Mua ei ilmiselvästi yhtään rakasteta. Katselen toisten onnellisia poseerauksia, kadehdin niitä ja tulen entistä surullisemmaksi. Haaveilen täydellisestä kesäromanssista, mutta ei. Rakkauteni on täysin yksipuolista.
Suhteeni tomaatinkasvatukseen on ongelmallinen. Minä olen kyllä valmis täysipainoiseen ihanaan kesäheilasteluun, mutta tomaatti vain ikävästi swaippaa vasemmalle.
Katsokaa nyt vaikka näitä 1.4. multaan laitetuista siemenistä kasvaneita ruipelolaiheliineja. Missä tanakkuus, ylpeä ryhti ja into kasvaa? Missä rakkaus ja odotus yhteisestä kuumasta kesästä?
Säälittävät vappuheilat hepenissään |
Jo kymmenen vuotta sitten päätin kokonaan luopua tomaattien kasvatuksesta. Blogikirjoituksessani Ei menny ihan kuin Närpiössä epäilin, että hommaan tarvitaan joku rannikkoruotsalainen kuorolaulugeeni. Ajattelin luovuttaa ja keskittyä puutarhassa vain Dolce far niente -periaatteeseen eli suloiseen joutilaisuuteen ahkeran hyötyviljelyn sijaan.
Mutta koska elämä rakentuu muutoksesta, niin kuinka ollakaan: puutarhan perälle ilmestyi kauan haaveiltu kasvihuone. Tai oikeammin ”KaHvihuone Ellen”.
Kaksi kesää olen itse kylvämistäni siemenistä kasvatellut tomaatteja kasvihuoneessa ja arvaatteko menestykseni? Aivan oikein, eipä ole ollut hääppöinen. Vaikka viime kesänä valitsin nimiltäänkin niin suurta toiveikkuutta hehkuvat lajikkeet ”Moneymaker” ja ”Gardener’s Delight”.
Tosin taisin ehkä keksiä yhden syyn surkeuteeni: ruukuissani oli liian paksulti ruukkusoraa ja kun ohjeissa sanotaan, että tomaatteja kastellaan altapäin, niin eihän taimet mitenkään sellaisen sepelikerroksen läpi pystyneet imemään vettä. Vielä kun hieltä haisevana hellekesänä kasvihuoneen lämpötila huiteli neljässäkymmenessä.
Somen tomaattiryhmissä monien taimet ovat jo nyt vappuna monikymmensenttisiä ja ekoilla on jo kypsiä tomaatteja! En kestä. Tässä se tuli todistetuksi, että somessa vertailu synnyttää itsessä vain ikäviä tunteita. Tosin he ovat tietenkin kylväneet siemenet aiemmin ja harrastaneet välinepuutarhanhoitoa kuten kasvilamppuja ja ihmeturpeita.
Ehkä mulla vähän viiraa päässä, koska edelleen jaksan elättää toiveita hyvästä vastavuoroisesta tomaattisuhteesta. Tänä kesänä koitan taas uusia kikkoja. Olisiko biohiili vihdoin se taikakeino?
- - - Seuraa myös Instagram-tiliäni Puutarhatarinoita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti