Operaatio kelloköynnös, osa V

Kelloköynnösten maailmassa kaikki hyvin! Kesäkuinen stressi  on muisto vain. Nykyisin köynnökset kipuavat kohti taivaita – tai ainakin puuladon katolle asti – ja nauttivat elämästään.

Kukat ovat hassuja: avautuvat luunvalkoisena ja muuttuvat seuraavaksi päiväksi violeteiksi ja notkuvat vain päivän pari pudotakseen maahan. Aikamoista tuhlausta, tuumaan minä.

Ja ne nuput, ne vasta kummia ovatkin! Kun Hesarin toimittaja aikoinaan tiedusteli, että joko mulla kelloköynnös kukkii, niin enhän löytänyt koko kasvista nupun nuppua! Ne kun on sellaisia itämaisten taikinanyyttien näköisiä kummajaisia huojumassa hennohkon varren nokassa. Toimittajan piti erikseen tulla viisomaan nuppuja mun köynnöksistä ennen kuin pystyi tilaamaan kuvaajan paikalle.

Siemenestä siemeneksi -jatkokertomus oli Hesarissa 22.8. ja tuttuun (täysin käsittämättömään) tapaansa se on arkistoitu maksulliselle digipuolelle. Jutussa on haastateltu aitoa puutarhuria, joka arvelee, että ”kuuma ja kuiva kesä on uuvuttanut ja viivästyttänyt kelloköynnöksiä. Kelloköynnös pitää auringosta, mutta paahde on sille usein liikaa. Se on kuitenkin ruohovartinen, iso köynnös. Kuumahan sillekin tulee."  

Sa se.