Minun elämässäni on vain kaksi puutarhaa. Ensimmäinen on äidin ja isän luona kotona Alavudella, iso, kaunis ja runsas. Siellä on lääniä niin paljon, että silmä lepää. Oikean puutarhan siitä tekevät metsäpuut eli koivut ja männyt. Niitä minun on täällä piskuisessa kaupunkipuutarhassani ikävä.
Toinen puutarhani on täällä Marjaniemen siirtolapuutarhassa. 450 neliötä laidunta ja pikkuinen mökki. Omenapuita on viisi, mutta vain kahdelle olen antanut nimet. Paratiisi on kaunis ja suojaisa ja Tällipaju pahoinpitelee minua lukemattomia kertoja vuodessa. Joku voisi kuvitella, että minä lyön pääni omenapuuhun, mutta ei, kyllä se on ilkeämielinen Tällipaju, joka mätkii minua.
Luumupuut ovat nimiltään Lumumba ja Rebel, kirsikkapuut Jussi ja Ellen. Kukkapenkkejä ovat Rosarium, Lilium, Ekolähiö, Majakkasaari, Tähtelä, Kuutamola ja vielä keskuskukkapenkki, joka jostain mystisestä syystä on jäänyt nimeämättä. Marjapensaita ja erityisesti vadelmia on loputtomasti. Mahtuupa tontille vielä kasvi- ja perunamaakin. Ja iso nurmikko.
Merkitykseltään Marjis on minulle paljon suurempi kuin tontti ja mökki. Marjis on sitoutumista, tulevaisuutta, luovuutta, vapautta ja vastuuta. Marjis on mullan tuoksua ja likaisia kynnenalusia, lapiokaupalla tuntoja maasta, konkreettista fiilistä kuulumisesta osana tähän maailmankaikkeuden kiertokulkuun. Marjis on raatamista – onnistumista ja pettymystä. Marjis on kuohuttavaa hiiren rapinaa alakerrasta. Marjis on kylmä lonkero saunahöyryävällä patiolla ihan pimeässä ja autioituneessa talvipuutarhassa.
Marjis on mun koti ja kaikkine puutteineenkin rakas kuin yöt naukunallaan valvottava kissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti