölykerroksen alta ei löydykään ketterää onnistujaa, vaan ihan tavallinen minä vailla mitään päivitettyjä hienouksia? Räikeä auringonvalo paljastaa viiltävällä julmuudella paitsi pesua kaipaavat likaiset ikkunat myös oman elämän karut tosiasiat.   

Huhtikuun ihanuuteen löytyy selitys hormoneista

Toisaalta vuodessa on harvoja yhtä ihania kuukausia kuin huhtikuu.

Aivoissamme velloo keväisin dopamiinimyrsky, joka nostattaa monenmoista kiimaa, kuten nyt kaiken ilmatilan täyttävä ja väkevästi tuoksahtava Nato-kiima.

Dopamiini on aivojen hypotalamuksessa erittyvä hormoni, joka palkitsee meitä mielihyvällä tulossa olevasta ihanuudesta. Dopamiinia syntyy onnen odotuksesta.

Huhtikuussa on ihana suunnitella kesää, puutarhaa, matkoja, lomia… Juuri tulevilla onnenhetkillä herkuttelun vuoksi huhtikuu on hurmioitumisella (= dopamiinilla) täytetty. Odotus motivoi toimimaan. Minäkin innoissani kylvän siemeniä joka kevät, vaikka oikeasti se homma ei minulta luonnistu ja taimistani tulee honteloita hujoppeja – usein joudun toukokuun lopussa hakemaan torilta valmiit taimet.

Dopamiinitaso on korkein silloin, kun onnistuminen ei ole ihan varmaa. Huhtikuuhan ei takaa yhtikäs mitään tulevasta kesästä ja sen iloista. Ensimmäisenä kevätkuukautena se vain antaa virallisesti luvan haaveilla ja toivoa, leikitellä isoilla suunnitelmilla, uuden rakentamisella, huippusadolla ja kuvankauniilla kukkaloistolla. Ehkä juuri tästä kesästä tulee täydellinen!